Alati matkalla

Haikuistaan tunnettu japanilainen Bashoo (Matsuo Bashoo, 1644–1694) on jo useiden vuosisatojen ajan rauhoittanut ihmisiä lyhyillä ja ilmaisultaan kirkkailla runoilla. Niissä kuvataan elämää ja sen kulkua.

Nykyään yleisessä tietoisuudessa oleva Bashoo kohosi puolijumalan asemaan hitaasti, sillä hän joutui pitkään kärsimään keskinkertaisen kirjoittajan maineesta. Piirien penseys johtui siitä, että Bashoo tunnettiin vuosikymmeniä lähinnä monien kirjoittajien yhteistyönä syntyneen ja mitättömänä puuhasteluna pidetyn haikai-ketjurunouden tekijänä, mutta sittemmin myös hänen omien haikujensa arvo on tunnustettu.

Maailmanlaajuisesti arvostetulta Bashoolta on aiemmin suomennettu matkakertomuksia sisältävä kirja Kapea tie pohjoiseen (1981) ja proosarunovalikoima Harhojen maja (1984). Niiden käännökset on tehnyt Japanin kulttuurin ja kirjallisuuden tuntija Kai Nieminen. Näiden jo pitkään loppuunmyytynä olleiden teosten parannellut versiot sisältyvät tähän Niemisen kokoamaan uuteen Bashoo-valikoimaan, joka sisältää aimo annoksen matkakertomuksia, päiväkirjoja ja runoja.

Kyseessä on tervetullut läpileikkaus klassikkokirjailijan tuotantoon. Tuoreeseen Alati matkalla -teokseen sisältyy myös Niemisen pitkä essee, jossa paneudutaan kotimaataan ristiin rastiin matkailleen Bashoon kiinnostaviin elämänvaiheisiin.

Bashoon merkitystä myöhempään japanilaiseen kirjallisuuteen ei voi yliarvioida. Häntä pidetään täsmällisen ja rauhallisen runouden edelläkävijänä, jonka esimerkki on vaikuttanut lukemattomiin kirjailijoihin ja lukijoihin ympäri maailmaa. Yhä kiireisemmäksi muuttuva länsimainen elämä on sekin osaltaan lisännyt kiinnostusta Bashoon sanomaa kohtaan.

Jyrki Pellinen kirjoittaa vuonna 2005 ilmestyneessä Sadevesirakkaus-kokoelmassaan: ”Lintujen lentämä. / Alat taas runoilla. / Ikkunassa ei ole neliöitä, / minä olen Bashō.” Pellinen on yksi monista, jotka pyrkivät seuraamaan Bashoon zen-henkistä elämänfilosofiaa. Se korostaa vaatimattomuutta, asioiden rauhallista tarkkailua ja ajatusten ilmaisemista mahdollisimman tarkasti..

Alati matkalla tarjoaa runsaasti esimerkkejä Bashoon välittömästä kirjoitustyylistä. Vaikkapa: ”sadekuuroilla / heitän olkikenkäni tähän / mereen, päästäni hatun”. Tai: ”kesantopelto / raavaat miehet noukkivat / kevään yrttejä”. Yksinkertaisuudessaan vaikuttavien haikujen yhteyteen on lisätty suomentajan alkuteksteille hallaa tekeviä pitkähköjä selityksiä.

Viimeisimmän esimerkkihaikun yhteydessä Nieminen kirjoittaa, kuinka japanilaisissa runoudessa ”kevään yrttien kerääminen liittyy yleensä hienostuneisiin hovinaisiin, jotka kulkevat kori kädessä kedoilla ja niityillä etsimässä ensimmäisiä yrtinversoja seremoniallista yrttiteetä varten.” Edelleen hän korostaa, kuinka Bashoo tuo ”raavaat miehet” mainitsemalla runoonsa tarkoituksellista koomisuutta.

Yksityiskohtiin pureutuvat selitykset valottavat toki runojen taustoja, mutta ne olisi ollut hyvä siirtää johonkin toiseen yhteyteen. Kirjallisuudentutkimus kun on kuitenkin kokonaan oma lajinsa. Useimmat Bashoon teksteistä ovat lyhyitä, eikä niiden yhteyteen tungettu ylimääräinen massa anna runojen hengittää parhaalla mahdollisella tavalla.

Samaan hengenvetoon on tosin kehaistava Niemisen paneutumista aiheeseen. Huolellisesti tehty taustatyö saa varsinaiset käännökset soljumaan kauniisti. Esimerkiksi: ”Syksyn kauneus / – eikä minulla ole / edes misoruukkua”. Tai: ”pisanki syysmyrskyssä, / sade lyö pesuvatiin: / kuuntelen koko yön”. Suomentaja on selvästi keskittynyt haikuihin. Tämä on miellyttävä huomata, koska juuri haikut ovat Bashoon tuotannon parasta antia. Alati matkalla -kokoelman alkupään muodostavat runolliset matkatarinat eivät ole teksteinä yhtä hyviä, mutta niihin tutustuminen on Bashoon täydellisen ymmärtämisen kannalta tärkeää.

Juureton samoilija

Bashoo eli vaatimattomasti ja samoili Japanin eri kolkissa. Matkoillaan hän opetti, kirjoitti ja teki havaintoja: ”Syksy näillä seuduin on verrattoman kaunis, sanotaan. Totisesti, tällä lahdella olisi käytävä syksyllä. En osaa sanoin kertoa näkymän haikeudesta, yksinäisyydestä – mutta olisi erehdys kuvitella, että syksyllä sen paremmin saattaisin kuvata edes päällimmäisinä mielessäni häilyviä tuntemuksia: yhtä hyvin voisin sitten olla lainkaan piittaamatta ilmaisukykyni vajavaisuudesta.”

Runoilija koki kaikille kirjoittajille tyypilliseen tapaan itsensä ilmaisemisen mahdottomaksi. Tähän liittyvä epäonnistumisen pelko sai hänet tuntemaan olonsa surulliseksi: ”Kymmenennessä kuussa taivas muuttui talviseksi, sää oli kovin arvaamaton. Minusta tuntui kuin olisin vailla tulevaisuutta: / tuulen lennättämä lehti.”

Jatkuvan matkustelun takia Bashoo ajatteli myös olevansa juureton. Samalla se lisäsi kuitenkin hänen ymmärrystään maailman ilmiöistä ja arvostustaan niitä kohtaan. Bashoo pystyi keskittymään luonnonilmiöiden ja maisemien pienimpiinkin yksityiskohtiin, koska tiesi pystyvänsä tarkkailemaan niitä vain hetken ajan.

Bashoo tiesi pystyvänsä tarkkailemaan maisemia vain hetken ajan.

Hetkellisyyden tuntua lisäsi se, että Japanin kiertäminen oli Bashoon elinaikana hyvin vaarallista, koska muun muassa nopeasti vaihtuvat säätilat, alueiden hallinnasta taistelevat sotaherrat ja maantierosvot olivat jatkuvana huolenaiheena. Bashoo ei kuitenkaan välittänyt vaaroista, vaan liikkui jatkuvasti ympäriinsä. Lähes keskeytymätön matkustelu viittaa levottomuuteen, josta onkin olemassa elämäkerrallisia tietoja. Runoilija ei tiettävästi osannut käsitellä saavuttamaansa kuuluisuutta ja reagoi siihen yrittämällä pysyä irti kaikesta.

Alati matkalla -valikoiman päättävä suomentajan essee kertoo Bashoon yksinäisestä etsimisestä. Siinä kuvataan täydellisen irrottautumisen tarvetta: ”Tällä kertaa Bashoo ei lähtenyt matkaan löytääkseen kirjoittamisen aihetta, hän lähti muuttumaan, löytämään itsensä. Lähdössä oli lopullisen päätöksen tuntu, hän möi majansakin: entiseen ei enää ollut paluuta.”

Harhaileminen päättyi, kun Bashoo sairastui Osakassa vuonna 1694 vatsasairauteen ja kuoli mestariaan palvoneiden oppilaittensa ympäröimänä. Nieminen on suomentanut Bashoon jäähyväisrunona pidettävän haikun uudelleen seuraavasti: ”sairaana kesken matkan – / uneni kirmailevat / kuihtuneilla kedoilla”. Neljä päivää näiden säkeiden kirjoittamisen jälkeen runoilija aloitti viimeisen matkansa.