Kuudes askel

Karo Hämäläisen Kuudes askel ammentaa nykyään kovasti pinnalla olevista verkostoitumisteorioista, joiden mukaan ihmisten välinen etäisyys on laskettavissa matemaattisesti. Maailma on yllättävän pieni globaalisaation aikakaudellakin. Ihmiset eivät teorioiden mukaan enää muodosta niinkään ideologisia ja etnisiä ryhmiä vaan kuluttajaklustereita. Hämäläinen kuvaa identiteettiään etsivien eurooppalaisnuorten hapuilua vapauden ja jonnekin kuulumisen välillä. Eksistentialistinen rypistely on kuitenkin kirjasta kaukana.

Eurooppalaisuuden juuret ovat tunnetusti antiikissa. Niinpä ei ole ihme, että Hämäläisen hahmoissa asuu pieni Aristoteles, luokittelija ja nippelitiedon kerääjä. Heitä riivaa myös aikalaiskokemuksen etsintä.

Helsinkiläinen Jyrki opettaa yliopistolla matematiikkaa ja yrittää luoda suurta teoriaa eurokolikoiden liikkeistä. Berliiniläinen toimittaja Jürgen valmistelee läpimurtojuttuaan uususkonnollisista liikkeistä. Barcelonalainen valokuvaaja Jorge aikoo vangita määritelmiä pakenevan nykyihmisen kuviinsa kuluttajaryhmäänsä sidottuna. Mikkeliläinen Jyri on hieman kliseinenkin nuoren kapinallisen prototyyppi, vähän kaikelle ja kaikille haistattelija.

Viestikapula kiertää ketterästi Euroopan laidalta toiselle. Jokainen hahmoista joutuu vuoroin toteamaan, että elämä on toisaalla, kotoisen tutkijankammion tai valokuvausstudion ulkopuolella. Myllerrystä kussakin nuoressa miehessä aiheuttaa Anna-niminen nainen, romaanisella kielialueella tietenkin Ana.

Hämäläisellä (s. 1976) on takanaan jo toistakymmentä lasten- ja nuortenkirjaa. Virtaa miehessä riittää; hän on myös pörssitoimittaja ja aktiivinen kirjallisuuskriitikko. Ammattimaisuuden romaanissa näkeekin. Hämäläinen tekee sinkkuviihdettä älykkövaihteella, niin hyvässä kuin pahassakin.

Tarina kulkee, henkilöhahmot saavat ulottuvuutta ja miljööt heräävät henkiin, oli kyse sitten mikkeliläisestä lähiöangstista tai Euroopan metropolien katedraaleista ja katusoittajista. Kirjailijan olisi kannattanut paikoin varoa rutiinimaista pikkunokkeluuksien suoltamista. Jyrin keskustelut vuokraemännän, rautakauppiaan, markkinatutkijan ja vanhempiensa kanssa todistavat kyllä jaritervomaisesta verbaaliakrobatiasta ja tilannekomiikan tajusta mutta eivät välttämättä vie juonta eteenpäin tai syvennä hahmoa.

Hämäläisen urbaanit suorittajat joutuvat käymään läpi asioita, joihin ei arkikiireissä tule kiinnitetyksi huomiota. ”Kuten elämän tarkoitus, ihmissuhteiden kunto, mielekkyys, tehdä prioriteettilista, asettaa seuraavan kuukauden tehtävälista.” Kovin kaukana kavala maailma tuntuu heidän ennenaikaisista kolmenkympin kriiseistään olevan. Jos Eurooppa-tietoisuuden levittämisestä myönnettäisiin hymypoika-palkintoja, Hämäläinen olisi pokaalinsa ansainnut.

Tuotemerkkien käytössä hän rikkoo kaunokirjallisuuden Suomen ennätyksen. Helsinkiläinen 26-vuotias opiskelijatyttö epäilemättä tunnistaa Ultra Bran ja Maija Vilkkumaan säkeitä, nuoren parisuhteen ihanuuden ja kurjuuden sekä yleiseurooppalaisen tavaratodellisuuden, joita Hämäläinen nautittavan tarkkanäköisesti kuvaa. Kirja on todella urbaanin kansanperinteen runsaudensarvi.

Vastaavasti työtön 52-vuotias torniolaismies voisi olla ymmällään tekstiviestien, salamavalojen, soittoäänien, lenkkarimerkkien, elokuvatrivian, uususkontojen ja totaaliteoriaa maailmasta havittelevien tietokoneohjelmien kakofoniassa. Mahtuuhan kirjallisuuteemme toki muutakin kuin sydänverellä kirjoitettua syrjäytymiskuvauksia.

Omassa lajissaan Hämäläinen pärjää kansainvälisestikin hyvin. Populaarikulttuurin jo äidinmaidosta imeneiden, uusavuttomien nuorten aikuisten pariutumisongelmista kirjoittavat muun muassa Nick Hornby ja Hanif Kureishi. Brittikollegat ovat viime vuosina hieman väsyneet ja siirtyneet sarjatuotantoon. Hämäläisellä on tallella kerronnan riemu sekä inhimillinen koskettavuus.

Hieman samankaltaisia henkilöhahmoja ja tunnelmia tapaa Laura Honkasalon novellikokoelmasta Lumen saartama kahvila (Gummerus 2002) ja Jussi Valtosen suotta vähälle huomiolle jääneessä rockromaanissa Tasapainoilua (Like 2003). Hämäläinen on joukosta selkeimmin humoristi. Talviseen Mikkeliin sijoitettu ivamukaelma Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta on hykerryttävä.

Kirjailijan terveiset hahmoilleen sekä muille aikamme Raskolnikoveille käyvät selviksi. ”Täytyy vain avata mieli ja luopua asettamasta järkeä aina tunteiden edelle.”