Harjukaupungin salakäytävät

Pasi Ilmari Jääskeläisen toinen romaani Harjukaupungin salakäytävät on seikkailu elokuvalliseen elämäntapaan, kaupungin maagisiin mahdollisuuksiin ja alitajunnan salakäytäviin. Mukana on arkirealismia, maagista realismia, surrealismia, absurdia, groteskia, fantasiaa, mytologiaa, rakkaustarinaa, trilleriä, huumoria, klassikkoelokuvia, lapsuuden Viisikko-seikkailuja, seksuaalisuuden teemoja ja terävää psykologista kuvausta etenkin alitajunnan tasoilla. Monipuolinen ja rajoja rikkova romaani sekä koukuttaa että haastaa lukijansa.

Kustantaja Olli Suomisenkeskiluokkaista elämää määrittävät erinäiset rutiinit ja luottamustehtävät, kunnes hän hyväksyy puolivahingossa Facebookissa kutsun elokuvakerhoon sekä nuoruudenihastuksensa Kerttu Karan ystäväpyynnön. Kerttu on kirjoittanut kansainvälisen bestsellerin Elokuvallinen elämänopas, jonka vaikutus näkyy Jyväskylän katukuvassa ohikulkijoiden cinemaattisena tyylittelynä.

Ollin elämä luisuu hiljalleen elokuvallisuuden syövereihin, kauneimmillaan taianomaiseksi ja kauheimmillaan painajaismaiseksi. ”Mutta kuka kirjoittaa käsikirjoitusta ja mikä on elokuvan lajityyppi?” kysyy takakansi, ja nämä kysymykset askarruttavatkin lukijaa tarinan edetessä.

Juonen moninaiset arvoitukset pitävät otteessaan. Lopussa tarina haarautuu Ollin valintojen kautta kahtia. Kirjasta on painettu kaksi identtisen näköistä painosta, joiden lopussa annetaan internet-osoite, josta lukija pääsee lukemaan sen toisenkin lopun.

Elokuvallisen elämän lumoissa

Jääskeläisen esikoisromaanissa Lumikko ja yhdeksän muuta (Atena 2006) muumibuumin kaltainen villitys Otuksela-lastenkirjoihin on sekoittanut fiktiivisen pikkukaupungin normaalitodellisuuttamme kirjallisemmaksi paikaksi. Harjukaupungin salakäytävissä taas Kerttu Karan Elokuvallinen elämänopas on hullaannuttanut Jyväskylän elokuvallisen elämäntyylin pyörteisiin. Jääskeläinen esittää siis molemmissa romaaneissaan eräänlaisen estetisoidun todellisuuden.

Harjukaupungin salakäytävissä tarkastellaan ihmisen roolia oman elämänsä taiteellistajana. Jokapäiväisissä elämänvalinnoissaan ihminen useimmiten urautuu totunnaiseen – elokuvallinen elämäntapa taas suosii heittäytymistä, tyyliä, oikkuja ja kipinää.

Romaanin Lumikko ja yhdeksän muuta elokuvaoikeudet on jo myyty. Harjukaupungin salakäytävät vasta olisikin täydellinen teos sovittaa elokuvaksi. Mutta kun romaanissa vilisee viitteitä Truffaut’n, Fellinin, Hitchcockin, Aki Kaurismäen ja Wong Kar-wain elokuviin vertailukohteina, olisi kenen tahansa ohjaajan rima pelottavan korkealla. Toisaalta jo itse romaani piirtyy lukijan silmien eteen selkeän visuaalisena, nimenomaan elokuvallisen aistivoimaisena ilmankin elokuvasovitusta.

Kielellisenä tyylittelijänä Jääskeläinen on monipuolinen, ja blogissaan hän on myöntänyt tavoitelleensa Harjukaupungin salakäytävissä sellaisten ranskalaiselokuvien kuin Jules ja Jim tai Amélie kertojanääntä. Nopeita siveltimenvetoja, säväyttäviä yksityiskohtia, oikukkaan kuuloista mutta harkitun ironista proosaa: ”Syyssateiden aikaan kustantaja Olli Suominen osti sateenvarjoja ja unohti niitä ympäri Jyväskylää. Epähuomiossa hän myös liittyi elokuvakerhoon.”

Elokuvallinen elämäntapa ei kuitenkaan ole silkkaa söpöilyä. Estetiikan nostaminen etiikan yläpuolelle tekee kauniista draamasta toisinaan julmaa. Ja vaikka Kerttu Kara esitteleekin elämänoppaassaan enimmäkseen eurooppalaisia taide-elokuvia, Hollywoodin kultakauden klassikoita, film noiria ja Kaukoidän rakkausdraamoja, on Jääskeläinen selkeästi katsellut myös kauhuelokuvia ja David Lynchin häiritseviä näkyjä. Romaanin maailmassa pelätään lavasteiden romahtamista ja ajautumista sivuhahmoksi jonkun muun käsikirjoituksessa.

Ankean kaupungin kätketty säihke

Maagisia mahdollisuuksia tarinassa haetaan tavanomaisesta kaupunkiympäristöstä, täsmällisemmin Jyväskylästä. Lähtökohta on ankea:

”Jyväskylässä oli nykyään liikaa silmät väsyttäviä mittasuhteita, ahtauden tuntua, tarkoituksetonta tilaa, vääriin paikkoihin vedettyjä teitä ja junaratoja, hengettömiä rakennuksia ja pyyhittyä historiaa.

Pariisin ja Budapestin kaltaisissa kaupungeissa aistit avautuivat keräämään elämyksiä, mutta Jyväskylä tuuditti turtumukseen. Olli oli viettänyt lapsuutensa parhaat kesät Jyväskylässä, mutta muistoissa kaupunki oli kauniimpi, suurempi ja maagisempi.”

Tästä toivottoman tuntuisesta asetelmasta Jääskeläinen lähtee kuitenkin romaanin mittaiseen todistukseen siitä, että Jyväskylä tarjoaa puitteet yhtä seikkailulliseen, romanttiseen ja dramaattiseen elämään kuin Pariisi tai Budapest.

Maagisia mahdollisuuksia löytää niin kaupungin keskeisiltä nähtävyyksiltä (Neron portaat) kuin tunnelmallisilta sivupoluiltakin, ja mahdollisuuksiin tarttumalla löytää täydelliset lavasteet elokuvallisen ikimuistoisiin hetkiin ja esteettiseen arkeen. Oikein koettuna aluksi ankealtakin vaikuttava kaupunki toimii elämän elävöittäjänä eikä latistajana.

Aikuisen imperfekti ja lapsen preesens

Kerttu Karan Elokuvallisessa elämänoppaassa merkitykselliset paikat, ihmiset ja asiat säteilevät ”merkityksellisyyshiukkasia” eli ”M-hiukkasia”. Olli Suominen toteaa teorian olevan ”lähtökohtaisesti höpsö, tosin myyvällä tavalla”. Päähenkilönsä ensivaikutelmasta huolimatta Jääskeläinen kuitenkin kuvailee M-hiukkasten säteilyä melko tiuhaan läpi lopun romaanin. Huteran idean liikakäyttö ei edesauta romaanin uskottavuutta.

Paljon onnistuneempi keino korostaa kohtausten merkityksellisyyttä Jääskeläiseltä on oivaltava aikamuotojen käyttö. Merkitykselliset kohtaukset on kirjoitettu preesensissä, vähemmän merkitykselliset imperfektissä. Välittömimmillään elämä on tässä ja nyt, värittömimmillään se hukkuu ajan jatkumoon.

Tästä seuraa sellainen herkullinen paradoksi, että romaanin nykyhetken keski-ikäisen Ollin elämä on kuvattu pitkälti imperfektissä, mutta lapsuusmuistot ovatkin preesensissä. Lapsuuden tapahtumat näyttävät näin aavemaisella tavalla todellisemmilta kuin romaanin nykyhetken tapahtumat, mikä kertoo omaa karua kieltään Ollin elämästä.

Odottamattomaan draamaan astutaan niinkin arkipäiväisen välineen kuin Facebookin kautta. Lähes kaikkialle levittäytynyt internetin yhteisöpalvelu toimiikin romaanissa Jyväskylän ohella keskeisimpänä tapahtumaympäristönä. Jääskeläinen tarttuu tapaan, jolla Facebook muuttaa ihmisten välisiä suhteita:

”Elämä koostui kohtaamisista ja eroista… Facebook kuitenkin kutisti välimatkat pariin klikkaukseen ja pakotti ihmiset olemaan yhteydessä toisiinsa ikuisesti. Sellaisena se oli kuin Danten ideoima helvetillinen rangaistus.”

Facebookin maailmanvalloitus toimii lähtölaukauksena lähes kaikille romaanin nykyhetken tapahtumille tuodessaan toistensa kanssa kosketuksiin vanhat ystävät, viholliset ja ihastukset. Facebookin arkisuus kätkee sisälleen niin banaaleja kuin kauniitakin mahdollisuuksia ja tarjoaa siten ominaisen kohteen Jääskeläisen ironiantajulle.

Arjesta fantasiaan

Jääskeläisen tarinoissa luiskahdetaan useimmiten ennemmin tai myöhemmin fantasian puolelle, niin myös Harjukaupungin salakäytävissä, joskin verrattain myöhään. Romaanin painopiste on enemmänkin todellisuuden maagisissa mahdollisuuksissa kuin suoranaisessa fantasiassa. Romaani on kuin lentokone, joka etenee maata pitkin kiihtyvää tahtia, kunnes vauhti on niin huima, että se nousee kuin itsestään ilmaan.

Romaanin varsinaiset fantasiaelementit ovat vahvasti psykologisia. Otsikon lupaamat salakäytävät toimivat fantastisena jatkeena monille romaanin realismipohjaisille todellisuuden elävöittämisen keinoille. Ne ovat kaupungin salaisimpia sivupolkuja.

Ne edustavat myös mielen maanalaisia kerroksia ja liittyvät kiinteästi romaanin runsaisiin uniin ja muistoihin. Ne ovat seikkailullisia, häiritseviä, myyttisiä maanalaisia paikkoja, syntymän ja kuoleman tyyssijoja, joiden intensiivinen surrealistinen tunnelma on kuin David Lynchin elokuvista.

Reaalifantasia ja reaalifantastikot

Reaalifantastikot ovat kirjallinen koulukunta, jonka jäseniksi ovat Jääskeläisen lisäksi tunnustautuneet Anne Leinonen, J. Pekka Mäkelä, Juha-Pekka Koskinen, Jani Saxell ja Sari Peltoniemi. Jääskeläisen rustaaman julistuksen mukaan reaalifantastikot kirjoittavat arkitodellisuuden pohjalta, soveltaen kuitenkin vapaasti myös perinteisille suomalaisille realisteille vieraita lajityyppejä, esimerkiksi maagista realismia, scifiä, fantasiaa ja dekkaria.

Jääskeläinen määrittelee reaalifantasian lajityyppijaottelun vastaiseksi asenteeksi: ”Reaalifantasia ei ole uusi genre, vaan pikemminkin genrerajoista luopumista, uusi tapa hahmottaa kirjallisuuden koko kenttää.”

Reaalifantasian käsitettä on helppo kritisoida: reaalifantastikot käyttävät sitä laveimmillaan sellaisena yläkategoriana, että siitä tulee synonyymi itse kirjallisuudelle. Mutta se ei olekaan omimmillaan kategoriana vaan antikategoriana: kirjailijoiden omaehtoisena keinona paeta sekä realismin ahtaista urista että genrekirjallisuuden eri lokeroista, vapautua totunnaisten kohdeyleisöjen totunnaisista odotuksista.

Suomessa on lukuisia kirjailijoita (Jääskeläisen lisäksi useimmat muutkin reaalifantastikot sekä muiden muassa Johanna Sinisalo ja Maarit Verronen), jotka ovat aloitelleet uraansa novellijulkaisuilla scifiin ja fantasiaan keskittyneissä lehdissä mutta sittemmin alkaneet romaaneissaan etsiä kirjallista identiteettiään jostain spekulatiivisen ja realistisen välimaastosta. Suomalaisen kirjallisuuskentän nurinkurisuuksiin kuuluukin, että aloitteleva kirjoittaja saa usein novelleja parhaiten julkaistua scifilehdissä, kun taas romaaneja ei saisi scifileimalla kaupaksi juuri ollenkaan.

Jääskeläinen kahmi 1990-luvun lopulla kasan palkintoja novelleillaan, joita julkaistiin sellaisissa lehdissä kuin Portti ja Tähtivaeltaja, ja sittemmin niistä on erilaisia tyylillisiä variaatioita koottu lähes samansisältöisiin kokoelmiin Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat 2000) ja Taivaalta pudonnut eläintarha (Atena 2008).

Esikoisromaani Lumikko oli askel maagisen realismin suuntaan. Harjukaupungin salakäytävissä Jääskeläinen tasapainoilee entistä monipuolisemmin ja hienovaraisemmin mimesiksen ja mielikuvituksen välillä. Terävimmillään hän yhdistää realismin vakuuttavuuden fantasian vapauteen ja viihteen koukuttavuuden taiteen tärkeyteen.

Jääskeläinen ei siis suinkaan hylkää eri lajityyppien konventioita vaan yhdistelee niitä toisiinsa luovasti. Lajityyppisidonnaisia konventioita aktivoimalla voi ohjata lukijan odotukset tietyille raiteille, sitten ne odotukset voi joko palkita tai niiden kautta voi juksata lukijaa. Etenkin dekkarimuotoinen Lumikko onnistuu useaan otteeseen hämäämään väärillä johtolangoilla, mutta myös Harjukaupungin salakäytävät hämmentää jännittävillä siirtymillä eri lajityypeille ominaisen tarinoinnin välillä.

Haarautuvat salakäytävät

Romaanin markkinoinnissa muistetaan aina mainostaa kahta vaihtoehtoista loppua. Vielä jännittävämpäähän olisi, jos eri painoksista ei olisi tiedotettu etukäteen vaan odotettaisiin vain, milloin lukijat huomaavat, etteivät kaikki Harjukaupungin salakäytävät päätykään samalla tavalla. Etenkin kun Jääskeläinen on jo kuvannut Lumikossa samanlaista disorientaatiota: kanonisoidut klassikot muuttavat ilkikurisesti muotoaan niin, että heti Lumikon alkuvirkkeessä Raskolnikov ammutaan pahaa-aavistamattoman lukijan silmien edessä.

Vaihtoehtoisen loppuratkaisun internet-linkin tarjoaminen kirjan lopussa on tietenkin ennen kaikkea ystävällistä lukijaa kohtaan: lukijan ei tarvitse metsästää kahta eri painosta päästäkseen lukemaan molemmat loput.

Loppuratkaisut on nimetty värisymbolein, Blanc ja Rouge. Elokuvaviittauksista innostuva lukija saattaa heittäytyä spekuloimaan, lymyääkö jossain Bleu. Salaa markkinoille sujautettuna ultraharvinaisena erikoispainoksena kenties? Mutta loput oikeastaan määrittyvät sen kautta, että kolmatta kuviteltavissa olevaa loppuratkaisua ei tapahdukaan. Siten ne täydentävät toisiaan.

Monipuolisen erinomaisuutensa vuoksi Harjukaupungin salakäytäviä kelpaa suositella monenlaisille viehkeästä ja vetävästä tarinoinnista nauttiville lukijoille. Itselleen läheisiä aihepiirejä siitä löytävät jyväskyläläiset ja klassikkoelokuvien ystävät, mutta yleisemmällä tasolla elämän merkityksellisyyden kokemisen tematiikka kiinnostanee kaikkia lukijoita. Ja fantastiseen ja surrealistiseen kerrontaan mieltyneille romaani on varmasti herkkua.