Maista, niin muistat

Maistoin uteliaana Tapio Koivukarin (s. 1959) uutta novellikokoelmaa Maista, niin muistat. Makunystyräni tunnistavat perinteisen saaristomeren suolan, viattoman kaurapuuron ja vadelmanlehtiteen, turmiollisen madeiran sekä schokolad-vanukkaan. En myöskään ole tiedostamatta Hel-Vete -täysjyvävehnäjauhoa ja virkistävää Vitund-margariinia tuoreessa nisussa. Koivukarin loihtima makuelämys ei heti unohdu. Se taitaa olla peräti psykovaikutteinen.

Tapio Koivukari on 1980-luvun lopulta lähtien julkaissut tasaiseen tahtiin romaaneja, näytelmiä, kuunnelmia, myös novelleja. Edellisestä novellikokoelmasta Tosi tarinoita (ja muita outoja ilmiöitä) on kuitenkin ehtinyt vierähtää jo kymmenen vuotta (Like 1998). Uusi kokoelma Maista, niin muistat koostuu viidestä novellista, joissa kirjoittaja leikittelee erilaisilla tyyleillä. Kaikissa novelleissa kuitenkin kuuluu ja näkyy vahvasti kirjoittajan omintakeinen ääni ja maailma.

Henkilöhahmoja moneen lähtöön

Niminovelli ”Maista, niin muistat” on absurdeja piirteitä saava humoristinen kertomus. Kertojana toimii kunnan elinkeinoasiamies. Pikkupaikkakunta alkaa virota uneliaasta taantumuksen tilastaan, kun siellä aletaan myydä ja sittemmin myös valmistaa psykovaikutteista Vitund-margariinia.

”Seminaari”-novellin kertojana puolestaan toimii Katri-niminen tyttö, joka aloittaa opintonsa opettaja-seminaarissa. Kertomuksen alkupuolella vallitsee viattoman kepeä tunnelma. ”Ruokatuntiin mennessä puuro oli miten kuten hautunut syötäväksi ja kaadoimme lautasellemme nurkan pullosta kylmää maitoa puuron kastikkeeksi. −−− Ja senkin tähden me joimme määrättömät määrät Sylvin keräämää vadelmanlehtiteetä, ihan vain pysyäksemme lämpiminä.” Kertomuksen edetessä opettajaseminaarin tytöt kuitenkin joutuvat ottamaan askelia aikuisten vaaralliseen maailmaan ja viattomuus saa kolhuja traagisista tapahtumista.

”Hän komensi minut maarahvaan kielellä permannolle nelinkontin ja käski minun sitten naukua kuin kissa, haukkua kuin koiraja lopuksi ulvoa kuin susi.” ”Moision herra ja hänen palvelijansa − Balladi Liivinmaalta” etenee käänne käänteeltä kohti vääjäämätöntä loppuaan, jonka jälkeen minulle jää puhdistunut tunne; kaikki olennainen novellin nimihenkilöiden suhteesta on tullut päivänvaloon, kaikki merkityksellinen sanotuksi.

”Maista, niin muistat” ja kokoelman aloittava novelli ”Jotain tuttua” sekä päättävä ”Merisumu” kytkeytyvät henkilöhahmojensa kautta löyhästi yhteen. Kertomusten keskiöön nousee keski-ikäisten suomalaisten tuumailu: Mitä on elämässä tullut tehdyksi, mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä vielä on tehtävissä. Voisiko uraa uurtaa uuteen suuntaan? Pitäisikö vaihtaa kumppania?

Koivukari kirjoittaa pähkäilevistä henkilöhahmoistaan lämpimän humoristisesti. ”Ja silti, yhtenä hetkenä näköala oli aivan kirkkaana edessäni. Toisena hetkenä ajatus erosta Iiriksen kansa raastoi sisintäni, kuitenkin. Ja ero Väinöstä, en minä häntäkään haluaisi menettää. Ja, kun hetken olin ajatellut tätä, mieleni kääntyi taas Merjan puoleen.”

Hahmot ovat kovin tunnistettavia! Näitä sentimentaalisia keski-ikäisiä tuumailijoita liikkuu keskuudessamme sankoin joukoin. Mutta kukapa nyt sellaiseksi haluaisi tunnustautua? Heissä ei ole mitään dynaamista, ylevää, sankarillista tai tavoiteltavaa. Heissä on kaikkea sitä, mistä haluaisimme hankkiutua eroon ja minkä ainakin pyrimme visusti kätkemään. Yhtä kaikki Koivukari tavoittaa mielestäni osuvasti yhden ikäpolven tuntoja.

Inhimillinen maailma

Koivukari on tullut tunnetuksi raumalaisena kirjailijana, joka kuvaa elävästi merta, saaristoa ja pikkukaupunkimiljöötä. Myös uusimman kokoelman ensimmäinen ja viimeinen novelli sijoittuvat saaristomeren ääreen. ”Kaukaisuudessa luoto toisensa jälkeen häviää näkyvistä, taivaanrannassa näkynyt kamu ei ollutkaan mitään suvista terhentä, vaan oikein kunnon merisumua.”

Kaikissa kokoelman novelleissa Koivukari tavoittaa saman tarkan havainnollisen ympäristön, ihmisten ja tapahtumien kuvauksen. Kuvaus muodostaa ikään kuin elävän kolmiulotteisen sylin, jota vasten yllättävät ja usein traagisetkin ihmiskohtalot paiskautuvat. Arkinen ja yllättävä vuorottelevat Koivukarin tarinoinnissa kuin vääjäämättömät meren aallot konsanaan.

Tarinoiden traagiset tapahtumat, kuten lapsenmurha ja sukurutsa, voisivat olla suoraan iltapäivälehtien lööpeistä poimittuja. Ehkä ovatkin. Koivukarin luomassa maailmassa, näitä tapahtumia ei kauhistella vaan ne asettuvat osaksi laajempaa inhimillistä yhteyttä, ne ovat vääjäämättömiä tapahtumia inhimillisessä maailmassa, jossa ihmisten toimia ohjaavat erilaiset − usein tiedostamattomat − mielihalut.

Ihmisten kohtalot ovat myös aina sidottuja aikaisempien polvien kohtaloihin, mielihaluihin, peruuttamattomiin tekoihin ja salailuihin. Samalla Koivukarin luoman maailman ihmiset kuitenkin hapuilevat kohti jotakin kestävämpää, jota eivät välttämättä osaa edes nimetä.

Aiemman tuotannon yhteydessä kriitikot ovat kilvan ylistäneet Koivukarin kielellistä taituruutta. Maista, niin muistat -kokoelmankin kieli on konstailematonta ja taitavasti kytketty arkisten, ja samalla hämmästyttävien tarinoiden veturiksi. Se kuljettaa lukijaa halki tuntemattomien maiden. Miljööt ovat tunnistettavia, mutta ihmisissä on jotakin outoa tai noloa − samalla jotakin hyvin tuttua ja totta.

Näiden novellien maistaminen kannattaa. Ainoa huono puoli on siinä, että viiden novellin paketti on nopeasti ahmittu.