Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Matkustamisen mahdottomuus

Tuomo Karhu, 13.4.2003
Anni Sumari: Vuodet vetten päällä s., Johnny Kniga 2003

WSOY:llä aloittanut ja nyt Likeltä takaisin WSOY:lle – Johnny Knigalle – palannut Anni Sumari vei liki läkähdyttävänä loitsuavan, assosiaatioita ja oivalluksia tuhlailevan tyylinsä huippuunsa edellisellä kokoelmallaan Sineriaani (2000), jonka 136 sivuun mahtui tekstin lisäksi vielä Sumarin itsensä tekemiä nelivärikuvia. Hieman tiiviimpänä ja rytmiltään rivakampanakin myös Vuodet vetten päällä sylkee taloudellisuutta korkeimpana hyveenään pitävien runousoppien päälle. Tuntuu perin sopivalta, että Sumari on suomentanut Bernardine Evariston runomuotoisen historiallisen romaanin Keisarin kullanmuru, joka vilisee historiallisia anakronismeja Armanin suunnittelemaan toogaan pukeutuvista keisareista Wild@heart-nimiseen kukkakauppaan.

Olen joskus kutsunut Sumaria tutkivaksi runoilijaksi vähän samaan tapaan kuin on tutkivia journalistejakin. Sellaisena Sumari minulle nytkin näyttäytyy. Tällä kertaa hän tutkii rakkautta ja ”matkustamisen mahdottomuutta”, vaikka neljään osastoon jakautuvassa kokoelmassa matkustellaankin niin Afrikan Cotonoussa, Bulgarian Varnassa, Roomassa, lentokoneessa ”Sveitsin ilmatilassa”, Rodoksella kuin myös vähemmän kouriintuntuvissa unien ja myyttien maisemissa.

Matkustellaan, vaikka matkustaminen on mahdotonta, koska rakkautta ja kuolemaa, aikaa ei pääse pakoon menipä minne tahansa. Kuten Sumari kirjoittaa neliosastoisen kokoelmansa ensimmäisen osaston runossa ”Massimolle, Roomassa 29.11.2001”: ”- – / matkustamisen mahdottomuus käy yhä / ilmeisemmäksi, et pääse, etene, et liikahda / senttiäkään, vanhenet, kokemukset eivät / lakkaa lisääntymästä vaikka siirrättäisit luusi / sivilisaation äärimmäiseen kolkkaan, kun / käännyt, päälaeltasi putoavat yhtäkkiä hiukset / ja laakeri kasvaa sen yli mitä jää jäljelle.”

Teos herättääkin saman kysymyksen kuin Sumarin edellinen matkakirja Junanäytelmä: sadanseitsemän kirjailijan matka junalla Euroopan halki: miksi matkustaa, jos se on niin ”mahdotonta”? Jos vierivä kivikin sammaloituu, miksi jatkuva liike? Siksikö, että paikoilleen asettuminen on vielä mahdottomampaa ihmiselle, joka enemmän tai vähemmän älyllisenä olentona on ikään kuin tuomittu levottomuuteen? Siihen suuntaan tuntuisi vihjaavan ainakin ”Bulgarialainen kollaasi, Varna 19.5.2001”, jossa runon kokija kysyy: ”Voivatko ihmiset asettua oikeille paikoilleen / niin kuin puut, kutevat kalat, muuttolinnut?”

Niin tai näin, jatkuvassa liikkeessä olevan kokoelman voi lukea kuvauksena rakkauden taudista – jos sallitte lattean ilmaisun – ja siitä toipumisesta, eräänlaisena sairaskertomuksena, mutta myös mielessä ja maailmassa tai maailmassa ja mielessä reissaavana matkakertomuksena, jossa matkustaminen näyttäytyy mahdottomuudessaankin mahdollisena tapana pitää tauti kurissa ja jälkitaudit loitolla. Kaikki tiet on kuljettava loppuun: ”rakkaus on elettävä läpi, poltettava loppuun / tai se muuttuu tappavaksi – -”.

Vuodet vetten päällä rakentuu Sumarin aikaisempien kokoelmien tavoin kollaasimaisesti mitä moninaisimmasta materiaalista. Pelkistä interteksteistä voisi helposti kirjoittaa tutkielman, mutta mainittakoon nyt ainakin, että jo nimellään Raamattuun viittova Vuodet vetten päällä ammentaa muun muassa Kuolleiden kirjasta, Antiikin klassikoista ja lukuisista matalammistakin lähteistä. Seuraavissa säkeissä kuulen jopa kaikuja edesmenneiden Smack-yhtyeen ja sen runojakin kirjoitelleen solistin Clauden tekstistä ”Good Morning Headache”: ”Hyvää huomenta, päänsärky / nukuitko hyvin, maanvaiva / mitä haluaisit aamiaiseksi, / taakkani, kivirekeni?”

Hetkittäin menetetyn rakkauden puimiset ja maailman ääriin reissaamiset maistuvat tällaisesta ”oikealle paikalleen asettuneesta” miespuolisesta nisäkkäästä hieman triviaaleilta, mutta tekijän sarkasmiin taipuvainen, ylä- ja alatyyliä, tieteen ja taiteen kuvastoa, uudissanoja kuten ”tähtientunnistustaivas” ja vertauksia kuten ”lentokoneet odottivat kuin lohet virrassa matkustajat mahassaan” proosapoljentoonsa pujotteleva kieli pitää napakasti otteessaan. Mikä parasta, helppolukuiseksi tekeytyvä teksti avautuu – esimerkiksi Evariston romaanista poiketen – jokaisella lukukerralla uudessa valossa.

Suuriin aiheisiin mieltynyt Sumari kirjoittaa paitsi rakkaudesta, myös toisesta ikuisesta ja ylevästä teemasta, kuolemasta. Hyvä niin, sillä runoilijan matala, juhlapuhekumua vierastava, rajuja kontrasteja suosiva, kyrpineen ja oksennuksineen rumuuden estetiikkaakaan kaihtamaton tyyli melkein huutaa tasapainottajakseen jotain ylevää. Vaikka Sumari rypeekin kuolemassa pohjamutia myöten, hän onnistuu samalla – sarkastiseen tapaansa – nostamaan katseensa kohti horisonttia: ”Tosiasiat katoavat ja fiktiot jäävät / elämään, siksi katsonkin olevani / tulevaisuuden asialla. Autiomaan, / kun kirjoitan kangastusten puolesta, / hiekkaan kuvastuvan öljylammikon elämäkerran.”

Kuka italian taitaja keksii runoilijan ja kokoelman nimeen liittyvän arvoituksen?

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto