Satunnaiset harhailijat

Novellikokoelman tekstejä yhdistävät erilaiset muodonmuutokset, joiden avulla käsitellään niin identiteettiä kuin yhteiskunnallisia kysymyksiä. Sujuvat ja tiiviit novellit jättävät lukijalle mittaansa pidemmälti pohdittavaa.

Kuka minä olen? Entä millaiseksi aion tulla? Saku Heinäsen novellikokoelma Satunnaiset harhailijat (2025) tarkastelee näitä kysymyksiä kymmenessä tekstissä, joissa aikuisuuden kynnyksellä seisovat nuoret pohtivat identiteettejään ja tulevaisuuttaan.

Teos rakentuu vahvasti muodonmuutoksen tematiikan ympärille. Novellien päähenkilöt etsivät itseään ja elämänsä suuntaa: ylioppilaskirjoituksiin valmistautuva Amos kokee merkityksellisen hetken susien kanssa, siviilipalvelustaan suorittava Angel kohtaa myyttisen Leviatanin ja maalta kaupunkiin muuttanut taidelukiolainen Kimmel ymmärtää kotipaikkaansa kiinnittymisen merkityksen nähtyään tunturipöllön bussipysäkillä. 

Kuka minä olen? Entä millaiseksi aion tulla?

Teoksessa muodonmuutoksen tematiikkaan liittyvät usein suuret yhteiskunnalliset kysymykset, kuten ilmastonmuutos ja maahanmuutto, ja niitä konkretisoivat nuorten kokemat yksinäisyyden ja erillisyyden sekä toisaalta yhteyden ja onnen tunteet. Novellissa ”Vapaaehtoinen” lukija tutustuu Aliinaan, joka kokee valtavaa huolta maapallon tilasta. Aliina suostuttelee vanhempansa päästämään hänet vapaaehtoistyöhön Afrikkaan, missä hän tapaa paikallisen nuoren, Amehlen. He ystävystyvät intensiivisesti, niin kuin tiiviissä oloissa aikaa viettävät nuoret tekevät, kunnes Aliinan on aika lähteä kotiin. Lähdön hetkellä heidän todellisuuksiensa välinen kuilu painaa Aliinaa kuin vapaaehtoistyössä hoidetun leijonan tassu: 

Pimeässä leimahti oranssi hehku, kun autonkuljettaja sytytti tupakan. Aikaa ei ollut enää paljon. 

Lähdön lopullisuus salpasi Aliinan hengityksen. Hän tunsi Amehlen käden omassaan lämpimänä, kuin heikkoa sähkövirtaa kipunoivana.  

[…] 

Aliinalta pääsi nyyhkäisy. Hän levitti avuttomana kätensä ja syleili Amehlea hyvästiksi. (s. 159.) 

Heinäsen kuvaamat muodonmuutokset tapahtuvat novelleissa monin tavoin, niin konkreettisesti kuin hienovaraisemminkin. Teoksen nimikkonovelli ”Satunnaiset harhailijat” kuvaa yhden pienen hetken perhosista innostuneen ja äitiään välttelevän nuoren miehen, Henrin, elämässä. Kesäiseen iltaan sijoittuva kertomus seuraa Henriä perhostenpyydystysreissulla, joka saa yllättävän käänteen, kun hän löytää vuosia himoitsemansa oleanterikiitäjän. Perhonen ei kuitenkaan ole aivan sitä, miltä ensi vilkaisulla vaikuttaa – ja sen vaikutus Henrin elämään on käänteentekevä. Tarinassa muodonmuutos kuvataan hyvin kouriintuntuvasti, vaikka teksti jättää lopulta tilaa myös toisenlaiselle tulkinnalle: 

Henrin huulia pisteli. Hänen tuli vuorotellen kuuma ja kylmä, ja hänen jäseniään sattui. Jokin liikahteli hänen sisällään. Hän painautui vasten Neriitä, ja tämä otti hänestä kiinni, kun Henri vajosi uneen kuin olisi astunut jyrkänteen reunalta. (s. 73–74.) 

Maagisesta realismista ammentavan novellikokoelman muodonmuutokset voi käsittää haaroiksi elämän polulla – menenkö tänne vai tuonne – ja niiksi seurauksiksi, jotka reittivalinnasta koituvat. Henkilöhahmojen kokemat risteyspaikat ja niihin liittyvät valinnat ovat teksteissä niin konkreettisia, että lukija aistii ne monet erilaiset tulevaisuudet, jotka hahmoille olisivat mahdollisia. ”Mustamaalattu”-novellin Jasmin kamppailee kiusaamisesta seuranneen masennuksen kanssa. Ennen merta ja sukeltamista rakastanut tyttö ei ole kastanut varpaitaan veteen vuosiin, kunnes ostosreissulla hankittu maaginen muste muuttaa tilanteen. Kokemuksen seuraukset materialisoituvat seuraavana aamuna, kun Jasmin ilmaantuu perheensä seuraan aamiaiselle ja tekee pienen päätöksen: hän ottaa äitinsä tarjoamaa ruokaa, vaikka aiemmin hän olisi lukkiutunut huoneeseensa. Lukija huokaisee helpotuksesta.

Ylioppilaskirjoituksiin valmistautuva Amos kokee merkityksellisen hetken susien kanssa.

Muodonmuutoksen moninainen tematiikka 

Muodonmuutoksen teema on ollut keskeinen osa kirjallisuutta antiikista asti. Roomalaisen runoilijan Ovidiuksen eepos Muodonmuutoksia (n. 8 jaa.) koostuu 15 kirjasta ja 250 myytistä, joissa ihmiset muuttuvat eläimiksi, kasveiksi ja luonnonilmiöiksi. Muodonmuutoksia lienee meidän aikaamme säilyneistä vastaavista myyttikokoelmista tunnetuin, mutta Ovidius kokosi materiaalinsa kreikkalais-roomalaista mytologiaa, esimerkiksi kreikan varhaista eeppistä runoutta (n. 750 eaa.–650 eaa.) ja hellenistisen kauden (323–30 eaa.) muodonmuutosrunoutta hyödyntäen. Ovidiuksen kertomuksissa jumalat käyttävät muodonmuutosta usein rangaistuksena. 

Modernimmassa kirjallisuudessa muodonmuutos on usein metafora yhteiskunnallisesta tilanteesta kumpuavalle yksilön identiteetin ja olemuksen muutokselle. Esimerkiksi Franz Kafkan klassikkoteoksessa Muodonmuutos (1915) päähenkilö Gregor Samsa herää eräänä aamuna syöpäläisenä, minkä on yleisesti tulkittu kuvaavan yksilön vieraantumista ja ulkopuolisuuden kokemusta modernissa ajassa.  

Satunnaiset harhailijat havainnollistaa muodonmuutoksen teeman kautta yksilön neuvottelua, kipuiluakin, omaksi itseksi tulemisen prosessissa. Teema on painokkaasti läsnä myös kotimaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Leena Krohnin saturomaani Ihmisen vaatteissa (1976) esittelee ihmisyydestä haaveilevan pelikaanin, jonka kautta Krohn käsittelee toiseutta ja ekokriisiä. Samaan tapaan kotimainen ihmissusikirjallisuus on käsitellyt identiteettiä, valtaa ja yhteiskunnallisia rakenteita sudeksi muuttumisen metaforan avulla. Aino Kallaksen Sudenmorsiamen (1929) moderneja uudelleenkirjoituksia tutkinut Milka Siponkoski kuvaakin muodonmuutosta mahdollisuudeksi vapautua inhimillistä toiseutta tuottavista tekijöistä ja vastustaa riistoa. Satunnaisissa harhailijoissa toiseuden ja eriarvoisuuden teemat ja niitä tuottavat yhteiskunnalliset rakenteet tulevat näkyviksi henkilöhahmojen vaihtelevissa taustoissa. Siviilipalvelustaan meribiologian tutkimusasemalla saaristossa suorittava Angel reflektoi omia ja ystäviensä kokemuksia suorasanaisesti: 

Miksi he luottaisivat rakenteisiin, jotka eivät luottaneet heihin, tai alkaisivat mielistellä jotakuta parempiosaista? Asemallahan sama juttu näkyi pienoiskoossa: kaikki myötäilivät johtajaa, söivät tämän kädestä kuin lauma lampaita. (s. 85.) 

Fyysisen muutoksen lisäksi Heinäsen kuvaamat muodonmuutokset ovat kuitenkin myös hienojakoisempia, ikään kuin naksahduksia yksilön minäkuvassa, joiden jälkeen on helpompi suunnata kohti tulevaa. Rakenteellisista epäoikeudenmukaisuuksista huolimatta novellikokoelman henkilöhahmot katsovat tulevaisuuttaan usein avoimempina ja kokemuksistaan oppineina. Novellien yleissävy on positiivinen ja tulevaisuususkoinen silloinkin, kun hahmon lähtökohdat vaikuttavat olevan häntä vastaan. Näin Satunnaiset harhailijat tuo kotimaisen kirjallisuuden muodonmuutoskuvastoon oman pienen, uniikin lisänsä: muutos voi olla myös sisäinen, ulkopuoliselle tarkkailijalle näkymätön, mutta kokijalleen valtavan merkityksellinen. 

Muutos voi olla myös sisäinen, ulkopuoliselle tarkkailijalle näkymätön, mutta kokijalleen valtavan merkityksellinen. 

Muoto kantaa lukijan kokoelman loppuun  

Kokoelman novellit ovat mitaltaan kompakteja ja kielellisesti sujuvia. Yhden novellin ahmaisee kohtuullisen helposti iltapalaa syödessään tai bussia odotellessaan – vaikka isoja teemoja sulatellessa voi vierähtää useampikin tovi. 216 sivun mitassaan teos on matalan kynnyksen kirja ihmiselle, jolle lukeminen ei kenties ole niin rutinoitunutta, mutta toisaalta aiheiden intensiivisyys vaati kokeneeltakin lukijalta pohdiskelua ja pysähtymistä. Vaikka novellien päähenkilöt ovat nuoria, ei oman identiteetin rakentaminen lakkaa aikuisuudessakaan – eikä muodonmuutosten mahdollisuus häviä, kun aikuisuuden (kuviteltu) kynnys on ylitetty. 

Jokainen novelli sisältää mustavalkokuvituksen, jonka kirjailija Heinänen on itse luonut. Poikkeuksellista on myös se, että teos on painettu Heinäsen itse suunnittelemalla Freya-kirjaintyypillä. Heinästä aiemmin lukeneille nämä teoksen piirteet ovat jo ennestään tuttuja, sillä Finlandia Junior -ehdokkaaksikin yltänyt Heinäsen esikoisteos Zaida ja lumienkeli (2014) oli kokonaan kirjailijan itsensä tuottama tarinaa, kuvitusta, taittoa ja kirjaintyyppiä myöten.  

Voisin kuvitella antavani Satunnaiset harhailijat valmistujaislahjaksi lukion tai ammattikoulun päättävälle nuorelle, jolla on monia tulevaisuuteen liittyviä valintoja edessään. Toisaalta suosittelisin sitä kenelle tahansa innokkaalle lukijalle sen teemojen yleismaailmallisuuden vuoksi – oman itsen pohtiminen kun ei meitä yleensä koskaan lakkaa kiinnostamasta.