Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Väinö Linnan romaanien lähilukua

Sanna Kivimäki, 13.8.2006
Antti Arnkil, Olli Sinivaara: Kirjoituksia Väinö Linnasta s., Teos 2006

Väinö Linnasta ja hänen kirjallisesta tuotannostaan on kirjoitettu valtavasti. Esimerkiksi Tampereen kaupunginkirjaston luettelosta löytyy 146 viitettä teoksiin, joissa kohteena on Linna. Kunnon klassikon tavoin Linna näyttää siis tuottavan aina vaan uusia tulkintoja.

Kirjoituksia Väinö Linnasta -kirjan toimittajat kysyvät esipuheessaan, miksi suomalainen miessukupolvi toisensa jälkeen kirjoittaa niin paljon sodasta. Kysyä voi myös, kirjoittaako jokainen uusi (mies)sukupolvi oman Linna-tulkintansa, ja jos kirjoittaa, niin miksi. Kirjoittajaesittelyt olisivat kenties valaisseet tämän antologian kirjoittajien näkökulmia ja motivaatioita. Olisi ollut kiinnostavaa tietää, miksi juuri tämä ja tuo on valikoitunut kokoelman kirjoittajaksi.

Yli 500-sivuisen kirjan innoittajana on ollut Tuntemattoman sotilaan Kariluoto, joka ei välttämättä mahdu siihen ”konstailemattoman realismin” kehikkoon, jolla kansalliskirjailijan tuotantoa on yleensä tulkittu. Kariluodon hahmoa pohtiikin omassa kirjoituksessaan Antti Arnkil, toinen kirjan toimittajista.

Mukaan on mahtunut kaiken kaikkiaan 16 kirjoitusta, joiden näkökulmat ja tyylit vaihtelevat kirjoittajan mukaan. Yksi kirjoituksista on vanha, alunperin ruotsiksi julkaistu Linnan haastattelu vuodelta 1962. Kirjoitusten järjestyksen syitä voi vain arvailla: Kariluodon ristiriitaisesta hahmosta siirrytään sujuvasti Tuntemattoman englanninnoksen vajavaisuuteen ja Pohjantähden henkilöhahmojen tutkijaluentoihin. Itse olisin järjestänyt kirjan kirjoitukset toisin, vaikkapa niin, että henkilöhahmoja käsittelevät kirjoitukset muodostaisivat oman kokonaisuutensa ja esimerkiksi tutkimusten, käännösten ja elokuvien Linna-tulkintoja käsittelevät kirjoitukset oman osionsa.

Pitkähkö ja pohtiva esipuhe tosin jäsentää melkoisesti tekstimassaa. Esipuhe onkin yksi kirjan kiinnostavimmista kirjoituksista; painava, harkittu ja monipuolinen. Toimittajat kiinnittävät lukijan huomion niihin lukuisiin tulkintamahdollisuuksiin, joita Linnan teokset näyttävät tarjoavan, sekä siihen, miten erilaisia ja keskenään ristiriitaisiakin elementtejä teokset sisältävät.

Mahdollisia tulkinnan lähtökohtiahan ainakin Linnan pääteokset tarjoavat varsin runsaasti – jopa aiemmin latteana pidetty Pohjantähden kolmas osa.

Samaistuminen on voima

Jyrki Nummen kirjoituksesta Helsingin Sanomissa (28.5.2006) sai käsityksen, että Johanna Oksala valittaisi kirjoituksessaan ”Pitääkö Linna polttaa?” jotenkin yksioikoisesti kykenemättömyyttään samaistua Linnan naishahmoihin. Oksalan kirjoitus on kyllä paljon antoisampi: siinä problematisoidaan samaistumista, myötätuntoa ja erojen ymmärtämistä tärkeinä taiteeseen liittyvinä kysymyksinä.

Itse uskon, että samaistuminen on taiteen tekemiseen, tutkimiseen ja vastaanottoon vahvasti vaikuttava voima, vaikka sitä ei yleensä ääneen sanotakaan. Artikkelista olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmänkin samaistumisen kysymyksistä, esimerkiksi siitä, mikä tekee menneisyyteen sijoittuvista, köyhyyden nöyryyttämien naissubjektien kuvauksista hankalaa luettavaa – jos tekee.

Oksalan teksti keskustelee myös kansallisuuden sukupuolittuneisuutta käsittelevän runsaan tutkimuksen kanssa. Perusvire niissä on, että miestä pidetään yleensä ensisijaisena kansalaisena, jonka kokemuksen kautta pyritään sanomaan jotakin koko kansakuntaa koskevaa. Oksala osoittaakin, miten ohuita Linnan naishahmot ovat.

Mielestäni ongelma ei kuitenkaan piile siinä, miten juuri Linna on onnistunut tai epäonnistunut naiskuvauksissaan, vaan siinä, miten esimerkiksi tutkimus ja opetus ovat ohjanneet ajattelemaan mieskuvauksia yleisinä kansallisina kuvauksina. Seitsemää veljestä ja tuntemattomia sotilaitahan yrittää ymmärtää myös tyttövuosikerta toisensa jälkeen, eikä Linnasta välttämättä helposti eroon pääse myöhemminkään. Kuten Pauli Kettunen osoittaa kirjoituksessaan ”Tuntematon sotilas ja kansallinen suorituskyky”, esimerkiksi suomalaista johtajuutta mallinnetaan mielellään Lammion ja Koskelan hahmojen avulla. Mitä mahtavat naisjohtajat tästä miettiä?

Ja mitä miettisi pasifisti Linna nykyisestä sotainnostuksesta, jossa myös Tuntemattomalla sotilaalla näyttää olevan käyttöä? Senkin miettimiseen Kirjoituksia Väinö Linnasta antaa monipuolisia eväitä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto