Päivä

Kokeellinen teos päivittää Leevi Lehdolta omaksutun aakkosproseduurin ja käsittelee muistisairaiden hoitotyötä. Laura Piippo lukee esiin Päivän yhteiskunnalliset ulottuvuudet.

Laura Tresselin Päivä-teoksen keskiössä on muistisairas ympärivuorokautisen hoivan piirissä oleva henkilö, jonka lauseittain aakkostetuista hoitokirjauksista teos muodostuu. Kukin luku on nimetty sen virkkeiden alkukirjaimella. Kertojia voi siis olla lukuisia, riippuen siitä, kuinka monta eri hoitohenkilöä kirjauksia on ollut luomassa. Vaikka teksti on kustantajan sivujen mukaan sepitteistä ja hoitopaikka kuvitteellinen, se noudattelee hoitotoimenpiteiden merkitsemiseen liittyvän rakenteisen kirjaamisen periaatteita ja pyrkii sitä kautta esittämään autenttisesti muistisairaiden hoivaa ja arkea. Päivässä vilisevät muistamattomuus, erilaiset suhteet yksikön muihin asukkaisiin, pienet kommellukset, kohtaamiset, ruokailut, hoitotoimenpiteet, kipu ja sen lievitys, pysähtyneisyys, toisteisuus, muistelmat ja nopeasti vaihtelevat mielialat.

Luvussa A hahmotellaan toimivaa päähenkilöä ja toisaalta tämän toiminnan rajoja:

Asukas ei itse pysty ilmaisemaan tahtoaan mutta vaikuttanut tyytyväiseltä ja rauhalliselta. Asukas ei rauhoittunut. Asukas ei uskonut. Asukas harjoitteli painonsiirtoja, vartalonkiertoja, ylä- ja alaraajojen lihasvoimaa ja liikkuvuutta. Asukas horjahti mutta ei kaatunut. Asukas hyvävointinen ja itselleen tyypillisesti orientoitunut, liikkuu normaalisti. (s. 8.)

Osa vierasperäisemmistä kirjaimista tuottaa lukuihin pelkkiä lääkevalmisteita ja annosmääriä. Näiden kautta avautuu omanlaisensa näkymä päähenkilön medikalisaation läpäisemään tilaan samaan tapaan kuin Harry Salmenniemen Texas, saksissa (2010). Teosta lehteillessä potilas jää usein hieman piirteettömäksi, vain satunnaisissa kohdissa häntä kuvaillaan. Tällaisissa kohdissa pyöristyy ennemmin hoitaja, jonka oma arvioiva katse livahtaa osaksi tekstiä:

Epäillyt, että hoitajat ovat vain laiskoja ja muita hoitajia on toisissa huoneissa nukkumassa, vaikka pitäisi olla töissä. Epäluuloinen rouva. (s. 13.)

Kun hoitaja kuvaa omaa toimintaansa päähenkilön kanssa, ote on värikkäämpi, paikoin jopa humoristinen. Kenties itsen tuominen eksplisiittisesti mukaan tekstiin avaa lisää vapauksia kuvaukselle:

Hoitaja harjasi vielä rouvan hiuksia muutaman minuutin ennen nukkumaan menoa ja rouva nautti siitä kovasti. Hoitaja hieroi hartioita. Hoitaja hieroi vielä jalat rasvalla ja avusti yöksi villasukat jalkaan. Hoitaja kelpasi korvikkeeksi ja luettiin yhdessä kirjaa ja katsottiin valokuvia. Hoitaja kertonut, että ei voi, koska täytyy valvoa, mutta juteltu hetken aikaa lapsista. Hoitaja kiittänyt tarjouksesta mutta kehottanut asukasta jatkamaan unia. Hoitaja lohdutteli, että ei tunne yhtään 81-vuotiasta ja nuorempaakin, jonka rinnat ei vähän roikkuisi. (s. 16–17.)

Silloin tällöin tekstiin välittyy myös ilo ja nautiskelu:

Naukkasi konjakkitömpsyt ennen nukkumaanmenoa. Naurettiin yhdessä saippuakuplien perässä juoksenteleville lapsille. Nautti aterioista. Nautti kahvin ja korvapuustin salissa ja samalla keskusteli kohteliaasti pöytäseurueen kanssa. Nauttinut löylyistä. (s. 30.)

Kenties kaikkein toisteisimman kuvan hoitoyksikön arkeen avaa luvun K lähes kaksi sivua kestävä ”Kierros”-jakso:

[…] Kierros 1: Nukkunut, asentohoito tehty. Kierros 1: Nukkunut, asentohoitoa tehty. Kierros 1: Nukkunut, vaihdettu asentoa. Kierros 1: Nukkunut. Kierros 1: Nukkunut. Kierros 1: Nukkunut. Kierros 1: Nukkunut. Kierros 1: Nukkunut. Kierros 1: Nukkunut. Kierros 1: Nukkunut. Kierros 1: Nukkunut. Kierros 1: Nukunut [sic]. Kierros 1: Saateltu omaan sänkyyn nukkumaan elokuvan päättymisen jälkeen. Kierros 2: Hereillä, kuivitettu. Kierros 2: Hereillä, valittanut heikosti. Kierros 2: Hereillä. Kierros 2: Hereillä. Kierros 2: Herännyt, kun asentoa vaihdettu. Kierros 2: Löydetty nukkumasta toisen asukkaan sängystä. Kierros 2: Nukkunut kerällä sängyn jalkopäässä. Kierros 2: Nukkunut, asentohoitoa tehty. Kierros 2: Nukkunut, mutta hengitys ollut rohisevaa ja limaista. Kierros 2: Nukkunut, vaippa tarkistettu ei vaihdettu. Kierros 2: Nukkunut, vaippa tarkistettu ei vaihdettu. Kierros 2: Nukkunut. Kierros 2: Nukkunut. Kierros 2: Nukkunut. […] (s. 24.)

Tekstistä tulee ilmi myös hoitoyksikön arjen synkempi puoli:

Poikkeustilanne: asukas yrittänyt lyödä hoitajaa. Poikkeustilanne: lääke löytynyt lattialta ja lääkitys jäänyt ottamatta. Poikkeustilanne: meni ulos yksin. Poikkeustilanne: otsa osunut sängynlaitaan asentohoidon yhteydessä. Poikkeustilanne: toinen asukas tönäisi salissa. (s. 33.)

Vietäessä saunaan asukas kuitenkin hermostui ja huitaisi hoitajaa kasvoihin. Vietäessä takaisin omaan huoneeseen asukas vastusti äänekkäästi eikä ymmärtänyt, ettei voi käyttäytyä aggressiivisesti toisia asukkaita kohtaan. (s. 44–45.)

Paikka paikoin henkilökuvaan syntyy säröjä hoitajien sukupuolittaessa potilasta kirjauksissa eri tavoin, mikä kiinnittää huomion siihen, miten voimakkaasti potilas on ulkopuolisen katseen kohteena:

Herra istui enimmäkseen pyörätuolissa mutta siirtyi puistossa penkille istumaan (s. 16).

Hymyili hoitajalle ja jutteli omaa hiljaista puhettaan, hoitaja vastaili ja vaikkei rouvan puhetta ymmärtänytkään, keskustelu oli rauhallinen ja mukavassa yhteydessä oltiin (s. 17).

Kaalikääryleet maistuivat herralle ja pyysi ruokaa lisääkin (s. 23).

Keho rasvattu kauttaaltaan perusvoiteella. Kelpuutti lopulta toisen hoitajan, joka sai rouvan vakuutettua, että kaalikääryleet ovat syömäkelpoisia ja vaarattomia. (s. 23.)

Rouva jäi katsomaan puoli yhdeksän uutisia sänkyyn, sängynpääty siis vielä jätetty koholle. Rouva oli sitä mieltä, että hoitaja on Neuvostoliiton agentti ja pahat mielessä. (s. 36.)

Tyttären vieraillessa oli virkeä ja söi hyvällä ruokahalulla tyttären tuomaa muikkukukkoa soseutettuna. Tytär käynyt iltapäivällä, isä kuulemma nuokkui koko vierailun ajan eikä jaksanut avata silmiä kuin hetkeksi. Tytär saapuu ennen taksin saapumista ja toimii saattajana. Tytär söytti [sic] lounasta ja maistui hyvältä. Tyytyväinen ollut. Tyytyväinen. (s. 42.)

Vaihtuvia viittaustapoja voi tulkita myös niin, että potilaita onkin useampi. Kyseessä saattavat esimerkiksi olla tekstissä esiintyvän tyttären omat isä ja äiti. Sukulaisuussuhteista kertovan sanaston kautta lähiomaisen, esimerkiksi lapsen, näkökulma on tavallaan läsnä koko teoksessa. Tätä tulkintaa tukee se, että Tressel esitellään kustantajan sivuilla paitsi kirjailijana myös muistisairaan läheisenä. Paratekstien vuoksi voidaankin tulkita, että materiaalin esikuvana ovat aidot potilaskirjaukset, joihin lähiomaisella on rajattu pääsy.

Monet Päivät

Kokoelman nimi, Päivä, viittaa moneen suuntaan. Yhtäältä se osoittaa teoksen muodollisiin esikuviin: Kenneth Goldsmithin Day-teokseen (2003) ja Leevi Lehdon – jolle Tressel myös omistaa teoksensa sen alkulehdillä – Päivään (2004), jotka noudattavat samaa yhden tekstilähteen uudelleenjärjestelyn logiikkaa. Goldsmithin Day sisältää The New York Times -lehden syyskuun 1. päivän 2000 numeron sanasta sanaan. Lehden sivut toistetaan vasemmasta yläkulmasta alkaen rivi riviltä tekemättä eroa uutisartikkelin, pääkirjoituksen tai mainoksen välillä ja piittaamatta typografisista tai graafisista asetteluista. Lehdon (puolestaan Goldsmithille omistettu) Päivä sisältää STT:n koko uutistarjonnan elokuun 20. päivältä 2003 virkkeittäin aakkostettuna. Uusi alkukirjain aloittaa uuden luvun, ja kappaleenvaihto tulee aina sanan toisen kirjaimen vaihtuessa. Tätä jälkimmäistä proseduuria Tresselin teos uskollisesti noudattaa.

Toisaalta ”päivä” kuvaa myös teoksen aihepiiriä. Hoitolaitoksessa muistisairaan ajan mitta on päivä. Päivät seuraavat toisiaan samankaltaisina mutta muodostamatta välttämättä merkitysten ketjua kokijansa mielessä. Samalla kun olemassa on vain tämä päivä, moni asia ei kuitenkaan tapahdu tänään vaan jonain toisena, kuvitteellisena päivänä. Muistisairaan päähenkilön koettu elämä kulkee korostetusti päivästä toiseen, kun lähimenneisyys on kadonnut jonnekin mielen tavoittamattomiin. Tresselin teokseen hahmottuu sen sporadisuuden ja kollaasimaisuuden ohella selvää kerronnallisuutta, mikä osaltaan tukee valintaani lukea sitä Lehdon Päivän tapaan yhdenpäivänromaanina.

Jos teksti noudattelee hoitokirjausten rakennetta, sen synty jakautuu yksittäistä päivää pidemmälle ajanjaksolle. Päivä-otsikon alle koottuna korostuu kuitenkin potilaan elämän ja arjen sekä toisaalta hänen hoitajansa tai hoitajiensa työn toisteisuus: lukuisat päivät sulautuvat yhdeksi mahdolliseksi päiväksi. Kuten Lehdon teos, myös Tresselin Päivä alkaa aamun a:sta ja päättyy yön ö:hön. Eroa on teosten pituudessa. Yhden päivän uutissähkeet kattavat Lehdon romaanissa 236 sivua, kun taas hyvin samankaltaisesti taitettuna muistisairaan päivän tapahtumat mahtuvat Tresselin Päivässä 52 sivuun.

Kahden teoksen ”Hän”-jaksot muistuttavat toisiaan, mutta se saa kiinnittämään huomion myös eroihin. Lehdon tekstissä muodostuva hän on aktiivinen niin politiikan, talouden kuin urheilunkin saralla ja kommentoi mitä moninaisimpia aiheita. Tresselin hän puolestaan toimii maailmassa, joka yltää vain hieman hänen oman ruumiinsa ulkopuolelle. Silloin tällöin livahdetaan viereiseen huoneeseen pihistämään vessapaperirullia ja käväistään pihalla, muutoin keskitytään hygieniaan, ruokailuun ja perusruumiintoimintoihin. Ajoittain tekstissä välähtää kurkotus jonnekin näiden raamien ulkopuolelle. Hoitotoimenpiteiden ja medikalisoituneen arjen keskellä kuvitelmat ja toiveet ovat pieniä, mutta silti yhä olemassa:

Grillimakkarasta haaveilee, välitetty toive keittiöön (s. 15).

Haluaa kotiin. Haluaa permanentin. Haluaa, että hoitaja tilaa taksin. Haluaisi päästä jo pois. (s. 16.)

Ratkaiseva ero kirjallisiin edeltäjiin nähden syntyy juuri lähdemateriaalissa. Siinä missä Lehto ja Goldsmith järjestelivät uudelleen määrättynä päivänä ilmestyneitä uutissähkeitä ja lehtitekstejä, on Tresselin materiaali sepitteistä. Fiktiivisyys selittynee sillä yksinkertaisella seikalla, että tämänkaltaisia autenttisia tekstejä suojaa vahva tietosuoja: edes potilaan omaisella ei ole pääsyä täydellisiin potilastietoihin. Materiaali synnyttää kuitenkin voimakkaan autenttisuuden vaikutelman toisteisuuksineen, kiireen tuntuineen, turhautumisineen, kielellisine kömmähdyksineen ja inhimillisine hetkineen.

Rakenteiset kirjaukset

Menetelmälliset ja kokeelliset teokset, jollaisena Päivää voidaan perustellusti pitää, kommentoivat usein paitsi aiheitaan myös niihin liittyviä tekstilajeja ja käytänteitä. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry määrittelee rakenteisella kirjaamisella tarkoitettavan ”tiedon kirjaamista ja tallentamista yhteisten, etukäteen sovittujen rakenteiden avulla”. Hoitajan tehtävään kuuluu potilastyön lisäksi kirjata asiakkaan tai potilaan tilaan, tutkimuksiin ja hoitotoimiin liittyviä asioita päivittäin. Valtaosin kyse on sähköisten potilastietojärjestelmien käyttämisestä ja tapahtumien purkamisesta järjestelmän käyttöliittymään sopivaksi. Näin pyritään tallentamaan ja välittämään hoitotiedot ja turvaamaan potilaan (sekä hoitajan) oikeudet.

Rakenteisessa kirjaamisessa yksittäiset kirjaukset muodostavat potilaskertomuksen, joka Sosiaali- ja terveysministeriön (2012) mukaan on ”jatkuvaan muotoon laadittu, aikajärjestyksessä etenevä potilasasiakirja”. Millainen tämä kertomus sitten Päivän valossa on? Lähdemateriaalissa kerrottu persoonineen katoaa näkyvistä, ja useampi henkilö tai identiteetti sulautuu yhdeksi homogeeniseksi potilaan hahmoksi, kun painopiste on hoitotoimenpiteiden ja -tapahtumien jäljitettävyyden varmistamisessa. Rakenteisessa kirjaamisessa potilaan tekstuaalinen identiteetti pilkkoutuu ja piiloutuu palasiksi erilaisten pudotusvalikkojen ja valintaikkunoiden taakse.

Kirjaesineeseen koottuna, aakkostettuna ja painettuna merkintöjen kokonaisuus avautuu lukijalle toisenlaisella tavalla. Kuten Espen Aarseth toteaa teoksessaan Cybertext. Perspectives on Ergodic Literature (1997, 78), painettu kirja on muotona ainutlaatuinen juuri sikäli, että se tarjoaa rajoittamattoman pääsyn kaikkiin teoksen tekstoneihin ja skriptoneihin.

Tutkimusartikkelissaan ”Electronic Health Records reshaping the socio-technical practices in Long-Term Care of older persons” (2020) Antti Hämäläinen ja Helena Hirvonen käsittelevät kirjaamista teknologiana ja pakollisena, turvaa antavana käytäntönä. Hoitohenkilökunnan haastatteluihin pohjaava tutkimus valottaa, kuinka sähköiset potilastietojärjestelmät parantavat työntekijöiden vastuuta mutta ne koetaan myös epäjärjestelmällisiksi, kehittymättömiksi ja rasittaviksi. Järjestelmät voivat heikentää hoivan jatkuvuutta ja hienovaraisuutta.

Tresselin teoksen sillään arbitraarinen rakenneperiaate, aakkostus, rinnastuu rakenteisen kirjaamisen arbitraarisiin piirteisiin ja toimii näin jonkinlaisena vastaesimerkkinä kohteidensa kerronnallista identiteettiä muokkaavasta voimasta. Päivää voisi tästä näkökulmasta tulkita implisiittisenä kommentaarina kirjaamiskäytännöille, sillä se tuo näkyville kirjausten jonkinasteisen satunnaisuuden, työntekijöiden turhautumisen ja vaikutukset kirjausten kohteen identiteettiin. Teoksen päähenkilö on kaiken aikaa tekstin aihe mutta samalla oudon poissaoleva.

Päivän sivuilla kirjatut ja kirjaajat levittäytyvät lukijan tarkasteleviksi tavalla, joka avaa näkymiä – tai vähintään uteliaan kiinnostuksen – myös kirjausten ulkopuolelle jäävään kokemustodellisuuteen. Mistä kaikesta potilaskertomus ei kerro, mitä jää kirjausten ulkopuolelle? Aakkostettuna teksti tuo esiin uusia näkökulmia hoivayksikön arkeen ja luo samalla yksittäisiä runokuvamaisia läsnäolon, lämmön, kivun ja haavoittuvuuden hetkiä, jotka kutsuvat lukijaa asettamaan oman kerrotun ja kertovan itsensä teoksen tarjoamiin rooleihin:

Äitiään odottanut saapuvaksi koko iltavuoron ajan (s. 51).