Masennuksen filosofia

Yleistajuinen, keskusteleva teos käsittelee masennusta filosofisesta näkökulmasta. Kirja kuvaa ilmiötä osuvasti, vaikka toisinaan sorrutaan yksinkertaistuksiin.

Masennus on niin yleinen ilmiö, että melkein kaikki tuntevat sen jollain tasolla joko omasta elämästään tai jonkun läheisensä elämästä. 

Masennus muokkaa ihmisen tunne-elämää, ajattelua ja hänen päätöksentekoaan. Se vaikuttaa yksittäisen ihmisen toimijuuteen ja sitä kautta koko yhteiskuntaan. Se aiheuttaa valtavasti kärsimystä ja työkyvyttömyyttä. Hoitokeinoina siihen käytetään psykoterapiaa tai lääkkeitä, usein niiden yhdistelmää. 

Vaan mitä masennus oikeastaan on? Miten sen yleisyyttä voisi vähentää?  

Kokemuksia masennuksesta ja sen oireista voidaan kerätä. Niitä voidaan psykologian avulla verrata toisiinsa ja lajitella. Neuro- ja lääketieteen avulla masennuksen vaikutuksia ihmiseen voidaan mitata ja tutkia ja niin tehdä diagnostisia yleistyksiä. Voidaan sopia tuntomerkeistä, joilla tavallinen ohimenevä alakulo erottuu hoitoa tarvitsevasta sairaudesta. 

Yleisyydestään huolimatta masennukseen ilmiönä liittyy suuri joukko tekijöitä, joista osa jää monesti katveeseen. Voisiko siis tarkastelua laajentamalla mahdollisesti löytää nykyistä syvempiä ja kattavampia tapoja ymmärtää masennusta? 

Teologian tohtori Aku Visalan kirjoittama teos Masennuksen filosofia on syntynyt tästä näkökulmasta. Teos on yleiskatsaus masennukseen filosofian keinoin. Sen kymmenessä luvussa käsitellään neljää aihepiiriä: mitä masennus on, miten se ihmisessä toimii, miten siihen voisi tai tulisi suhtautua ja mistä muusta se kertoo kuin apua tarvitsevasta yksittäisestä ihmisestä. 

Siinä pohditaan masennusta myös uskonnolliselta kannalta. 

Kirja kytkeytyy Helsingin yliopiston tutkimushankkeeseen ’’Depressiosta kärsivien moraalinen vastuullisuus’’ (s. 326–327). Visala ei tutkimuksensa yhteydessä löytänyt suomenkielistä masennusta filosofisesti käsittelevää teosta ja halusi paikata puutteen. 

Masennuksen ilmiön miellekartta 

Visalan kirja on selkeä ja yleistajuinen. Sen rakenteen voisi ehkä nähdä masennukseen liittyvien käsitteiden ja aihealueiden miellekarttana. 

Aloitetaan sanasta masennus. Sana on ikävän monimerkityksellinen. Sillä voidaan viitata ainakin kolmeen eri asiaan: (1) masennukseen psykiatrisen tautiluokituksen mukaisena oireyhtymänä, (2) masentuneeseen mielialaan tai (3) laajaan kirjoon masennuksen kokemuksia. […] 

Viittaan sanalla masennus ensisijaisesti masentuneeseen mielialaan sekä masennuksen kokemuksiin. (s. 9–10.) 

Kirjansa kolmessa ensimmäisessä luvussa Visala kertoo näkemyksensä masennuksen moninaisesta luonteesta ja siitä, miksi masennus ei ole aivojen toimintahäiriö vaan mielialan häiriö. Selittääkseen, mitä tämä tarkoittaa, hän omistaa omat lukunsa ihmisen tunne-elämän luonteelle ja sille, kuinka masennus muovaa ihmisen kokemusta ja ajattelua sekä minuutta. 

Vaikka asia sinänsä on tuttu entuudestaan, on kuitenkin pysäyttävää lukea se: masennus muuttaa ihmistä. Visala käyttää kahta käsitettä näyttääkseen, kuinka se tapahtuu.  

Ensimmäinen käsite on sumutus. 

Masennus on suuri sumuttaja, eli eräänlainen huijari, joka vääristää masentuneen ihmisen uskomuksia itsestään, todellisuudesta ja tulevaisuudesta. […] Masentuneelta ihmiseltä vaaditaan paljon raskasta, tietoista työtä näiden […] kognition virheiden tunnistamiseksi ja korjaamiseksi. (s. 129–130.) 

Toinen käsite on kynnys. 

Siinä missä sumuttaja sotkee masentuneen henkilön ajattelua, hänen toimintaansa haittaa puolestaan tekijä, jota kutsun kynnykseksi. Käytän kynnystä metaforana, jolla kuvaan masennuksen vaikutuksia ihmisen kykyyn ohjata omaa toimintaansa. (s. 130.) 

Näillä kohdin Visalan teoksen lukemista minulle tuli elävästi mieleen Lars von Trierin masennuksesta kertova elokuva Melancholia (2011) ja erityisesti sen yksi kohtaus. Elokuvassa on masentunut morsian, joka hääpäivänään yrittää päästä peseytymään kylpyammeeseen. Sisko kannattelee morsianta, yrittää raahata ja auttaa. Morsian ei varsinaisesti vastustele, vaan päin vastoin yrittää hänkin kaikkensa. Ponnistelua on kauheaa ja koskettavaa seurata, koska morsiamessa on jotain, mikä mahtavalla voimallaan tekee ponnistelut tyhjiksi ja estää häntä saamasta jalkojaan kylpyammeen reunan – kynnyksen – ylitse.  

Visala kirjoittaakin, että luovilta aloilta löytää ylipäätään hyvää masennuksen esittelyä. Yksi hänen antamistaan monista esimerkeistä on maalaustaiteesta: 

Masennuksen kokemuksista löytää paljon parempia kuvauksia taiteesta ja kirjallisuudesta kuin psykologian ja lääketieteen kirjoista. Esimerkiksi norjalaisen taidemaalarin Edvard Munchin (1863–1944) maalaus Huuto (1893) on karmiva kuvaus epätoivosta, joka nähtävästi perustuu Munchin omiin kokemuksiin. (s. 109.) 

Filosofista terapiaa 

Kirjansa alussa Visala luettelee tarkoituksia, joihin hänen kirjansa on tai ei ole tehty. 

Kirjani tarkoitus on auttaa lukijaa ymmärtämään masennuksen kokemuksia ja sitä, mikä on masennuksen suhde muihin ilmiöihin, kuten moraaliin, elämän merkitykseen ja vastuuseen. Jos kamppailet vaikean masennuksen kourissa juuri nyt ja etsit välitöntä apua, tämä kirja ei ehkä ole sinulle tässä hetkessä sopiva. (s. 14.) 

Teoksen pohdinnan painopiste on siis siinä, miten ja millä perusteilla ymmärrykseen masennuksesta pyritään ja miten vastuu masennuksesta jaetaan. Sekä siinä, miten tuohon ymmärrykseen pitäisi pyrkiä ja vastuuta masennuksesta jakaa. 

Toisaalta Visala kirjoittaa myös näin: ’’Tämä kirja muistuttaa itseapukirjaa niiltä osin, että se antaa tietoa’’ (s. 14). 

Haluan tarttua tähän kohtaan tiedon merkityksessä masennuksen käsittelyssä. Tiedämme, että nykyiset terapiametodit auttavat monia, mutta eivät läheskään kaikkia. Visalan kirja olisi hyvinkin saattanut auttaa silloin, kun ensimmäinen oma terapiani ajautui umpikujaan ja lopulta keskeytyi epäonnistuneena. 

Käyttämättä sanaa ’’sumuttaja’’ minäkin tunnistin, millaista on olla sen kourissa. Sumuttajan luoma sekavuuden tunne aiheutti äärimmäistä turhautumista. Terapiassa tapahtunut jatkuva sekavuuden kuvailu ei lievittänyt sekavuuden tunnetta. Se päin vastoin lisäsi sitä. 

Yleistajuinen, sävyltään neutraali ja keskusteleva filosofinen suomenkielinen tietopaketti masentuneen ihmisen mielestä olisi voinut auttaa kääntämään huomion pois saavuttamattomilta tuntuvista tavoitteista ja luomaan helpottavaa etäisyyttä kärsimykseen. Toisin sanoen nostaa omat kokemukseni yleisemmälle tasolle, jolla niitä olisi ehkä saattanut helpommin hallita. 

On mukavaa lukea tällaista tarkkaa ja ymmärtävää tekstiä: 

Yhtäältä masentunut ymmärtää toimijuutensa rajallisuuden, toisaalta taas vaatii itseltään täydellisyyttä, jossa hän ymmärtää kaiken täysin eikä tee minkäänlaisia virheitä. Tästä syntyy kauhistuttava kokemus voimattomuudesta, kaiken yrittämisen turhuudesta, joka ruokkii suhteettoman suurta häpeää ja itsehalveksuntaa. (s. 193.) 

Masennuksen filosofian tapainen kartta olisi myös voinut hyvinkin auttaa selvittämään, minkälainen hoitometodi lukuisten eri vaihtoehtojen joukosta juuri minunkaltaiselleni ihmiselle olisi ollut sopiva.  

Vaaranpaikkoja  

Masennuksen filosofinen yleiskatsaus viitteineen kaikkineen on tärkeä ja tervetullut teos suomenkieliselle lukijakunnalle. Kahta seikkaa siinä kritisoin. 

Ensiksikin en pidä teoksen keksittyjä ja tarkoitushakuisesti yksinkertaistettuja esimerkkihahmoja aina onnistuneina. Millä perusteella esimerkiksi elämän arvokkuutta voi mitata objektiivisesti? Voiko sitä? Mikä on oletus merkityksellisestä elämästä? 

Kuvittele Tiina, joka asuu kellarissaan, pelaa päivät pitkät tietokonepelejä ja katsoo elokuvia. Tiina voi kokea elämänsä hyvinkin merkitykselliseksi, koska hän saa siitä suurta nautintoa. Tiina on lähinnä erilaisten nautintojen passiivinen vastaanottaja. Nuo nautinnot syntyvät vuorovaikutuksesta fiktiivisten hahmojen ja kuvitteellisten todellisuuksien kanssa. 

Tiinan elämä on kyllä nautinnollista mutta ei kovinkaan merkityksellistä. […] Verrataan Tiinaa esimerkiksi taidemaalari Vincent van Goghiin (1853–1890). Van Gogh kärsi vaikeasta masennuksesta, ja hänen elämänsä oli varsin onnetonta. Tästä huolimatta hänen elämänsä on objektiivisessa mielessä arvokkaampaa kuin Tiinan elämä. Tiina ei saa mitään aikaan, vaan elää kuvitteellisissa maailmoissa passiivisesti. Van Goghin elämästä tekee arvokasta hänen taiteellinen toimintansa, joka on itseisarvo. Hän tuotti kulttuurit ja sukupolvet ylittävää taidetta. Lisäksi van Goghin elämällä voidaan katsoa olevan arvoa pelkästään siitä syystä, että hänen vastoinkäymisensä olivat todellisia, eivät virtuaalisia, kuten Tiinan kohdalla. (s. 209–210.) 

Toiseksi, samaan aikaan, kun teoksessa sanotaan, ettei se ole kertomus kirjoittajan omasta masennuksesta ja siitä selviytymisestä, ne kuitenkin mainitaan, ja niitä myös jonkin verran kuvaillaan. Mistä syystä? Miksi kertoa, mitä ei tehdä, sen sijaan, että ei vain tehdä sitä? 

Edellä kehuin teoksen sävyä erinomaisena, koska sen rauhallinen neutraali keskustelevuus voi hyvinkin merkittävästi auttaa saamaan masennuksen aiheuttamaan kärsimykseen etäisyyttä ja taukoja. Niitä tarvitaan tukemaan jaksamista. 

Mutta kohdissa, joissa kirjoittaja astuu pois ulkopuolisen roolistaan kertomalla omasta henkilökohtaisesta tarinastaan, teoksen sävyn neutraaliuden ja etäisyyden muutoin tuoma hyöty vähän vesittyy. Lukemisen näkökulma siirtyy taas masentuneen ihmisen tilanteesta selviytyjiin. Mennään asioiden edelle, mikä minusta on tässä yhteydessä kontraproduktiivista. 

Mitä filosofia voi lisätä masennuksen tutkimiseen 

Vaikka masennus on yksilön sairaus, joka tulisi pyrkiä parantamaan, se voi Visalan mukaan samaan aikaan olla montaa muutakin asiaa. 

Masennuksen tarkastelu filosofisesti voi ottaa huomioon vähälle tai kokonaan huomiotta jääneitä tärkeitä näkökulmia ja tuoda esille uudenlaisia kysymyksiä ja vastauksia. 

Kirjani ydinväite on, että masennusoireyhtymän lääketieteellinen tautiluokitus ei kata kaikkea sitä, mistä puhumme, kun puhumme masennuksesta. […] 

Masennus ei ole pelkkä häiriötila, joka lääkärien ja psykoterapeuttien tehtävänä on laittaa kuntoon, vaan inhimillinen reaktio synkkiin elämänkokemuksiin, joita ennemmin tai myöhemmin tulee melkein kaikkien osaksi. (s. 10.) 

Masennuksen käsittelyn täydennys – eli korjaus – filosofian keinoin merkitsee masennuksen ilmiön tiivistä linkitystä moraalin, vastuun ja merkityksellisen elämän kysymyksiin. Eikä siis pelkästään yksittäisen ihmisen elämässä vaan myös yhteisöissä ja yhteiskunnissa. 

Se tarkoittaa myös ikään kuin dialogia masennuksen eri aspektien kanssa. Katseen kääntämistä siihenkin, mitä masennus meistä ja maailmasta kertoo. 

Muualtakin kuin lääketieteestä ja psykologiasta kannattaisi – ja pitäisi – toisin sanoen etsiä käänteentekeviä tutkimustuloksia masennuksesta kärsivän ihmisen olon helpottamiseen. Voisi avautua merkittäviä ja hiljalleen toteutettavia ajatuksia masennuksen yleisyyden vähentämiseen ylipäätään.