Romeo ja Julia

William Shakespearen klassikkonäytelmä Romeo ja Julia on tarjonnut aineksia melkoiselle joukolle romaaneja, novelleja, elokuvia ja sarjakuvia. Mitä tapahtuu virolaisen Andrus Kivirähkin tarttuessa aiheeseen ja pyrkiessä vaivaamaan tarinaa uusille urille? Groteskin lyyrisen kielen kannattelemassa pienoisromaanissa Verona on muuttunut virolaiseksi maaseuduksi, Romeo lammaspaimeneksi ja Julia metsäkauriiksi.

Kivirähkin teksti etenee kepeästi, sadunomaisuuden ja naivismin siivittämänä. Tapahtumissa yhdistyvät romantiikka ja hirtehinen puskahuumori. Kun ollaan tarkkoja, Kivirähkin romaanin juoni ja useat henkilöt eivät itse asiassa ole Shakespearelta peräisin. Myös Shakespeare on lainannut näytelmäänsä juonen ja useita henkilöitä. Hänen lähteensä on renessanssikirjailija Arthur Broken keskinkertainen runoelma.

Shakespearen näytelmän moraalinen ratkaisu poikkeaa Broken konservatiivisesta näkemyksestä. Sen mukaan rakastavaisia rangaistaan kuolemalla, koska he eivät tottele vanhempiensa määräystä pidättäytyä sukuvihan ylittävästä lemmestä. Shakespearen teos ylistää nuoren rakkauden vapautta murtaa sovinnaiset kaavat. Tavallaan Kivirähkin voi ajatella päätyneen lähemmäs Broken kuin Shakespearen loppuratkaisua – niin burleski kuin Kivirähkin tarinan päätös onkin. Kivirähkin Romeon ja Julian loppua ei tässä kuitenkaan voi paljastaa.

Pikkuhauskaa ironiaa

Kivirähkin romaanissa maalaiskylässä elelee pari vanhaa ukkoa imbesilleine poikineen, jotka paimentavat lampaita. Muut asukkaat, muiden muassa Romeon veli, ovat muuttaneet kaupunkiin leveämmän leivän perässä. Lammaspaimen Romeo on hullaantunut erääseen laumansa uuheen. Hän tykkää pökkiä sitä öisin lampolassa. Tavattuaan Julia-kauriin metsässä, Romeon kiima kääntyy uuteen suuntaan. Ihmisen ja eläimen välisestä suhteesta seuraa kuitenkin hankaluuksia – ihmisten ja kauriiden sukujen taholta; nämä elättelevät keskinäistä vihaa. Kehnostihan siinä lopulta käy. Kuolema korjaa satoa.

Romeon ja Julian tietyt asetelmat ja kohtaukset jaksavat naurattaa hetken. Maalailevan lyyriset sävyt tasoittavat eläimiin sekaantumisen falskiutta niin, että syntyy tavallaan mielikuva aivan oikeasta rakkauskertomuksesta. Henkilöt ovat surkuhupaisuudessaan sympaattisia. Voi ajatella, että teoksessa kommentoidaan myös Viron maaseudun autioitumista ja tuloeroja kaupunkien ja maaseudun välillä. Maalaisia ja kaupunkilaisia kuvataan ironisesti, mutta ironia on aika sovinnaista. Maalaiset näytetään kliseisinä juntteina hieman samaan tapaan kuin joissakin suomalaisissa nykytarinoissa. Kaupunkilaiset ovat itseriittoisia nousukkaita.

Kivirähkin teos jää hieman pinnalliseksi. Aiemmin Kivirähkiltä suomennetussa romaanissa Riihiukko (Otava 2003) oli sama vika. Kivirähk osaa iskeä tarinaa ja näppäröidä kielellä, mutta kovin syvällisiä ajatuksia hänen teoksistaan on turha hakea. Tasoltaan Romeo ja Julia ei yllä Riihiukon rinnalle. Shakespearen näytelmästä olisi voinut hyvin käyttää useampia aineksia, tai sitten tarinaan olisi voinut yhdistää enemmän muita säikeitä. Näin tarinaan olisi tullut useampia tasoja. Esimerkiksi kaupungin ja maaseudun vastakkaisuudesta olisi varmasti saanut enemmän irti. Kivirähkin tarina on myös liian lyhyt. Taskukokoisessa kirjassa sivuja ei kuin runsaat kuusikymmentä. Tämän laajuisena tarina ei juuri nouse sketsiä enemmäksi.

Suomentaja Mika Keräsen käännös on aivan kelvollista työtä. Alkuteoksen lyyrisyys ja rytmi häviävät kyllä hieman, sillä Keränen on kääntänyt Kivirähkin silosäettä jäljittelevät lauseet suorasanaisiksi. Suomennoksen alkuteosta suurempi puhekielisyys ei myöskään istu kovin hyvin teoksen tyyliin. Ehkä suomennoksessa olisi voinut ottaa vaikutteita esimerkiksi Yrjö Jylhän Shakespearen suomennoksista. Viimeisillä riveillä Kivirähk sanoo asian samoin kuin Shakespeare. Keränen on suomentanut: ”Ei voi olla synkempää rakkauskertomusta kuin tarina Romeosta ja Juliasta”. Sama säe Jylhän Shakespearen käännöksessä kuuluu: ” Niin synkkää tarua ei kuultu konsa, kuin Julian ja hänen Romeonsa”. Ainakin tässä tapauksessa runollisempi tyyli olisi ollut lähempänä alkutekstin rytmiä ja tarinan sävyä.

Ulkoasultaan kirja on tyylikäs. Hyvä idea on ollut säilyttää alkuteoksen graafinen kuvitus, joka on Peeter Lauritsin ja Andres Röhun upeaa käsialaa.