Naisia Venäjän kulttuurihistoriassa

Viime vuosien aikana Suomessa on julkaistu paljon tasokasta Venäjään liittyvää tietokirjallisuutta. Naisia Venäjän kulttuurihistoriassa on laaja teos, johon on koottu 15 naissukupuolta käsittelevää artikkelia eri kirjoittajilta, ajallisesti liikutaan 1700-luvulta tämän päivän uusrikkaisiin. Kirjoittajat ovat suomalaisissa yliopistoissa toimivia Venäjän-tutkijoita.

Venäjä on mielenkiintoinen maa sukupuolentutkimuksen ja erityisesti naistutkimuksen näkökulmasta. Yhä vieläkin törmää jokseenkin laiskaan ja harhaanjohtavaan käsitykseen, että venäläinen feminismi olisi suhteellisen tuore ja vasta 1980- ja -90-lukujen tienoilla virinnyt. Teos kuitenkin nostaa esille useita naiskysymyksen 1800-luvulla aktivoimia naisia, jotka matkustelivat tiedon perässä sivistämässä itseään ja oppimassa aina ulkomaita myöten, Venäjällä kun sellainen ei ollut mahdollista samassa mittakaavassa. Teos tuntuukin heittävän stereotyyppisiin väitteisiin vastaukseksi yhden naistutkimuksen ydinajatuksista: ”Mistä näkökulmasta käsin käsitys venäläisen feminismin nuoruudesta on totta?”

Neuvostoliiton romahtamisen myötä feministisiä ryhmittymiä nousi kuin sieniä sateella.

Teos hyppää pitkän ja perusteellisen johdannon jälkeen Sanna Turoman artikkeliin kahdesta Katariinasta: Katariina Suuresta sekä hänen ystävästään Jekaterina Daškovasta. Ollaan 1700-luvulla ja vallan ytimessä. Artikkelin myötä herää kysymys, alkoiko kulttuurin saralla mielenkiintoisten naisten historia vasta Katariina Suuren aikoihin. Tämä olisi tietysti naiivi päätelmä, mutta teoksen tekemä rajaus tuntuu rivien välistä tukevan käsitystä, että vasta 1700-luvulla kulttuurisesti mielenkiintoisista naishahmoista on jäänyt todisteita myöhemmille vuosisadoille. Päätöstä näin selkeälle rajaukselle ei juuri selitetä johdannossa. Kirja olisi kaivannut alkuun lukua – vaikka ihan lyhyttä – jossa käsitellään kulttuurihistorian tärkeimpiä naisia ennen Katariina II:n aikaa. Heitä kun on varmasti ollut.

Naisten rajoitetut mahdollisuudet

Yhteistä useimmille teoksessa esiin nostetuille naisille on, että vasta ulkomaille lähteminen on mahdollistanut ja suonut heidän itsensä toteuttamiselleen oikeanlaiset puitteet ja asenneilmapiirin. Monet taiteilijat saattoivat asua pitkiäkin aikoja ulkomailla, elleivät peräti jääneet sinne. Länsi-Euroopassa taidekoulut avautuivat naisille ennen venäläisiä oppilaitoksia, mikä houkutteli monia lähtemään kotimaastaan. Tämä mahdollisuus kuitenkin koski lähinnä yläluokkaisia, joilla oli varaa matkustaa koulutuksen ja tiedon perässä, kuten taidemaalari Zinaida Serebrjakovaa ja muita hänen aikalaisiaan.

Toisen mahdollisuuden olla aktiivinen ja ylittää perinteisiä sukupuolirajoja tarjosi yllättäen yhteiskunta, tosin vain murroskausinaan. Kirjan mukaan naisten on ollut mahdollista liikkua vapaammin julkisessa toiminnassa ja sukupuolirooliensa ulkopuolella valtion ollessa poikkeustilanteessa. Vuoden 1917 vallankumouksen myötä pyrittiin parantamaan naisten asemaa ja tasa-arvoa, ja 1991 Neuvostoliiton romahtamisen myötä feministisiä ryhmittymiä nousi kuin sieniä sateella.

Muina – vakaina – aikoina yhteiskunta rajasi kummallekin sukupuolelle tiukasti oman tehtävänsä ja karsinansa. Miehille tässä jaossa jäivät kodin ulkopuoliset, julkiset toimet ja naisille useimmiten kodin piiriin suljetut. Suuret neuvostojohtajat kuten Jekaterina Furtseva olivat lähinnä poikkeuksia, jotka vahvistivat säännön, Ja kuten Irina Savkina esseessään huomauttaa, Furtseva pärjäsi sulautumalla miehiseen maailmaan, omaksumalla heidän pelisääntönsä ja häivyttämällä oman sukupuolensa työssään.

Rajusti heittelehtivä ihanne

Yhteiskunnan saneleman ihannenaisen malli ja valtion käsitys tasa-arvosta on muuttunut radikaalisti viime vuosisadan aikana. Välillä naisen tehtävää vaimona ja äitinä on korostettu, välillä taas ”tasa-arvoinen” ja poliittisesti valveutunut työläisnainen on ollut päättäjille mieleen. Vaikka vuoden 1917 sysäys kohti muutosta oli tervetullut, ongelmia tuotti pian se, ettei neuvostonaisen aktiivisuus kodin ulkopuolella saanut häiritä kodin ylläpitämiseen liittyviä velvoitteita. Syntyvyyden laskun myötä päättäjät pyörsivät jälleen neuvostonaisen mallin ja yrittivät ajaa naiset kotiin tekemään lapsia. Kysymys oli loppujen lopuksi ennemmin siitä, miten naiset saataisiin osaksi miesten elämänpiiriä kuin siitä, miten tasa-arvoa olisi mielekäs toteuttaa. Suvi Salmenniemi tuo artikkelissaan ”Feminismi, naisliike ja tasa-arvon paradoksit” oivallisesti esille tätä neuvostonaisen sosiaalista ylikuormitusta ja umpikujaa.

Yksi teoksen keskeisistä huomioista on se, ettei naisia voi vain lisätä voittajien ja miesten kokoamaan historiaan.

Jotakin Venäjän paradoksaalisesta naiskuvasta kertoo se, että Salmenniemen artikkelin perään on laitettu Saara Raatilaisen laaja katsaus venäläisten uusrikkaitten glamourkulttuurin ja -elämäntyylin tarjoamaan naiskuvaan, joka on kuorrutettu merkkivaattein ja plastikkakirurgisin toiminpitein. Vielä 1980-luvulla synkässä tšernuha-kirjallisuudessa vahvasti meikein ja brändivaattein somistautunut nainen leimattiin moraalisesti langenneeksi – aivan kuten todellisuudessakin. Järjestelmän kaaduttua katukuvaan rynnisti äkkiarvaamatta glamour, jolla on Venäjällä aivan omanlaisensa ilmenemismuotonsa sekä laaja-alainen kulttuurinen merkitys. Länsituotteet ja itsensä tuotteistaminen nousivat yhtäkkiä arvon mittareiksi: oli naisia ja eliittinaisia. Salmenniemen sekä Raatilaisen artikkelit tuovat vierekkäin aseteltuna hienosti esille tätä rajua muutosta, ajallisesti se tapahtui vain parin vuosikymmenen aikana.

His-torysta her-storyyn

Yksi teoksen keskeisistä huomioista on se, ettei naisia voi vain lisätä voittajien ja miesten kokoamaan historiaan, vaan historia täytyy kirjoittaa uudelleen monipuolisemmasta näkökulmasta käsin. Vain tällöin voidaan välttyä yksipuoliselta, patriarkaattia suosivalta historiankirjoitukselta. Tässä mielessä teos on perinteinen her-story -historiankirjoituksen jatkaja.

Teoksen ehdottomia ansioita on sen yhteiskunnallinen laaja-alaisuus. Kirjassa tuodaan laajalla spektrillä esiin naisten elämää historian eri vaiheissa. Tekstit tarkastelevat niin maaseutujen babuškoja, naisten asemaa uskonnossa kuin vallan huipullakin; Kaikki yhteiskuntaluokat ovat edustettuina siitä huolimatta, että tämän kaltaisten artikkelikokoelmien on tehtävä rankkaakin rajaamista.

Ennakkotiedoista poiketen kirja ilmestyi vasta syksyn puolella. Jäljestä päätellen pieni viivästys teki artikkelikokoelmalle vain hyvää. Lopputuloksena on hyvin toimitettu ja hiottu kokonaisuus. Useista eri kirjoittajista huolimatta artikkelit ovat tyylillisesti yhteneväisiä ja kirja kielellisesti sujuva. Vaikka useassa luvussa käsitellään Neuvostoliiton byrokraattista ja hierarkista helvettiä, on teksti muotoiltu siten, ettei yksityiskohtainen tuntemus Neuvostoliiton poliittisesta rakenteesta ole välttämätöntä. Ensimmäisenä laajana esityksenä aiheestaan Naiset Venäjän kulttuurihistoriassa on perehtynyt ja asiantunteva sukupuolentutkimuksellinen artikkelikokoelma.