Suomalainen käännössarjakuva on ollut useamman vuoden huonossa jamassa. Laadukasta nykysarjakuvaa käännetään vain muutama teos vuodessa, lähinnä ruotsista. Se on rajannut taiteista laajasti kiinnostuneen ihmisen mahdollisuuksia seurata helposti, mitä sarjakuva-alalla tapahtuu. Sekä tarinavetoisen että kokeellisen nykysarjakuvan helmiä käännetään esimerkiksi norjaksi ja tanskaksi paljonkin, mutta Suomessa alkaa kohta olla vain säännön vahvistavia poikkeuksia.

Tässä on yksi sellainen. WSOY on 2000-luvun alusta lähtien julkaissut vähän mutta suhteellisen laadukasta eurooppalaista käännössarjakuvaa. Kustantamo on valinnut muutaman taiteilijan ja keskittynyt heidän teoksiinsa. Tärkeimpinä niminä mainittakoon Christophe Blain, Riad Sattouf ja Lewis Trondheim.

Miehiseen joukkoon on kuulunut myös ranskalainen Cyril Pedrosa. Häneltä on aikaisemmin käännetty teokset Kolme varjoa (2010) ja Ekoloogiset (2010). Voimakkaan mustavalkoinen Kolme varjoa kertoo lapsen menetyksestä, Ekoloogiset on tyyliltään ja kerronnaltaan kevyempi omaelämäkerrallinen sarjakuva mahdollisimman luonnonmukaisesta elämäntavasta.

Sitkeys Pedrosan (s. 1972) julkaisemisessa palkitaan: vuonna 2011 Ranskassa ilmestynyt Portugali on Pedrosan suomennetuista teoksista selvästi paras.

Pedrosan isoisä muutti Portugalista Ranskaan 1930-luvulla, aivan kuten sarjakuvakirjan päähenkilön Simoninkin isoisä. Autofiktioksi en teosta kuitenkaan latistaisi. Se on monisyinen kertomus työperäisestä masennuksesta, siirtolaisuuden näkymättömistä seurauksista ja ylösnousemuksesta.

 

Pedrosa työskenteli nuorena Walt Disneyn animaatiostudiolla Montreuil’ssä. Hän teki kuvituksia ja luonnoksia muun muassa Notre Damen kellosoittajaan (1996) ja Herkulekseen (1997). Runsaasti yksinkertaistettua piirtämistä vaativa työ kehitti Pedrosan nopeutta. Usein se näkyy stilistisinä yksinkertaistuksina, mutta varsinkaan Portugalissa Pedrosa ei kulje tuota polkua. Sitäkin selvemmin näkyy liikkeen ja dynamiikan taju. Kuvissa on eloa siinä missä kuvasiirtymissä ja -kokonaisuuksissakin. Pedrosa ei kerro kuvalla vaan kuvilla.

Toisaalta Portugali tuo hetkittäin mieleen ranskalaisen elokuvakerhoelokuvan. Tyylikäs visuaalisuus kohtaa kulttuurisen puheliaisuuden, ja ihmisten väliset suhteet rakentuvat ja kehittyvät dialogissa. Kokonaisuus ei aina tunnu jäntevältä vaan eipä elämäkään. Pedrosa rakentaa tilanteet sellaisinaan: ristiriidat ja jännitteet mutta tyhjäkäynninkin. Tärkeää on, mitä sanotaan mutta myös se, mitä ei ja miten ei. Kohtausten tyylilaji heittelehtii realismista absurdismiin ja unenomaisuuteen.

 

Mikä minua vaivaa?

Portugalin lähtökohta on omaelämäkerrallinen. Pedrosan isoisä muutti Portugalista Ranskaan 1930-luvulla, aivan kuten sarjakuvakirjan päähenkilön Simoninkin isoisä. Autofiktioksi en teosta kuitenkaan latistaisi. Se on monisyinen kertomus työperäisestä masennuksesta, siirtolaisuuden näkymättömistä seurauksista ja ylösnousemuksesta.

Simon Muchat on menestynyt kohtalaisesti sarjakuvataiteilijana, mutta hän tietää, ettei edellinen teos onnistunut. Satunnaisten lukijoiden kehut eivät palkitse vaan satuttavat. Ne ovat merkki merkityksellisen työn merkityksettömyydestä. Simon ei saa aikaiseksi sarjakuvaa, ja hengen pitimiksi napattu työ opettajana kyllästyttää. Ihmissuhde tuntuu päättyvän silkkaan haluttomuuteen.

Keski-ikäistyvän taiteilijan mikääneitunnumiltään tekee apeaksi ja lannistaa – mutta ei lukijaa! Pedrosa rakentaa monipuolisella väripaletilla ja sujuvilla kohtaussiirtymillä tunnelmiltaan voimakasta sarjakuvaa. Hautajaiset, ulkomainen sarjakuvafestivaali, juhliminen ja apaattinen katon katselukin tuntuvat erityisiltä.

Värikylläisyys vain lisääntyy, kun Simon pääsee Portugaliin isoisiensä maille. Hän tuntee lähisukunsa, vähän etäisesti, mutta ei tiedä sen menneisyydestä kaikkea. Paikallinen sarjakuvafestivaali – tai pikemminkin kaikki siihen liittymätön – herättää mielenkiinnon. Kun Simon myöhemmin viettää aikaa pikkukylässä, hän alkaa ymmärtää juuriaan paremmin.

Kielen hidas mutta palkitseva oppiminen toimii vertauskuvana laajemmallekin aukeamiselle.
Kolmannen sukupolven siirtolaisuutta on käsitelty taiteissa paljon, eikä Pedrosa äidy yllättäviin havaintoihin. Tarina kuitenkin kuplii, poreilee, heiluu ja elehtii alusta loppuun. Sen merkitys tekijälle välittyy myös lukijalle.

Jaa artikkeli: