Pyhän Calixtuksen lähde. Miten roomalaisesta orjasta tuli pankkiiri, rangaistusvanki, diakoni, piispa, marttyyri ja pyhimys

Eero Hämeenniemi (s. 1951) on tullut tunnetuksi säveltäjänä, muusikkona ja kirjailijana musiikkia, matkoja ja kulttuureja käsittelevistä kirjoistaan. Pyhän Calixtuksen lähde − Miten roomalaisesta orjasta tuli pankkiiri, rangaistusvanki, diakoni, piispa, marttyyri ja pyhimys on Hämeenniemen esikoisromaani.

Kirja perustuu historiallisiin henkilöihin, tapahtumiin ja paikkoihin, joista kuitenkin on säilynyt niin vähän tietoa, että kirjailija on paikannut aukkoisuutta mielikuvituksensa avulla. Kuten kirjan nimi pitkine alaotsikkoineen jo kertoo, kyseessä on Calixtus-nimisen miehen (n. 160-222) elämäntarina.

Oman elämänsä kertojana toimii Calixtus itse, mutta kerronta on oudon ulkokohtaista. ”Carpoforuksen talossa minut ruoskittiin ikään kuin muodon vuoksi, ilman vihaa tai kaunaa. Niin nyt kerta kaikkiaan oli tehtävä paenneille orjille. Säästyin sentään polttoraudalta.” Vaikka orja olisikin näin ymmärtänyt isäntäänsä, ruoskinta lienee kuitenkin aiheuttanut fyysistä kipua, siitä lienee jäänyt ruumiiseen tunnemuisto, joka ei ole pyyhittävissä pois ylimielisellä älyllistämisellä.

Minämuotoinen kerronta tarjoaisi erinomaiset mahdollisuudet päähenkilön ajatusten ja tunteiden kuvaukseen, mutta nyt tuo mahdollisuus jää käyttämättä. Kirjoittaja tyytyy kuvaamaan ja selittämään päähenkilön ulospäin näkyviä konkreettisia toimia. Esimerkiksi kun päähenkilö on pahoinpidelty ja hänet työnnetään ulos ikkunasta, hän tuntee vain ”outoa helpotusta −−− Tyynenä katson, miten pihan kiveys lähestyy. Katoan lapsuuteni loputtomaan valoon. Kohta kasvoni iskeytyvät pihan laattoihin.”.

Ehkä Calixtuksen elämäntarina olisi toiminut romaanin rakennusaineena paremmin, jos kertoja olisi ollut joku muu kuin Calixtus itse. Joku hieman huvittunut tarkkailija, joka olisi kuvannut Calixtuksen elämän dramaattisia tapahtumia analyyttisen etäisyyden päästä. Tällainen kertojanääni nimittäin romaanissa kuuluu, joskaan se ei tunnu istuvan Calixtukselle. Nyt syntyy vaikutelma, että Calixtus tarkastelee omaa elämäänsä jonkun toisen silmin.

Perusteellista taustatyötä

Minulle on loppujen lopuksi yhdentekevää, mitä päähenkilölle tapahtuu, semminkin kun juoni on kerrottu jo kirjan alaotsikossa. Calixtuksen tarina ei liikuta. Nyt kirja toimii jonkinlaisena pyhimystarinan uusintajana, joka pyrkii vakuuttamaan lukijan siitä, että Calixtus oli ihan oikeasti hyvä tyyppi: ”luova teologi ja rakkauden ja ymmärtämyksen puolestapuhuja”.

Jäin kaipaamaan Calixtuksen inhimillistä, riitauttavaa puolta. Esimerkiksi Calixtuksen kilpailija vastapaavi Hippolytos on ristiriitainen ja myös sangen inhimillinen ahneessa vallanhimossaan. Hän haluaa jotain ja pyrkii tavoitettaan kohti. Hänessä on draamaa, joka raivostuttavan pyhimysmäisestä päähenkilöstä jää uupumaan.

Vaikka päähenkilön kuvaus jää emotionaalisesti epäuskottavaksi, tutkimustietoon perustuvalla tiedollisella tasolla Hämeenniemi liikkuu selvästi omalla alueellaan. Esimerkiksi ehkäisymenetelmän kuvaus on informatiivinen ja tarkka: ”Kohdunsuu voideltiin jollakin esteenä toimivalla ja siementä tappavalla aineella: hunajalla, vanhalla oliiviöljyllä, balsamipuun mehulla tai setripuun pihkalla. Usein nämä aineet imeytettiin hienoon villaan, joka sitten työnnettiin emättimeen.”

Hämeenniemi on tehnyt perusteellista taustatyötä perehtymällä antiikin Rooman historiaan ja onnistuu erinomaisesti historiallisten paikkojen, elintapojen ja kulttuurin kuvauksessa. Niin ikään kirjoittajan perehtyneisyys varhaiskristittyjen teologisiin väittelyihin on vakuuttavaa.