Kaksi rantaa

”Vihdoin piirtyi taivaanrannalle uusi manner ja New Yorkin kaupunki. Sen keskeltä kohosi vapaudenpatsas, joka kaupunkia lähestyttäessä osoittautui komeaksi naishahmoksi valosoihtu kädessään. Matkustajia tungeksi Berengarian kannella, oli 16. päivä kesäkuuta vuonna 1925, ja kotoa lähdöstä jo melkein kolme viikkoa.” (s. 72)

Eeva Vuorenpään Kaksi rantaa -romaanin päähenkilön Hannan tarina alkaa pieneltä maatilalta Suomessa, missä hän asuu vanhempiensa ja seitsemän sisaruksensa kanssa. Perheen äiti kuolee yhdeksännen lapsen synnytyksessä, eikä vauvakaan elä muutamaa viikkoa pidempään. Hanna kirjoittaa äidin menehtymisestä tämän Yhdysvalloissa asuvalle veljelle, joka vastauskirjeessään yllättäen kutsuu Hannan New Yorkiin asumaan, lupaa vielä maksaa laivalipunkin.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Yhdysvaltoihin lähtijöitä oli 10 000 vuosittain.

Hanna tarttuu tarjoukseen ja lähtee muutaman kuukauden kuluttua pitkälle laivamatkalle kohti uutta maailmaa. New Yorkissa hän tutustuu Kandolinien perheeseen ja Juho-enoonsa ja tämän vaimoon ja lapsiin. Työpaikoista ei ole pulaa ja täysin kielitaidottomalle Hannallekin löytyy töitä, ensin Plaza-hotellin keittiöstä ja sittemmin rikkaan saksalaispariskunnan luota piikana. Viiden vuoden kuluttua Hannan lähtee käymään Suomessa, mistä hän tekee vielä yhden matkan New Yorkiin ennen lopullista paluutaan kotikonnuilleen.

Hannan ensimmäinen matka Yhdysvaltoihin sijoittuu vilkkaimpien siirtolaisuusvuosien jälkeiseen aikaan. Vielä vuotta aiemmin Yhdysvaltoihin muutti tuhansia suomalaisia, vuonna 1925 lähtijöitä oli enää nelisen sataa. Ennen ensimmäistä maailmansotaa lähtijöitä oli lähes vuosittain yli 10 000, mutta sodan jälkeen Yhdysvallat tiukensivat siirtolaiskiintiöitään ja määrä väheni. Toisen maailmansodan jälkeen suomalaisia lähti Yhdysvaltoihin enää hyvin vähän.

New York näyttäytyy kirjassa suomalaiselle varsin hyvänä paikkana elää: töitä riittää, suomalaisilla on omat asuinalueensa, joilla naapurisopu kukoistaa, eikä vapaa-ajanviettotavoistakaan ole puutetta, sillä aina löytyy jokin suomalaisten järjestämä tapahtuma. New York vaikuttaa itse asiassa liiankin miellyttävältä asuinpaikalta.

Suurkaupungin vaaroista mainitaan, kerrotaan, kuinka tummaihoiset asukkaat tuntuvat Hannasta aluksi pelottavilta ja kuinka jotkut suomalaisista juovat alkoholia kieltolaista huolimatta, mutta mikään ei tunnu todella koskettavan Hannaa, eikä siten lukijaakaan. Kaikki vaarat ja ikävyydet ovat jossain kaukana muualla, ne tapahtuvat muille ihmisille, mikä vähentää romaanin uskottavuutta historiallisena kuvauksena.

Asiantuntevaa mutta jäykkää tekstiä

Vuorenpään asiantuntijuus näkyy New Yorkin suomalaisten olojen kuvaamisessa. Suomalaisten ammatit, vapaa-ajanviettotavat, seurakunnat ja yhdistykset ovat historiallisesti tarkkoja. Suomalaiset kävivät tosiaan ”haaleilla” (Fifth Avenue Hall) tanssimassa ja viettämässä yhteisiä juhlia, heillä oli omia seurakuntia ja osa kuului raittiusliikkeeseen. Kirjan henkilöillä on monipuolisia työpaikkoja: Hannan Juho-eno rakentaa työkseen pilvenpiirtäjiä, Oskar Kandolin, Hannan ystävän kummisetä, on räätäli ja suurin osa kirjan naishenkilöistä työskentelee erilaisissa palvelusväen tehtävissä, piikoina.

Mukaan mahtuu myös Plaza-hotellin keittiöhenkilökuntaa ja Hannan kanssa Suomesta yhdessä lähtenyt Reetta, joka työskentelee rakennustyömailla siivoojana. Suomesta lähti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa naisia ja miehiä yhtäläinen määrä, mutta naisten aseman ajateltiin Yhdysvalloissa olevan jopa miesten asemaa parempi, naisille kun riitti miehiin verrattuna enemmän vakituisia työpaikkoja. Siksi suomalaiset naiset joutuivat elättämään aviomiehiään piikomispalkoillaan aina silloin, kun rakennustyömailta ei löytynyt työtä.

Kaksi rantaa on hyvin tasainen kertomus hyvin tasaisen tytön yllättävän tasaisesta elämästä.

Kirjasta ei löydy kovin paljon dialogia, enimmäkseen keskitytään käymään läpi tapahtumia sekä Hannan tunteita ja ajatuksia. Dialogin vähyys on ehdottomasti hyvä asia, sillä se on parhaimmillaan tönkköä, pahimmillaan lähes tuskallista luettavaa. Suomessa tapahtuvaan dialogiin on yritetty ripotella murreilmauksia, mutta ne eivät onnistu pelastamaan puheenvuoroja, jotka edelleen kuulostavat sosiaalisesti taitamattomien robottien keskustelulta.

”- Kulta. Saanko sanoa sinua kullakseni?
– Saat.
– Kyllähän sinä olet huomannut, kuinka rakastunut minä olen, Einari sanoi pitäen Hannaa yhä sylissään.
– Niin. Olen siitä ihan ihmeissäni ja mielissäni, Hanna sanoi.
– Minäkin tykkään sinusta.” (s. 331)

Kaksi rantaa on hyvin tasainen kertomus hyvin tasaisen tytön yllättävän tasaisesta elämästä – kun otetaan huomioon, että Hanna muutti suomalaiselta pientilalta miljoonakaupunkiin maailman toiselle puolelle, on hämmästyttävää, miten arkipäiväiseltä hänen elämänsä näyttää. Vaikka Hannalla on Yhdysvalloissakin romanssi, ei missään välissä ole epäilystäkään siitä kenet hän lopulta valitsee puolisokseen. Hanna on päähenkilönä tylsä juuri siksi, ettei hän tee koko elämänsä aikana mitään yllättävää tai riskialtista – ellei New Yorkiin lähtöä lasketa.

Yhdysvalloissa hän liittyy paikalliseen suomalaisten seurakuntaan ja raittiusliikkeeseen, paheksuu alkoholinjuojia ja niitä, jotka muuttavat saman katon alle asumaan ilman naimisiinmenoa. Avuliaana ihmisenä hän on mukana kaikenlaisessa suomalaisten toiminnassa eikä unohda myöskään Suomessa odottavaa perhettään. Vuorenpää on kerännyt Hannaan kaikki mahdolliset hyveet, tehnyt hänestä 1900-luvun alkupuoliskon ihannetytön, mikä ei ainakaan auta tekemään kirjasta mielenkiintoista.