Paljain jaloin on heterogeenisista aineksista koottu ja kolmea kerrontastrategiaa käyttävä fiktiivinen kertomus runoilija Uuno Kailaan (1901-33) elämästä. Se on eräänlainen dokumenttiromaani, joka jälkisanojensa mukaan perustuu sekä arkistoaineistoon että henkilökohtaisiin muistoihin ystävyydestä ja tuttavuudesta Kailaan kanssa. Teos jakaantuu viiteen kokonaisuuteen, jotka tarjoavat kolme erilaista näkökulmaa Kailaan elämänvaiheisiin.

Alkuosa käsittelee Kailaan vanhempien avioliittoa, talonpitoa, isän ryyppy- ja naisseikkailuja sekä äidin ongelmia ja päättyy tämän kuolemaan Uunon kaksoissisarten syntyessä. Toisessa osassa kerrotaan Uunon kouluvuosista, ystävyyssuhteista ja kirjallisten kiinnostuksen kohteista Heinolassa. Jakso päättyy kuvaukseen Aunuksen retkestä, jolla Uunon ystävä saa surmansa venäläisten luodeista. Molemmissa alkujaksoissa on ulkopuolinen, objektiivisuuteen pyrkivä kaikkitietävä kertoja, joka valikoi Kailaan elämästä varsin tuttuja kohtauksia, jäsentelee ja dramatisoi ne ja luo tarvittavan dialogin.

Kolmannessa osassa luovutaan objektiivisuudesta ja siirrytään subjektiiviseen kerrontaan, minä-muotoon. Siinä kertojan luoma fiktiivinen Uuno pääsee itse kertomaan opiskeluajastaan Helsingissä. Jakso on sävyltään lähes tunnustuksellista itsetilitystä, moraalista pohdiskelua runoudesta, uskonnosta, syyllisyydestä ja runoilijan tehtävästä. Uunon käsitys runoilijan identiteetistä kehittyy ja syvenee samalla, kun hän kertoo lehtimiehen toimestaan ja kirjallisuuden kääntämisestä. Esille tulee myös kirjallisten piirien suppeaa (kahvila)elämän kuvausta sekä mainintoja nuorten runoilijoiden suhteesta edelliseen runoilijasukupolveen.

Seuraavan jakson alussa tarinan kertoja ja samalla sen kirjoittaja esittäytyy sanoilla: ”Minä olen Onni, tämän kirjan kirjoittaja ja kertoja’. Jälkisanojen mukaan hän on Onni Koivutie, joka tunsi Kailaan vuosina 1924-32 ja kirjoitti nyt julkaistun romaanin 1950-luvulla mutta tarjosi sitä kustantajalle vasta 1968. Tuolloin romaania ei julkaistu, koska eräät kirjassa esiintyvät kuvaukset olisivat saattaneet loukata henkilöiden ja heidän elossa olevien läheistensä intimiteettisuojaa, eikä Kailas enää ollut uuden sukupolven silmissä muodikas runoilija.

Kailaan kanssa samoissa kirjallisissa piireissä liikkunut Koivutie oli tuolloin teologian opiskelija, josta tuli eräänlainen Kailaan rippi-isä, mutta tässä teoksessa hän esiintyy enemmänkin ripittäytyjän roolissa. Tarina luopuu romaanin fiktiivisistä kerrontakeinoista ja jatkuu henkilökohtaisina muistelmina. Tämä jakso on teoksen kiinnostavin ja aineistoltaan autenttisin, vaikka todennäköisesti myös Uunon minä-kerrontana esitetty jakso perustuu Koivutien omakohtaisiin muistoihin.

Koivutie välittää lukijalle havaintojaan ja vaikutelmiaan Kailaasta, yhteisistä tilaisuuksista ja kyseisen ystäväpiirin toiminnasta ja tapahtumista, jotka sijoittuvat pääasiassa kahviloihin, joissa nautitaan runsaasti vahvistavaa teetä. Hän luo Kailaasta luonnekuvan runoilijana ja ihmisenä, joka kamppailee syyllisyyden ja samalla sekä synnillisten että taivaallisten eroottisten tunteiden kanssa. Hän havainnoi Kailaan sairauden kehittymistä ja on tämän tukena loppuun saakka mutta tuntee samalla syyllisyyttä siitä, kuinka vähän hän ja muut Kailaan ystävät saattoivat tehdä toverinsa hyväksi. Tarinan kertomisen motiiveista tämä ei kenties ole vähäisempiä.

Paljain jaloin romaaniin suhtautuu hieman ristiriitaisin tuntein. Kerronnan motiiveista ja ratkaisuista johtuen teoksen sijoittaminen johonkin lajityyppiin on vaikeata. Onko kysymyksessä dokumenttiromaani, taiteilijaromaani, muistelmateos vai teoksen kirjoittajaksi mainitun Erkki Kiviniemen luoma fiktio? Jälkisanoissa kerrotaan, että Kiviniemi sai 1990-luvun puolivälissä Koivutien pojalta haltuunsa alkuperäisen käsikirjoituksen, jonka hän nyt hieman korjattuna ja arkistoaineiston tarkistettuaan julkaisee. Jos näin on, niin eikö pitäisi puhua pikemminkin tekstin toimittajasta kuin sen originaalista kirjoittajasta?

Jaa artikkeli: