Sanotaan tyyliin näin – kirjoituksia kielen ilmiöistä

Kaikilla on kielestä jotain sanottavaa. Kaikki käyttävät sitä ja tuntuvat tietävän sen ongelmat ja ongelmille parhaat ratkaisut. Kielestä ja sen rakenteista, normeista ja käytöstä on vahvoja mielipiteitä ja perusteluita.

Vaikka osa oman elämänsä kielitieteilijöistä on suhteellisen harmiton joukko, on tietämättömyydellä myös vaikeita seurauksia. Huolimattomasti tehdyt kielipoliittiset päätökset heikentävät vähemmistöjen oikeuksien toteutumista; syrjivä kielenkäyttö voimistaa yhteiskunnan rasistisia, seksistisiä ja transfobisia rakenteita; kieleen ulottuva kiihkonationalistinen isänmaallisuus kasvattaa vihaa ja pelkoa siellä, missä pitäisi tähdentää tietoa ja empatiaa.

Syrjivä kielenkäyttö voimistaa yhteiskunnan rasistisia, seksistisiä ja transfobisia rakenteita.

Tiedon puutteelle on monia lääkkeitä, joista harva toimii tarpeeksi tehokkaasti. Tiedettä popularisoivat teokset ovat tärkeä väline tiedon välittämisessä – mutta vain silloin, jos niitä luetaan, suositellaan ja jaetaan. Erkki Lyytikäisen Sanotaan tyyliin näin – kirjoituksia kielen ilmiöistä on kielitiedettä hyvin avaava teos, joka valottaa kielen luonnetta kiinnostavasti ja selkeästi.

Teos on kokoelma lyhyitä tekstejä kielestä, sen normeista, historiasta ja kehityksestä. Lyytikäinen käsittelee sekä kieltä universaalina ilmiönä että yksittäisten kielten historiaa ja rakenteita. Suomi saa teksteissä etusijan, mutta Lyytikäinen pohtii myös suomen sukukieliä ja suomen suhdetta muihin, eri kieliperheisiin kuuluviin kieliin.

Sanotaan tyyliin näin alkaa lyhyellä johdannolla, jossa Lyytikäinen kirjoittaa teoksensa tavoitteista. Tekstien tarkoitus on saada lukija huomaamaan vesi, jossa hän ui, että ”Kieli on olemassa, että se todella ympäröi meitä, että me olemme sen vallassa”. Lyytikäinen kirjoittaa kirjan olevan suunnattu ”kenelle hyvänsä”.

Teos onnistuu kenties kaikista parhaiten juuri suuntautuessaan ”kenelle hyvänsä”: kuka tahansa voi löytää kirjasta jotain kiinnostavaa ja jotain uutta. Lyytikäinen kirjoittaa tuttavallista ja rupattelevaa tekstiä, jonka tarkoituksena on herättää lukijan mielenkiinto. Hän ei hae irtopisteitä akateemisella taustalla tai kielenkäytöllä, mutta ei toisaalta myöskään kaihda sitä. Kieli on mitä on, ja asiantuntijan on syytä kirjoittaa siitä niin selkeästi kuin mahdollista jos haluaa, että kuka tahansa voi kiinnostua tekstistä.

Tekstien aiheet tuntuvat valikoituneen Lyytikäisen oman mielenkiinnon mukaan. Hän kirjoittaa kielen ilmiöistä monipuolisesti ja asiantuntevasti, ja niin suomen kielen äännemuunnokset kuin uudissanat, lainasanat ja sananmuunnokset tulevat käsitellyiksi.

Usein tekstit alkavat yksityiskohdista ja päätyvät käsittelemään laajempaa kielellistä ilmiötä. Osittain sen ansiosta Lyytikäinen osoittaa onnistuneesti joko suoraan tai epäsuorasti kielellisten ilmiöiden ja kehityksen jatkuvuuden ja monipuolisuuden. Hän näyttää hyvin, että kielen muutosta on hyvin vaikea pysäyttää. Sitä voi yrittää kontrolloida ja normittaa mutta lopulta tapa, jolla kielen puhujat käyttävät kieltä, määrää muutoksen suunnan.

Kielen tuntematon historia

Teoksen ensimmäiset tekstit käsittelevät kielten rakenteita ja niiden kehitystä. Kielen puhujien käyttämä äännejoukko, josta kieli koostuu, muuttuu uusien äänteiden tullessa ja edellisten tippuessa pois. Sanoja lainataan, luodaan ja muutetaan. Kieli kerrostuu jatkuvasti.

Kielen kerrostunut luonne on asia, jota Lyytikäinen käsittelee erityisen ansiokkaasti monella tasolla. H-äännettä käsittelevä ”H saapuu suomeen”, konsonanttiyhdistelmiä käsittelevä ”Straumasta raumaan ja raumasta stressiin”, sekä kaksoispassiivista kertova ”Tähän ollaan tultu” ovat hyviä tekstejä kielitieteen popularisoinnin kannalta, mutta kertovat ennen kaikkea suomen kielen historiallisesta kehityksestä.

Miksi suomessa on 23190 Korhosta, mutta Honkapohjia kahdeksan?

Lyytikäinen tekstiä kielitieteen tuloksista on miellyttävää lukea sen selkeyden vuoksi. Vaikka paikoitellen teksti on melko teknistä, osaa Lyytikäinen yleensä ottaen kirjoittaa asiantuntijaroolissa kiinnostavasti, olennaisia käsitteitä ja yksityiskohtia korostaen.

Kielitieteeseen jo tutustuneelle kiinnostavimpia tekstejä ovat kirjoitukset yksittäisten sanojen tai fraasien käytöstä sekä kielellisten ilmiöiden, kuten sukunimien, historiasta. Mistä tulee kielikuva kepistä ja porkkanasta? Miksi atomia kutsutaan atomiksi? Miksi suomessa on 23190 Korhosta, mutta Honkapohjia kahdeksan?

Lyytikäinen onnistuu myös tavoitteessaan osoittaa kielen merkitys inhimilliselle olemassaololle, kanssakäymiselle ja kehitykselle. Tekstit uudissanoista, suomen kielen sanamäärästä ja murteiden ja kirjakielen suhteesta osoittavat sen, kuinka tärkeä väline ja työkalu kieli inhimillisessä kanssakäymisessä on.

Eri tekstien kautta Lyytikäinen tuo myös esiin, kuinka kielen normit heijastavat yhteiskunnallisia rakenteita, joita kielen käytöllä voi tukea tai joita se voi auttaa purkamaan. Kielen kautta sisäistetään sosiaalisia normeja ja luodaan identiteettejä ja yhteisöjä. Kielenkäyttöön täytyy siksi kiinnittää huomiota, vaikka syrjivän kielenkäytön seuraukset eivät itseä koskisivatkaan.

Tähän on tultu

Kokonaisuutena Sanotaan tyyliin näin on selkeä, joskaan ei hirveän syvä kartoitus suomen kielen piirteistä ja niiden historiasta. Lyytikäinen popularisoi kielitiedettä, mutta ennen kaikkea hän kiinnittää huomion kielen käyttäjää vaivaaviin kysymyksiin: Miksi puhekieli ja kirjakieli eroavat toisistaan, ja kuka päättää kirjakielen säännöistä? Miksi Mikael Agricolan suomi on erilaista kuin suomi 2010-luvulla? Kuinka paljon sanoja suomen kielessä on?

Sanotaan tyyliin näin on selkeä, joskaan ei hirveän syvä kartoitus suomen kielen piirteistä ja niiden historiasta.

Aiheisiin perehtyneemmälle kirja on mukavan kevyt muistutus siitä, miksi kielten tutkimista kannattaa jatkaa, sekä omassa arkipäivässään että asiantuntijatasolla. Samalla se jättää haluamaan enemmän – Lyytikäisen tekstit ovat kiinnostavia katsahduksia kielen yksityiskohtiin mutta asiantuntevampi lukija jää kaipaamaan aihepiirien laajentamista ja syventämistä.

Kirja sopii siksi erityisen hyvin kielen eri ilmiöistä ja kielitieteestä kiinnostuneille aloittelijoille, jotka haluavat lukea lyhyesti kielen toimintaperiaatteista ja kehityksestä. Kielitieteen oppikirja Lyytikäisen teos ei ole, eikä sen ole tarkoituskaan olla. Lyytikäinen osoittaa, miten tähän on suomen kielessä tultu ja suuntia, joihin tästä ehkä aletaan menemään.