Nietzsche kirjoitti Ecce homon muutamassa viikossa vuoden 1888 syksyllä. Näennäisesti omaelämäkerrallinen teos rakentaa romanttista kuvaa älyltään ja maultaan ylivertaisesta kirjoittajasta, jonka kohtaloksi on langennut arvioida uudelleen kaikki arvot.

Friedrich Nietzschen viimeistä edeltäväksi jäänyt teos koostuu neljästä vaatimattomasti nimetystä luvusta: ”Miksi olen niin viisas”, ”Miksi olen niin älykäs”, ”Miksi kirjoitan niin hyviä kirjoja” ja ”Miksi olen kohtalo”.

Teoksen kolmanteen lukuun sisältyvät lisäksi Nietzschen arviot hänen teoksistaan. Ecce homoa on syystä epäilty myös elämäkerran parodiaksi, mihin viittaa kirjoittajan suuruudenhulluutta hipova itsekorostus. Suopeamman tulkinnan mukaan kyse on pikemminkin filosofin taiteellisesta itse-erittelystä.

Ennen minua ei tiedetty, mitä saksan kielellä voi tehdä – mitä ylipäänsä kielellä voi tehdä.

Nietzscheä on helppo lukea – väärin. Saksankielisen alkuperäisteoksen kieli on rikkaudessaan ainutlaatuista aina sekavuuteen saakka. Sanottavaa on paljon. Nietzschelle ominaiset sanaleikit, laina- ja uudissanat, kuvakieli, viittaukset aikalaisiin ja kirjallisuuteen synnyttävät tekstiin risteileviä tulkinnan tasoja. Nietzschen tyyliin ei sovi huolellinen argumentaatio. Hän kirjoittaa vuolaasti ja etenee ajatuksesta toiseen tavalla, josta näennäisesti puuttuu järjestys. Tekstin rytmi syntyy iskulauseista joiden maalina ovat länsimaisen kulttuurin rappioon johtaneet arvot. Jyrkimmän tuomion Nietzscheltä saa kristillisyyden ”kaunainen” ja ”elämänkieltävä” ihmiskäsitys.

Jumala on karkea vastaus, epähienoutta meitä ajattelijoita vastaan – pohjimmiltaan pelkkä nyrkinkarkea kielto: älkää ajatelko!

Teoksen alaotsikossa Nietzsche kysyy, kuinka ihminen tulee siksi, mitä on. Hänen vastauksensa on kohtalonrakkaus, amor fati. Ihmisen muovaavat pienet asiat, kuten ravinto, paikka, ilmasto ja virkistäytymistavat. Halu olla muuta kuin mitä on, on elämän kieltämistä ja johtaa harhaan. Autenttisen ihmisen ei tarvitse ponnistella. Nietzsche itse julistautuu sankarin vastakohdaksi.

Tuleminen siksi mitä on edellyttää, ettei edes etäisesti aavista, mitä on.

Ecce homon filosofinen panos on vaatimaton. Teos tuo esiin Nietzschen ajattelun pääpiirteet, mutta ei tuo kyseisiin piirteisiin mitään uutta. Filosofisena testamenttina teos on epäonnistunut. Se ei tarjoa järjestelmällistä käsitekokonaisuutta tai ohjeista lukijaa Nietzschen teosten tulkinnassa. Teos ei sisällä selvennystä tai itsekritiikkiä. Se on pikemminkin osa Nietzschen filosofista hanketta kuin sen yhteenveto. Teoksen heikoin osa on kolmas luku, jossa tekijä arvioi omia teoksiaan otsikolla ”Miksi kirjoitan niin hyviä kirjoja”. Ylilyövä itsensä markkinointi ja pitkät suorat lainaukset väsyttävät innostuneenkin seikkailijan ja löytöretkeilijän.

Kohtalon oikusta Ecce homosta julkaistiin kaksi suomennosta lähes yhtäaikaisesti sata vuotta Nietzschen kuoleman jälkeen. Kustantajina olivat Unio Mystica ja Summa. Molemmilla käännöksillä on ansionsa, mutta Summan käännös on kuitenkin parempi. Suomentaja Antti Kuparinen on säilyttänyt sekä Nietzschen kielellisen rikkauden että hänen filosofisen tarkkuutensa. Erityisen huomion ansaitsee Summan käännöksen selitysosa, joka tekee oikeutta Nietzschen kielelliselle lahjakkuudelle.

Minulle on sanottu, että kirjaani ei voi laskea käsistään – häiritsen jopa yörauhaa…Kaiken kaikkiaan ei ole ylpeämpää ja hienostuneempaa lajia kirjoja; ne yltävät siellä täällä korkeimpaan, mihin maan päällä voi yltää, kyynisyyteen; ne on yhtä lailla valloitettava itselleen mitä herkimmin sormin ja mitä rohkeimmin nyrkein.

Jaa artikkeli:

 

Lisätietoa muualla verkossa

Stanford Encyclopedia of Philosophy: Friedrich Nietzsche Friedrich Nietzsche Society Society for Phenomenology and Existential Philosophy Journal of Nietzsche Studies