Ihosi alla sykkivät sanat

J. K. Ihalainen on runsaassa kahdessakymmenessä vuodessa julkaissut ja kustantanut kolmekymmentä runokokoelmaa, kymmenisen tietokirjaa sekä toimittanut ja kääntänyt parikymmentä runoteosta. Valtavaa tuotantoa leimaa pyrkimys yhteiskunnan ja länsimaisen sivistyksen laidalle. Ihalainen on koonnut samoihin kansiin mm. alkuperäiskansojen runoutta, buddhalaisia kirjoituksia ja mytologiaa. Omissa runoissaan Ihalainen lähestyy beat-runouden aiheistoa ja muotoja.

Uusimmassa kokoelmassaan Ihalainen esittelee monta kirjoittamisen tapaa. Ihosi alla sykkivät sanat koostuu seitsemästä eri teemaa käsittelevästä osastosta. Skaala ulottuu hurmioituneesta rakkauslyriikasta nokkelaan yhteiskuntakritiikkiin. Yhdistävänä tekijänä on suoran ja välittömän kokemuksen, ja samalla ilmaisun, etsiminen. Ihalainen ei tyydy annettuihin malleihin vaan pyrkii osoittamaan todellisuuden ja varsinkin sosiaalisen maailman onttouden. Toisaalta runojen puhuja antaa maailman lävistää itsensä raivokkaissa kuvavyörytyksissä. Kokoelma onkin pitkälti kahden ääripään dialektiikkaa. Toisaalla on etääntyminen maailmasta, toisaalla hekumallinen maailmassa virtaaminen.

Vapaus on beat-runouden ja myös Ihalaisen peruskäsitteistöä. Kokoelman aloittava Vaivihkainen laulu antaa vapauden mielikuvitukselle ja identiteetin muuntumiselle. Kertoja käy läpi sivukaupalla mitä merkillisimpiä kuvitelmia omasta olemuksestaan ja päätyy lopulta kiviselle
rannalle, jonka ”vaivihkainen laulu eksytti minut”. Maisemat vaihtuvat shokkimontaasin avulla väläyttäen kohtauksen lähes jokaiselta mantereelta.

Vapaiden lintujen historia kartoittaa komeasti intohimon laajuutta. Ihalainen on löytänyt hienon tavan sekoittaa loitsumaista rytmiikkaa läkähdyttävän kauniiseen ja samalla tuoreeseen runokuvastoon. Rakastetusta puhutaan kiihkeästi ylevöittäen mutta ei hienostellen. ”ja sinä pystytät leirin / vatsaasi / sytytät leiritulet / jalkojesi väliin / lumitarha / kulmakarvoillasi sulaa / meripihkapisaroiksi / kaulallesi / varjosi muuttuu / puhuvaksi luuksi”.

20. vuosisadan häkkilinnuston sanasto ei toimi samanlaisena lukuelämyksenä kuin lyyrisempi osasto. Ihalainen vaihtaa pseudotieteelliseen diskurssiin ja tarkastelee nykyihmistä tuorein silmin, kuin muukalainen ulkoavaruudesta. Ihmisen esineet ja toiminnot saavat piiloironisen selityksen, jonka tarkoituksena on vieraannuttaa totutuista havaitsemistavoista.

Kokoelman nimirunon teksti on huumaantunutta Sinun ja olemassaolon kuvailemista ja siksi samaa sarjaa kokoelman kahden ensimmäisen runon kanssa. Ihalainen käyttää erityisen energistä sanavirtaa, jota ei voi olla ihailematta. Runo juuttuu välillä toistoihin kuin koski kivien pyörteisiin mutta jatkaa eteenpäin luoden koko ajan omaa suuntaansa. Sulautumalla kohteeseensa runoilija saavuttaa mahtavan virityksen. ”me palelemme kobra-auringon alla / istumme kansainvälisellä lentokentällä etäisten jumbojettien räjähdellessä / suurkaupungin yllä / me odotamme repliikkejä aikatauluissa ja / pyhissä prosenteissa kelluvilta mielipuolilta / meidän on syötävä toisemme”.

Kokoelman lopussa muutama kevyempi ideaan perustuva mantraruno ja julistus ei kanna yhtä etäälle kuin varsinaisen runollinen materiaali mutta toimii oivana esimerkkinä rajoja rikkovasta asenteesta. Tuskin monikaan suuri kustantamo uskaltaisi painaa tällaista tavaraa. Silti alkupuolen maaginen sanavyörytys ja persoonallinen kuvasto nousevat erille muusta materiaalista ja synnyttävät nälän, jota Ihalainen ei ainakaan minun harmikseni suostu vielä tyydyttämään.

Kirjan vähäeleisestä kuvituksesta vastaa Outi Heiskanen.