Nedut

Neandertalin ihmisellä oli suuremmat aivot kuin nykyihmisellä. Silti juuri neandertalilaiset hävisivät maapallolta. Mitä oikein tapahtui? Jospa avaruuden muukalaiset veivät heidät mukanaan kauan sitten? Uudessa romaanissaan Nedut J. Pekka Mäkelä esittää jännittävän ajatusleikin, jossa historia ja tulevaisuus kietoutuvat toisiinsa.

Nedut on Mäkelän kolmas romaani. Aikaisemmissa romaaneissaan Mäkelä käsitteli aikamatkustusta (391, 2004) ja elämistä vieraalla planeetalla (Alshain, 2006). Fiktion lisäksi Mäkelä on kirjoittanut tietotekstejä, mm. Kotistudio-opaskirjan. Hän on myös suomentaja, joka on kääntänyt runsaasti erityisesti scifi-kirjallisuutta ja musiikkiin liittyvää kirjallisuutta.

Tosi vieras maailma

Alshainin ilmestymisen aikoihin J. Pekka Mäkelä ilmoitti kuuluvansa reaalifantastikkoihin. Reaalifantasiassa arkitodellisuuden kuvaukseen sekoitetaan mitä tahansa hyvältä tuntuvia kirjallisuuden tyylilajeja ja piirteitä. Nedujen alussa Mäkelä kuvaa päähenkilönsä, ystävien Jolleksi nimittämän Joelin, aikaisempia elämänvaiheita kuvitteellisen elämäkerturin suulla ja antaa vielä Jollen itsensä kommentoida tekstiä. Nuoruuden bändiaikojen kuvauksessa Mäkelä sekoittaa taitavasti totta ja fiktiota ja kutoo Jollen bändeineen osaksi suomalaista musiikkihistoriaa.

Mäkelän päähenkilö Jolle on sympaattinen ja hiukan saamaton mies, jonka nuoruuden lupaukset ovat jääneet lunastamatta. Jolle asuu Vantaalla, tapaa ystäviään, tekee tylsää työtä ja kärsii kroonisesta rahapulasta. Hänen elämässään ei oikeastaan ole mitään kovin erikoista. Maailma hänen ympärillään on kuitenkin erilainen kuin meidän. Homo sapiens ei enää asu Keski-Euroopassa. Sukupuuttoon hävinneiksi luullut neandertalilaiset ovat saapuneet avaruudesta ottamaan haltuunsa esi-isiensä maat. He eivät ole julistaneet sotaa toista ihmislajia vastaan vaan ovat ostaneet suuria maa-alueita, rakennuksia ja teollisuuslaitoksia – jotka he sitten ovat tuhonneet palauttaakseen alueen sellaiseksi kuin se muinoin on ollut.

Yhteiskunnallisten asioiden pohtiminen ei suinkaan ole tieteiskirjallisuudelle vierasta, pikemminkin päinvastoin. Kuvitteellista maailmantilannetta kuvatessaan Mäkeläkin antaa Jollen ystävineen pohdiskella nedujen toiminnan oikeutusta myös laajemmassa kehyksessä. Onko oikeus maahan sillä, joka on siellä ensiksi asunut, sillä, jonka koti on siellä nyt, vai sillä, joka sen pystyy ottamaan? Toisen ihmislajin ilmestyminen homo sapiensin rinnalle edellyttää myös ihmisen ja ihmisyyden käsitteiden tarkastamista. Jollen taittaessa talouselämän ja politiikan johtohenkilöiden tekstejä esiin nousee myös pelottavia kuvia siitä, miten pakolaisvirta voisi vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen. Jollen arkielämän tasolla tämä ei kuitenkaan juuri näy.

Ihmisyyden ytimessä

Jollen varsinaiset bändiajat ovat jo takanapäin, eikä hän ole saavuttanut sitä menestystä, josta unelmoi. Bändiaikojen jälkeenkään asiat eivät ole menneet ihan toiveitten mukaan sen paremmin opinnoissa, työssä kuin ihmissuhteissa. Jolle työskentelee osa-aikaisena firmojen asiakas- ja henkilökuntalehtien taittajana ja tuskailee jatkuvissa rahavaikeuksissa. Raha on luonteva syy sille, että Jolle suostuu ottamaan kellariinsa hämärän alivuokralaisen. Jolle ei tiedä, mitä tämä kellarissa puuhailee, kun mitään outoa teknologiaakaan ei siellä näytä olevan. Vieraan oleskelulla on kuitenkin kummalliset seuraukset, jotka johtavat Jollen hyvin erikoiselle matkalle.

Bändiaikainen soittajaystävä sen sijaan tekee toisenlaisen matkan: hän saa päähänsä lähteä neandertalilaisten asuinalueille etsimään kadonnutta, jo kuolleeksi uskottua ystävää selvittääkseen aikanaan kesken jäänet asiat, jotta voi päästä niiden yli ja jatkaa elämää puhtaalta pöydältä. Jolle on huolissaan ja kiroaa viihderomanssien malleja, joissa lopulta kaikki ihmissuhteiden langat solmitaan siististi yhteen. Todellinen elämä on toisenlaista: ”Ihmiset erosivat ja ihmiset kuolivat lausumatta kuolinvuoteellaan viimeisiksi sanoikseen anteeksipyyntöä, joka pyyhkii pois kaiken vuosikymmenien pahan ja katkeruuden.” Pyytääkö tässä samalla kirjailija anteeksi sitä, että kirja loppuu monien yksittäisten henkilöhahmojen osalta onnellisesti? Ihan kaikkia lankoja Mäkelä ei solmi yhteen, mutta monia kuitenkin, ja keskeisten henkilöiden elämä näyttää asettuvan paremmille uomille. Lopussa ei kuitenkaan jäädä staattiseen onnellisuuden tilaan, jossa kaikki on kääntynyt parhain päin, vaan monet suuret kysymykset jäävät auki, lukijan pohdittaviksi.

Musiikki on ollut mukana Mäkelän aikaisemmissakin romaaneissa, mutta Nedut on ehdottomasti musiikkiromaani. Musiikista puhutaan paljon, ja musiikki toimii selityksenä ja avaimena moniin asioihin. Itseni kaltaista keskivertolukijaa, joka ei tunne erityisen hyvin musiikin aluetta, bändimaailman kuvauksen yksityiskohtaisuus ja musiikkitermien runsaus paikoin jopa vähän rasittaa. Luontevasti Mäkelä nekin sijoittaa tekstiin, ja musiikkimaailmaa tunteva lukija löytää ehkä teoksesta jonkin sellaisen tason, joka muilta jää pimentoon. Kaiken kaikkiaan Mäkelän teksti kulkee sujuvasti ja juonenkehittely tuntuu vaivattomalta. Kerronnassa on mukana huumoria, mutta Mäkelä ei kuitenkaan sorru liialliseen lukijan hauskuuttamiseen. Henkilöhahmot eivät ole kovin moniulotteisia, mutta kuitenkin riittävän kiinnostavia pitääkseen mielenkiinnon yllä loppuun saakka.