Merenneitojen maailmassa jokainen saa olla mitä haluaa
Julius on merenneito käsittelee erilaisuutta ja oman tien kulkemista. Mihin aikuiset kadottavat värikkään rohkeuden, teos saa kysymään.
Jessica Loven Julius on merenneito (2018, Julian Is a Mermaid, suom. Ari Jaatinen, 2020) on lasten kuvakirja pienestä pojasta, joka ihailee merenneitoja. Ollessaan mummin kanssa metrolla liikkeellä Julius näkee kolme kaunista merenneitoa ja sukeltaa omiin haavemaailmoihinsa, jossa hänkin on pitkätukkainen merenneito.
Mummin luo saavuttaessa mummi menee suihkuun ja käskee Juliuksen olemaan kiltisti. Julius saa kuitenkin idean. Hän nappaa mummin palmunlehdet ruukusta päähineekseen, tulppaanit vaasista koristamaan päähinettä ja pitsiverhon pyrstökseen.
”Hups!”
Mummi tulee kylvystä, ja Juliuksen leikki keskeytyy. Mummi ei sano mitään, mutta katsoo Juliusta tuimasti, kääntää selän ja jättää Juliuksen yksin. Takaisin tullessaan mummi pitelee persikan värisiä helmiä, ne ovat Juliukselle. Mummi ja Julius lähtevät saman tien ulos ja liittyvät merenneitojen ja muiden merenelävien värikkääseen karnevaalikulkueeseen. Julius saa olla ihan oikea merenneito.
”Merenneitoja”, Julius kuiskaa.
”Niin ihan niin kuin sinä. Tule kulta, mennään mukaan.”
Visuaalinen taidokkuus häikäisee
Jessica Love on amerikkalainen teatterinäyttelijä, kirjailija ja kuvittaja. Julius on merenneito on hänen esikoiskirjansa, ja teos on kerännyt niin ylistystä kriitikoilta kuin useita kirjallisuuspalkintoja ja palkintoehdokkuuksia. Kirja on käännetty peräti 14 kielelle.
Loven visuaalinen maailma on herkullinen ja täyttyy lämpimistä sävyistä sekä lämpimistä tunteista. Itse kuvat on kuvitettu peittävin guassivärein ruskealle paperille. Kokonaisuus on viimeistelty sisäkansia myöden ja luku- ja katselukokemus on todella miellyttävä. Kuvat kertovat enemmän kuin sanat, ja teksti lähinnä tukee visuaalista maailmaa, jonka teos luo.
Tähän visuaaliseen kauneuteen kiinnostavan kontrastin tuo se, että vaikka kyseessä on lasten kirja, teemat ovat vakavia ja paljon puhuttavia. Ennen kaikkea ne ovat erittäin ajankohtaisia nykymaailmassa, jossa rasismi nostaa jatkuvasti päätään ja vähemmistöjen oikeudet ovat aina vain poljettuja.
Kirjan taidokas ja värikylläinen kuvitus on taideteos jo itsessään. Tässä värikkäässä ja pehmeässä maailmassa on helppo olla rohkea tai vaikka merenneito. Lukijalle kuitenkin herää kysymys, millainen maailma odottaa lastenkirjan ulkopuolella.
Voisimmeko jokainen olla enemmän merenneito?
Kirjan sanoma on selvä: jokaisella on oikeus olla mitä haluaa ja on tärkeää rohkaista lasta olemaan oma itsensä. On tärkeää myös osoittaa, että jokainen tulee hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Tämä on melko tuttu sanoma lastenkirjallisuudessa. Saman teeman ympärillä on Suomessakin julkaistu tänä vuonna lastenkirja Jani Toivolan Poika ja punainen hame (2021).
Lastenkirjan teemoina erilaisuus ja toiseus ovat kovin toiveikkaita ja valoisia. Hyväksyntä on itsestään selvää, pelot yksin jäämisestä ja häpeästä yleensä turhia. Jokaisen pitää saada olla juuri sellainen kuin on. Kuitenkin kirjojen ulkopuolisessa maailmassa moni kohtaa oman itsensä kyseenalaistamista jatkuvasti.
Kirja tempaiseekin pohtimaan, mihin kadotamme aikuistuessamme sen suvaitsevaisuuden ja värikkään rohkeuden. Miten voisimme antaa oman merenneitomme tulla esiin ilman, että pelkäisimme toisten reaktioita, vihaa, halveksuntaa tai pahimmillaan väkivaltaa?
