Kuvitteellisten olentojen kirja

Jorge Luis Borges (1899–1986) on labyrintti. Hänen elämänsä ja kirjallinen tuotantonsa ovat labyrintteja, loputtoman harhailun, kiinnostuksen ja tutkimuksen kohteita. Kaikkein kiehtovinta on kuitenkin hänen mielikuvituksensa. Borges liikkui novelleissaan ja muissa kirjoituksissaan alueella, jossa yhdistyvät älykäs pohdinta, fantasia, kuviteltu ja todellinen kirjallisuushistoria, sekä ajatus loputtomasta labyrintista.

Labyrintti on keskeinen kuva Borgesin tuotannossa. Esimerkiksi Haarautuvien polkujen puutarha -novellikokoelmassa Borges kirjoittaa: ”Ajattelin labyrinttien labyrinttia, kasvavaa, mutkikasta labyrinttia, joka sisältää menneisyyden ja tulevaisuuden ja on jollain tapaa yhteydessä myös planeettoihin.”

Labyrintti ilmenee siis hänellä järjestelmänä, joka on maailmankaikkeus ja sisältää samanaikaisesti kaikki ajat. Borges leikitteleekin usein mielellään ajatuksella, että tapahtumat toistuvat määrättyinä aikoina. Hänelle ne liittyvät olennaisesti kohtaloon. Koska maailma on kiehtova labyrintti, sen kiemuroille tulee antautua.

Ja Borges antautuikin. Hänen elämänsä on yhtä mielenkiintoista kuin sen tuloksena syntyneet kirjoituksetkin. Jorge Luis Borges syntyi vuonna 1899 Buenos Airesissa, Argentiinassa. Vapaamielinen juristi-isä takasi sen, että kirjailijanalku kiinnostui jo pienenä merkkien maailmasta. Nuoren Borgesin mielilukemistoon kuuluivat muun muassa Aarresaari ja Tuhannen ja yhden yön tarinat sekä muut mieltä kiihottavat seikkailut ja sadut. Isän kuoltua vuonna 1938 Borges toimi muun muassa kirjastonhoitajana, kiertävänä luennoitsijana ja kirjallisuusprofessorina. Kaiken aikaa hän kirjoitti omia kertomuksiaan.

Hänen näkönsä alkoi heikentyä jo nuorella iällä. Myöhemmin Borges sokeutui kokonaan. Se oli suuri henkilökohtainen tragedia, mutta kirjallisuushistoriallinen voitto, sillä Borges kirjoitti sokeana parhaat kertomuksensa. Näihin kuuluu muun muassa novelli Hiekkakirja, selkeyden ja mielikuvituksen riemuvoitto.

Sokeutuneen Borgesin teksti muuttui suoremmaksi, konstailemattomammaksi. Tarinoissa oli vähemmän fantastisia aineksia kuin nuorempana kirjoitetussa tuotannossa. Kaikki hänen kirjansa nivoutuvat kuitenkin yhteen kiinnostavaksi kokonaisuudeksi, joka varioi samoja teemoja ja leikittelee mielikuvituksen mahdollisuuksilla.

Borgesin elämä ja identiteetti ovat siis labyrintteja nekin. Ne kiinnostavat kirjallisuudentutkijoita kahdesta päällimmäisestä syystä. Ensinnäkin, kirjailija ei mielellään puhunut itsestään. Niinpä hänen persoonallisuutensa ylle on laskeutunut sopiva salaisuuden verho. Toiseksi, kirjailija sekoitti mielellään lukijoitaan. Esimerkiksi novellissa Borges ja minä tekstin kirjoittanut keksitty Borges kirjoittaa todellisesta Borgesista: ”en tiedä kumpi meistä on tämän jutun tekijä.”

Tällainen identiteettileikki on Borgesille tyypillistä. Jos tekijän tyyliä ei tiedä, se saattaa aluksi viedä harhaan. Kyvykäs lukija pääsee kuitenkin nopeasti kärryille siitä, etteivät tarinoissa esitetyillä tosiasioilla välttämättä ole todellisuuspohjaa.

Kuvitteellisten olentojen labyrintti

Sari Selander kirjoittaa Kuvitteellisten olentojen kirjan jälkisanoissa, kuinka Borgesin ”laajassa novelli- ja esseetuotannossa toistuvat samat teemat, kuten labyrintit, kirjastot, oudot käsikirjoitukset, niin olemassa olevat kuin kirjailijan keksimät kirjat ja kirjailijatkin. Universumi on Borgesille suunnaton, hyvin järjestetty, mutta labyrinttimainen kirjasto”.

Näissä ensimmäisissä jälkisanoissa tuleekin sanottua kaikki olennainen. Borgesin labyrintti on ennen kaikkea kirjasto. Se on alati itseään uudelleen kirjoittava ja järjestelevä kirjasto, joka tarjoaa loputtomia mahdollisuuksia. Niinpä kirjailija voi mielikuvituksessaan harhailla kirjaston loputtomilla käytävillä ja löytää haluamansa.

Borgesin tekee monelle lukijalle ja kirjoittajalle rakkaaksi se, että hän uskoi niin vakaasti kirjojen voimaan. Selanderin mukaan argentiinalainen kirjailija uskoi, että ”Totuus, Jumala tai maailmankaikkeuden perimmäinen salaisuus voi kätkeytyä yhteen teokseen, yhteen lauseeseen tai yhteen kirjaimeen.” Ajatus löydettävissä olevasta salaisuudesta on monien lukijoiden ja kirjoittajien hellimä ajatus. Tämän totuuden voi joko löytää tai keksiä itse. Totuuden etsiminen ja sen kuviteltu tai todellinen löytäminen on myös borgesilaisen maailman ydin.

Yhtäältä perimmäisen salaisuuden voi löytää mytologiasta. Mytologia on ihmiskunnan loputon aarreaitta, jonne kaikki tarinat ja myytit on säilötty. Borgesille se oli eräs maailman tärkeimmistä asioista. Mytologiasta Borges ammensi ravintoa mielikuvitukselleen ja siirsi monia myyttejä suoraan tarinoihinsa. Eipä ihme, että hän kirjoitti pelkästään mytologiaan pohjautuvan Kuvitteellisten olentojen kirjan. Se on antologia, joka sisältää ihmisten vuosituhansien saatossa keksimiä olentoja. Näihin kuuluvat muun muassa tunnetummat hirviöt, kuten Lohikäärme, Sfinksi ja Kraken, ja vähemmän tutut ilmestykset, kuten Katoblepas, Remora ja Talos.

Aineistossa Borgesia kiinnosti sen loputtomuus. Hän kirjoittaa esipuheessa, kuinka ”jokainen uusi painos on alku tuleville laitoksille, joita mahdollisesti syntyy ääretön määrä”. Borgesin ja kanssakokoaja Margarita Guerreron toimesta laitoksia syntyi vain kaksi, mutta aiheen rajattomuus takaa tuleville antologisteille loputtoman saran.

Mukaan on valittu rutkasti olentoja, mutta ne edustavat tietenkin vain tekijöiden subjektiivista näkemystä aiheesta. Lisäsubjektiivisuutta tuo se, että merkinnät eivät ole tasa-arvoisia. Jotkin olennot on selitetty vain muutamalla lyhyellä lauseella, toisista on sivukaupalla tekstiä. Jokaisesta löytyisi tietysti paksun kirjan verran materiaalia. Tämä korostaa tekijöiden halua jättää ovet avoimiksi tuleville, kattavammille laitoksille. Niinpä Kuvitteellisten olentojen kirjasta tulee labyrintti, loputon rykelmä viitteitä, lähteitä ja muuta materiaalia. Se edustaa päätekijänsä maailmaa täydellisimmillään, eli keskeneräisimmillään.

Tekstilabyrintti

Borgesia ei ole koskaan käännetty liikaa. Suomeksi on ilmestynyt hyvä valikoima runoja ja novelleja. Kuvitteellisten olentojen kirja on erinomainen lisä saatavilla oleviin teoksiin. Sen ensimmäinen versio Manual de zoología fantástica ilmestyi jo vuonna 1957 ja laajennettu painos El libro de los seres imaginarios sekin jo vuonna 1969. Suomennosta on siis saatu odottaa.

Sari Selander tekee erinomaista työtä käännöksessä, kattavissa viitteissä ja asiantuntevissa jälkisanoissaan. Mainio on esimerkiksi ratkaisu, jossa alkuteoksen aakkosjärjestykseen järjestetyt olennot on käännöksessä järjestetty aakkosittain suomen kielen mukaan. Kaikkien Borgesin käyttämien lähdeteosten metsästäminen on sekin varmasti ollut haastava tehtävä. Kuvitteellisten olentojen kirja on ominta Borgesia: se on kevyt ja helppolukuinen, mutta tarjoaa silti loputtomasti pähkäiltävää. Se herättää lukijassa halun lähteä kirjastoon ja etsimään sivuilla mainittuja monia teoksia. Näitä ajatellessa voi melkein nähdä Borgesin hymyilemässä labyrinttinsa uumenista.