Timbuktun takana. Afrikan esikolonialistinen kaupunkihistoria

Timbuktu on tuttu klisee, jolla kuvataan jossakin kaukana ja saavuttamattomissa sijaitsevaa paikkaa, tunnetun maailman äärirajaa. Timbuktun takana kaikki peittyy hämärään. Monesti ihmiset kuitenkin hämmästyvät kuullessaan, että kysymys on ihan oikeasta, vanhasta afrikkalaisesta kaupungista. Kaiken kukkuraksi Kimmo Laukkasen vasta ilmestynyt kirja Timbuktun takana ravistelee perusteellisesti meitä asiaan vihkiytymättömiä tuodessaan päivänvaloon melkoisen kirjon afrikkalaisia kaupunkeja, joiden joukossa Timbuktu, paradoksaalista kyllä, on ehkäpä kaikkein tunnetuin.

Afrikan kaupungistumisella on pitkä historia. Väite saattaa tosin tuntua epäuskottavalta, mutta Kimmo Laukkasen kirjaa lukiessa moiset epäilykset haihtuvat nopeasti. Afrikkalaisten yhteisöjen perimmäinen asumismuoto mielletään yleisesti lähinnä kyläksi, mikä valtaosassa mannerta pitääkin paikkansa. Vanhimpien afrikkalaiskaupunkien juuret voidaan kuitenkin ajoittaa jo rautakaudelle.

Laukkasen kirja kartoittaa ensimmäisenä suomalaisena yleisteoksena Saharan eteläpuolisen Afrikan kaupunkihistorian 1800-luvun loppuun saakka. Kyseessä ei siis ole varsinainen tutkimus, vaan tekijän monivuotinen haave kirjoittaa populaari teos kiinnostavasta, mutta toistaiseksi vähän tutkitusta aiheesta. Ulkoministeriössä työskentelevä Laukkanen on asunut Afrikassa pitkiä aikoja, mikä lienee antanut hänelle kipinän kirjan kirjoittamiseen.

Vaikka tekijä onkin rajannut kirjansa koskemaan Saharan eteläpuolisen Afrikan esikolonialistista kaupunkihistoriaa, tuntuu välillä siltä, että hän on rajauksesta huolimatta ottanut liian suuren tehtävän yhdessä kirjassa selvitettäväksi. Yksinomaan Länsi-Afrikassa on vaikuttanut niin laaja ja monitahoinen eri valtiomuodostelmien ja dynastioiden kirjo, että pelkästään niiden vaikutuspiirissä sijainneiden kaupunkien historian kuvaaminen olisi riittänyt yhden kirjan aiheeksi.

Nyt siis käydään läpi kaikki ne Afrikan kulttuurisesti mielenkiintoiset alueet, joiden yhteydessä voidaan esittää merkittävää kaupunkihistoriallista kehitystä. Tästä johtuen kirjassa ei päästä missään kohdin erityisen syvällisiin johtopäätöksiin, mutta toisaalta tarkoitus lieneekin houkutella lukijoita aivan uudenlaisen tiedon ääreen. Tässä Laukkasen kirja onnistuu erinomaisesti ja varsinkin sen rikas kuvitus sekä tekstin sekaan runsaasti ripotellut tietoikkunat jäsentävät kokonaisuuden hahmottamista. Kirjan laajan tietoaineksen lukemista helpottaa myös se, että kussakin luvussa käsitellään jokin maantieteellinen alue, kuten Afrikan kainalo tai Bantujen Afrikka, yksi kerrallaan.

Kaupungin käsite

Afrikkalaisen kaupunkikulttuurin syntyyn ovat vaikuttaneet monet tekijät. Niistä keskeisimpiä ovat olleet ilmastonmuutokset, uusien tuotantotapojen käyttöönotto ja kaupankäynnin kehitys, jossa orja-
kauppa ei suinkaan näytellyt vähäisintä osaa. Myös mantereen sisäisillä muuttoliikkeillä ja poliittisten rakenteiden kehittymisellä on ollut oma merkityksensä. Kaupungit ovat toimineet paitsi asuin- ja kauppapaikkoina, myös hallinnon keskuksina ja turva-alueina. Monen afrikkalaiskaupungin ympärillä onkin ollut muuri.

Afrikkalaisen kaupungin historian tutkiminen on jo sikäli haastavaa, että luonnonmateriaalit kuten savi ja puu, joista monet vanhat kaupungit rakennettiin, eivät ole kestäneet trooppisen ilmaston olosuhteita kovinkaan hyvin. Poikkeuksiakin on, kuten kivestä rakennetun Suur-Zimbabwen rauniot ja Itä-Afrikan suahilikaupungit. Kirjoittajan mukaan kaupunkien muurit ovat tärkeä historian lähde, sillä ne ovat olleet monen jo ammoin kadonneen kaupungin pitkäikäisimpiä rakennelmia. Myös yhteiskunnalliset muutokset ovat hävittäneet kaupunkeja.

Kun historiatiedot perustuvat afrikkalaisen kulttuurin mukaisesti lähinnä suulliseen perimätietoon, alkaa 250 vuotta olla rajana paikkansa pitävän tiedon saamiseksi. Poikkeuksen muodostavat lähinnä sellaiset alueet, joilla on ollut yhteyksiä portugalilaisiin valloittajiin, kuten Beninin ja Kongon kuningaskunnat sekä aiemmin mainitut suahilikaupungit.

Portugalilaisten matkakertomukset dokumentoivat 1500-luvulta alkaen niitä kaupunkeja ja valtakuntia, joiden kanssa heillä oli yhteyksiä. Historiantutkimuksen näköalaa syventää luonnollisesti vanhojen arabitutkimusmatkailijoiden kuten al Idrisin, al Masudin ja Ibn Battutan kertomukset 900 – 1300-luvuilta, sekä vanhojen islamilaiskaupunkien kronikat. Näihin ja länsimaiseen tutkimuskirjallisuuteen sekä omiin havaintoihinsa paikan päällä Laukkanenkin perustaa johtopäätöksensä. Niinpä tekijän on monesti tyytyminen konditionaaliin tai arvauksiin. Kuitenkin esimerkiksi ghanalaisesta Bono Manso –nimisestä kaupungista meillä on edes jonkinlaisia historiallisia lähteitä käytettävissä.

Kirjassa esitetään mielenkiintoisesti kaupunkien sosio-ekonominen funktio. Tältä osin kaupunkien ominaispiirteet vaikkapa Sahelin alueella, kuten Timbuktussa, Kukyassa ja Kumbi Salehissa olivat aivan toiset kuin bantujen rakentamassa Suur-Zimbabwessa, Kongon kuningaskunnan kaupungeissa tai Etiopian ikivanhoissa Aksumin ja Lalibelan kaupungeissa.

Myös kaupunkiarkkitehtuuria, rakennustapaa ja asumisen muotoja selvitetään varsin laajasti. Parhaiten tämä onnistuu itäisen Afrikan suahilikaupunkien osalta, joista muutamat, kuten Lamu, Sansibar, Mogadishu ja Mombasa ovat eläviä keskuksia edelleenkin. Kaupunkien merkitys kytkeytyy myös kiinteäksi osaksi Afrikan esikolonialistisen ajan poliittista historiaa, jota kirjassa käsitellään alueittain melko kattavasti.

Eurooppakeskeinen historiankirjoitus ei yleensä juurikaan kerro Länsi-Afrikan mahtavien kuningaskuntien kuten Ghanan, Malin ja Songhain menneisyydestä, eikä liioin Nubian ja Etiopian kristillisistä kuningaskunnista. Islamin osuutta osana afrikkalaista valtiomuodostusta ei voi aliarvioida, ja kirjassa tuodaankin monipuolisesti esiin islamin merkitys afrikkalaiseen kaupunkihistoriaan keskeisesti vaikuttaneena tekijänä.

Timbuktun takana on oiva tietoteos sellaisille lukijoille, jotka vaikkapa työnsä takia joutuvat kosketuksiin afrikkalaisen kulttuurin kanssa. Kirja käy myös niille, jotka haluavat syventää koulussa opittuja historiantietoja. Kirja toimii myös oivallisena virheellisten stereotypioiden torjujana.

Paikoitellen lukemista häiritsee kirjoittajan maneeri, kun hän tuon tuostakin lupaa palata johonkin asiaan tuonnempana. En huomannut seurata palattiinko. Myös toistuvaa väkiluvun arviointia lähes jokaisen kaupungin kohdalla olisi voinut karsia, kun ne monesti ovat vain hapuilevia arvioita.

Tarkemmassa oikoluvussa muutama sinänsä mitätön kömmähdys olisi saatu karsittua, kuten esimerkiksi Kukawan kaupungin pohjapiirroksen toistuminen seuraavalla sivulla Kanon pohjapiirroksena. Kustantaja ansaitsee kiitokset tämän kansantajuisesti kirjoitetun ja kiehtovan tietokirjan julkaisemisesta.