Vapaana syntynyt! – mitä ironiaa. Laura Hird (s. 1966) on luonut kirjaansa perhehelvetin, josta vapauden tunteet ovat kaukana. Tunteet kuolevat, kun elämässä ei ole toivoa paremmasta. Angien, perheen äidin, sanoin: ”Mikä vitun perhe tämä on? Joskus vielä käsken koko lössin häipyä helvettiin”.

Edinburghilaiskirjailija Laura Hird on ennen esikoisromaaniaan Vapaana syntynyt julkaissut 90-luvun alusta alkaen kertomuksia useissa aikakauslehdissä mm. Rebel Inc. magazinessa. Kertomuksia on julkaistu myös kirjana Nail and other stories (Rebel Inc. 2000). Children of Albion Rovers -antologia (1996) esitteli hänet kuuden uuden skottilaiskirjailijan, mm. Irvine Welshin, seurassa.

Vapaana syntyneen teema toistaa monien kertomusten tematiikkaa. Miten suoriutua elämästä, kun ei ole itseluottamusta, itsekunnioitusta, rahaa, rakkautta, ihmissuhteita, turvallisuuden tunnetta, haaveita? Näiden sijaan elämässä on alkoholin, huumeiden ja seksin ylivaltaa, väkivaltaisuutta, vihaa ja toivottomuutta. Kun nämä ongelmat kasataan hataraseinäiseen kerrostalohuoneistoon nelihenkiseen perheeseen, sen ystäväpiiriin ja yleiseen elinpiiriin, on illuusiottomuuden verkko niin tiivis, että lukukokemus ahdistaa.

Perheen isän, hengeltään yleishumaanin 60-lukulaisen bussikuski Vicin tahto on tallaantunut tylyn ja väkivaltaan taipuvaisen Angien jalkoihin. Angie on alkoholisti, joka retkahtaa kolmivuotisen raittiuden jälkeen painajaismaiseen juomaputkeen. Tämä saattaa koko perheen entistä pahempiin ongelmiin. Perheen 15-vuotias tytär Joni ja 14-vuotias poika Jake tasapainoilevat vihan ja välinpitämättömyyden tunteissa. Koti on lapsille läävä, jossa kuitenkin on pakko olla, kun ei ole muutakaan paikkaa. Fyysistä läheisyyttä on vain lyönteinä, ja kipuun tottuu.

Elämässä voi ajatella olevan kaksi hierarkista tasoa, arjen taso ja unelmien taso. Vapaana syntyneen henkilöt romauttavat hierarkian tasoa alemmas niin, että vakaa arki on se, jota kohti pyritään. Perheen elämä kulkee kulkuaan jossakin arjen tason alapuolella, sekasorron tilassa. Normaaliin arkeen ei pitäisi kuulua kuollutta koiraa keittiössä, ei tajunnan räjäyttäviä isältä varastettuja masennuslääkkeitä, ei poliisipartiota, joka retuuttaa umpihumalassa räyhäävää kengätöntä äitiä kotiin, ei vierasta miestä vanhempien makuuhuoneessa, ei myymälävarkauksia, pornoleffoja, huumeita ja viinaa harrastavaa tytärtä eikä henkihieveriin hakattua poikaa. Harmaa arki olisi tämän kaiken sijasta autuutta.

Laura Hirdin realistisen toteava tyyli toimii hyvin. Kertojina vuorottelevat Vic, Angie, Joni ja Jake, jotka kuljettavat tarinaa eteenpäin kukin omasta näkökulmastaan. Nopea näkökulmien vaihtelu on tehokas tapa ristivalottaa tarinaa. Se antaa perheenjäsenten kokemuksille ja heidän keskinäisille suhteilleen syvyyttä.

Angielle miehen ja lasten hyvinvointi on lähes samantekevää. Vic periaatteessa välittää lapsistaan muttei jaksa taistella olosuhteita vastaan. Joni on matkalla samaa tietä kuin Angie, toisaalta seksistisen ja huumeita käyttävän ympäristön uhrina, toisaalta itse siihen haluavana. Vain Jakessa elää pieni valon kipinä, tai ainakaan hän ei ole vielä kokonaan turtunut. Pystyykö hän murtautumaan vapauteen, ulos kodin seinien sisältä ja kokonaan toiseen ympäristöön? Sisarusten välinen hetkellinen pieni tunteen kipinä, kun murjottu pikkuveli saa yllättäen sisareltaan huolestunutta myötätuntoa, jää lukijan mieleen lepattamaan kuin tuikku muuten pimeään maisemaan. Tämä ja hetkittäinen huumorin välähtely apeuden yllä luovat kirjaan lopulta inhimillisen sävyn.

Kirjan suomennoksessa viljellyt murreilmaisut, joilla on tarkoitus tavoittaa Hirdin käyttämä edinburghilaismurre, eivät aina tunnu täysin vakuuttavia. Ehkä yleiskieleen pitäytyminen olisi sittenkin ollut parempi ratkaisu kuin ”erkkinä” ja ”pirjona” -tyyliset ilmaukset, jotka eivät tuntuneet luontevilta. Joka tapauksessa on kulttuuriteko Sammakolta tuoda Laura Hirdin kaltainen nouseva kirjailija suomalaislukijoiden tietoisuuteen.

Jaa artikkeli:

 

Lisätietoa muualla verkossa