Lumen saartama kahvila

Laura Honkasalon novellikokoelmassa Lumen saartama kahvila toistuvat samat teemat kuin kirjailijan nuortenkirjoissa Metsästä tuli syöjätär (WSOY, 2000) ja Siskoni, enkeliluinen tyttö (WSOY 2001) sekä viime keväänä kohua herättänyt 70-luvun taistolaiskauteen sijoittunut Sinun lapsesi eivät ole sinun (Gummerus 2001).

Honkasalo poimii esiin kipeitä asioita niin tästä ajasta kuin lähimenneisyydestäkin. Lapsen yksinäisyys ja turvattomuus toistuvat nuoruudessa epämääräisenä hapuiluna ja pahana olona. Aikuisiällä kierre syvenee, koska vastuun ottaminen omasta elämästä ei onnistu.

Nuoret aikuiset, juuri kodin perustaneet tai siitä haaveilevat ovat kohtalokkaasti sidoksissa vaikeisiin ihmissuhteisiinsa. Honkasalon ihmiset laahaavat perässään perisynnin tapaista painolastia, joka kerta toisensa jälkeen siirtyy ratkaisemattomana vyyhtenä uudelle sukupolvelle ilman, että kukaan pääsee siitä irti tai onnistuu kasvamaan vaikeuksien yli. Ihmiskuvaa voi siltä osin pitää hyvinkin pessimistisenä. Ihmiset eivät ole vapaita.

Turvattomuus, toivottomuus ja voimakas suru ovat tunneilmapiirinä lähes jokaisessa novellissa. Lapsen ahdistus, kun aikuisten käytös on täysin arvaamatonta ja pelottavaakin, on satuttavaa luettavaa. Kirjailija käärii lukijankin ahdistuksen verkkoon. Novelleissa ’Sähkö’, ’Joustoluotto’ ja ’Saaressa’ lapset kasvavat herkkinä ja avuttomina vailla aikuisten tukea. Perheiden ongelmat kasautuvat lasten kannettaviksi ilman, että näille kerrotaan tai selitetään mitään. Honkasalo katsoi elämänmenoa katsominen lapsen silmien korkeudelta jo romaanissa Sinun lapsesi eivät ole sinun. Hän on nähnyt tässä kipupisteen, joka on hyvä tunnistaa.

Miten näiden lapsien käy myöhemmin? Novelleista voi sommitella mielessään kehityskertomuksen ja näin peilata lasten tulevaisuutta. Novellien henkilögalleriaan kuuluvat lapsimalli ja narkkari (’Intiaaniprinsessa’), 14-vuotias tyttö, jonka perheen olohuoneena on kapakka, missä viikonloppujuomingit päättyvät usein siihen, että poliisit kutsutaan paikalle (’Paljain jaloin’) ja itsetuhoinen opiskelijatyttö, joka viiltelee itseään (’Viillot’).

Kohta tämän jälkeen nuoret ovat täysi-ikäisiä ja elämän taitekohdassa, josta lähtee kasvamaan uusi sukupolvi. Ja jolloin synnytetään oman kipeän elämän keskelle uutta elämää ja jatketaan epätoivon kierrettä, vaikka tarkoitus on tarrautua onneen.

Sekä novelleissa että romaaneissaan Honkasalo tuo esiin vanhoja ihmisiä, mummoja ja pappoja, jotka tarjoavat nuoremmille elämän kiintopisteitä. Onko elämän laatu muuttunut niin nopeasti ja niin ratkaisevasti, että vasta parin sukupolven takana on seesteisyyttä, viisautta ja aikuisuutta, jotain sellaista, joka nyt on täysin hukassa?

Honkasalon novellit on kirjoitettu lyhyin toteavin lausein. Kieli kantaa tarinoita teknisen tarkasti, ja sanoissa on moneen suuntaan avautuvia merkityksiä. Honkasalo on taitava ja herkkä kertoja, joka haluaa herättää lukijan näkemään pintaa syvemmälle.