Kiiltomadossa palataan taas lastenkirjallisuuteen. Neiti Kymenen ihmeellinen talo ja Löytölintu ammentavat molemmat satujen maailmasta mutta uudistavat traditiota.

Magdalena Hai (kirjailijanimi) on julkaissut useita palkittuja lasten- ja nuortenkirjoja. Hänen teoksensa Kurnivamahainen kissa sai vuoden 2017 Tulenkantaja-palkinnon ja oli ehdolla Arvid Lydecken ja Runeberg Junior -palkintojen sekä Pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkinnon saajaksi. Nuortenromaani Kolmas sisar oli Finlandia Junior -ehdokkaana vuonna 2018.

Magdalena Hain Neiti Kymenen ihmeellinen talo (2020) on lastenkirja, jonka voi määritellä satufantasiaksi. Kirjan nimi voi tosin tuoda aikuiselle lukijalle mielleyhtymiä aikuisten kirjoihin. Neiti Kymene asuu talossaan kahdentoista apinan kanssa, ja puutarhassa kiertää joukko bengalintiikereitä. Kukaan ihminen ei ole aikoihin käynyt neiti Kymenen talossa, ja niin on hyvä. Sitten eräänä päivänä ovelle saapuu poika, joka kertoo etsivänsä Rohkeuttaan ja hänet on päästettävä sisälle. Myöhemmin taloon tulee vielä kaksi tyttöä, ja heidätkin neiti Kymene joutuu laskemaan sisään. Erinäisten käänteiden jälkeen asiat alkavat selkiytyä ja loppu on tietenkin onnellinen.

Arja ja Emma Puikkonen ovat äiti ja tytär. Arja Puikkonen on kirjoittanut romaaneja ja novelleja aikuisille ja lapsille. Hänen lastenkirjansa Haloo, kuuleeko kaupunki (2003) sai Finlandia Junior -palkinnon. Emma Puikkonen puolestaan on kirjoittanut romaanien ja novellien lisäksi librettoja. Hänen teoksensa Eurooppalaiset unet oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2016. Molemmat kirjailijat ovat toimineet sanataideohjaajina ja he ovat kirjoittaneet yhdessä nuorille suunnatun kirjoittamisoppaan.

Löytölintu on jatkoa vuonna 2017 ilmestyneelle teokselle Äänihäkki, joka oli Topelius-palkintoehdokkaana. Äänihäkkipäättyi tilanteeseen, jossa Haidakun valtakunta on vapautettu diktaattorimaisesta kanslerista, ja sisar Uku on pelastanut joutseniksi muutetut veljensä. Mutta tämä on mennyttä aikaa, nyt Haidakua hallitsee Uku Hopearouvan johtama neuvosto. Hopearouvan tytär Liito on kutsuttu naapurimaan kuninkaan vieraaksi. Kutsu ei kuitenkaan ole pelkkää ystävällisyyttä, vaan lopulta koko Haidakun maa joutuu vaaraan. Jännittävien vaiheiden jälkeen kaikki päättyy kuitenkin hyvin.

 

Satua, fantasiaa ja satufantasiaa

Satuja on monenlaisia. Kansansadut ovat kerrottuina säilyneitä satuja, joiden alkuperäistä tekijää ei tiedetä. Kirjoitettuja, julkaistuja satuja, joilla on tunnettu tekijänsä, kutsutaan usein taidesaduiksi. Taidesatu voi muistuttaa kansansatua tai lähestyä fantasiaa. Kansansadun ja fantasian erona taas on yksityiskohtien määrä ja täsmällisyys. Kansansatu sijoittuu tavallisesti epämääräiseen aikaan ja nimeämättömään paikkaan, kun taas fantasiassa valtakunnalla tai muulla tapahtumapaikalla on nimi ja historia. Kansansadussa kerrotaan vain tarpeellinen; päähenkilö voi olla eräs kuninkaanpoika, paimentyttö tai myllärin nuorin poika edes nimeä mainitsematta. Fantasiakirjallisuuteen taas suorastaan kuuluu yksityiskohtien runsaus.

Lastenkirjallisuuteen kuuluvaa ei-realistista kertomusta voi usein nimittää satufantasiaksi. Tarinassa on fantasian piirteitä, mutta sadun tapaan fantasia-ainekset hyväksytään annettuina, niitä ei selitetä eikä perustella. Neiti Kymenen ihmeellinen talo ja Löytölintu sisältävät molemmat sekä monenlaisia satuaineksia että fantasia-aineksia, joten ne voi hyvin määritellä satufantasiaksi.

 Uudemmissa saduissa perinteiset noita-akat ovat usein kilttejä, ehkä vähän höppänöitä, joskus väärin ymmärrettyjä.

Traditiota sopivasti uudistamassa

Neiti Kymenen ihmeellisen talon lapsilla on tavalliset suomalaiset etunimet, he ovat Pekka, Susanna ja Anneliisa. Löytölinnun henkilöillä on fantasianimiä, kuten Uku, Oka ja Liita. Päähenkilö Liito on saanut vanhan perinnenimen Liita, mutta hän on lopulta saanut Neuvostolta luvan vaihtaa nimensä, koska ”lapsi itse päättää, kuka on”.

Sekä saduissa että fantasiassa on olentoja, kykyjä ja esineitä, joita tosimaailmassa ei tapaa. Löytölinnun Liito haluaisi mieluummin olla lintu kuin ihminen, mutta hänen paras ystävänsä Oka on todella linnun ja kalan jälkeläinen, joutsenkuninkaan ja merennaisen poika. Oka pystyy lentämään pöllön hahmossa ja uimaan veden alla omana itsenään. Pakomatkalla Okan kanssa myös Liito lentää ja ui, koska on pakko.

Neiti Kymenen ihmeellisessä talossa Rohkeuttaan etsivä Pekka tuo mieleen sadun pojasta, joka halusi oppia pelkäämään. Sadussa poika tapaa pelkäämättä monenlaisia kummituksia. Myöskään Pekka ei säiky tapaamaansa kummitusta, jollainen neiti Kymenen talossa asustaa.

Pekan etsimä Rohkeus on jotain erikoista ja määrittelemätöntä. Se ei ole puuttuva ominaisuus, sillä Pekka ei todellakaan ole pelkuri. Rohkeus ei myöskään ole lemmikki, vaikka se tassuttelee ja ravistelee turkkiaan pyrkiessään Pekan luo.

Lapsille suunnatuissa kertomuksissa lukijan puhuttelu on ollut varsin tavallista. Esimerkiksi Rudyard Kiplingin ja Zacharias Topeliuksen kertomuksissa puhutellaan jatkuvasti lapsilukijaa (kuulehan, pieni ystäväni..,  et arvaakaan, mitä sitten tapahtui) ja annetaan lukijalle selityksiä (katsos, tuohon aikaan oli tavallista…). Myös Magdalena Hai puhuttelee lukijaa, ja puhuttelu on suunnattu nimenomaan lapsilukijalle. Hän kertoo muun muassa aikavyöhykkeistä ja tiikereistä sekä muistuttaa lukijaa tarinan sepitteellisyydestä: ”Ajattelet kenties, että on kovin väärin minulta päästää tiikerit tällä tavoin varoittamatta lasten kimppuun, mutta kaikella on tarkoituksensa.” (s. 128.)

 

Noitia ja muodonmuuttajia

Magdalena Hain neiti Kymene on noita. Kansansaduissa ja vanhoissa taidesaduissakin noidat, nimenomaan noita-akat, ovat yksiselitteisen vaarallisia. Joskus noita voi – yleensä palkkiota vastaan – auttaa päähenkilöä, mutta tavallisesti noidan mökkiin joutuminen tietää suurta vaaraa, josta päähenkilö kuitenkin yleensä selviytyy joko nokkeluutensa tai jonkin taikaesineen avulla.

Uudemmissa saduissa perinteiset noita-akat ovat usein kilttejä, ehkä vähän höppänöitä, joskus väärin ymmärrettyjä. Neiti Kymene ei kuitenkaan muista itsekään olevansa noita. Hänellä ei ole oikein käsitystä siitäkään, miksi hän nykyään pysyy mielellään kotonaan tapaamatta ketään, vaikka hänellä oli ennen tapana matkustella pelotta ympäri maailmaa ja tutustua innolla uusiin paikkoihin.

Löytölinnussa esiintyy useampia ihmisiä, jotka pystyvät muuttumaan myös eläimiksi. Osalle tämä on luontainen kyky, mutta päähenkilö Liito muuttuu oikeastaan tahdonvoimalla. Hän on aina halunnut olla lintu, ja lopulta hän saa höyhenet ja siivet, joita voi käyttää halutessaan.

Kansantarinoissa on iät ajat kerrottu monenlaisista muodonmuuttajista. Tunnetuimpia muodonmuuttajia ovat ihmissudet, jotka eivät kuitenkaan kuulu kovin perinteisiin satuaineksiin. Noita-akkojen tavoin myös ihmissudet ovat kokeneet kerronnallisen muodonmuutoksen. Varhaiset ihmissudet olivat petoja, ja ihmissudeksi muuttuminen oli hirveä uhka. Nykyään ihmissusi on romanttinen rakastaja ja ihmissudeksi muuttuminen korkeintaan jännittävää. Vanhoissa saduissa susi söi isoäidin, nykysaduissa ihmissudelle saattavat maistua paremmin isoäidin paistamat letut. Neiti Kymenen ihmeellisessä talossa ihmissusi on tavallinen poika, mutta pystyy kuitenkin ihmissutena pelottelemaan pelkurimaiset tiikerit tiehensä.

 

Sadun lumoa

Löytölinnussa kuvittaja Paula Melan herkät kuvat ovat lukujen alussa. Kuvat liittyvät löyhästi kirjan tapahtumiin, esimerkiksi pöllö esiintyy usein. Lukuja on paljon, ja samoja kuvia on käytetty useaan kertaan. Henkilöiden kuvia ei ole kuin kannessa, jossa leijuvat höyhenet viittaavat kertomuksen keskiössä oleviin lintuihin ja lentämiseen.

Neiti Kymenen ihmeellisen talon on kuvittanut Teemu Juhani. Kuvitusta on enemmän kuin Löytölinnussa. Eloisa kuvitus liittyy vahvasti kirjan tapahtumiin ja myös kirjan henkilöt esiintyvät kuvissa. Lukujen alussa esiintyy kuu; se on aluksi hyvin kapea sirppi, se kasvaa, ja viimeisissä luvuissa kuu on täysi. Violetin kannen neiti Kymene on arvoituksellisen hurmaava ja hänen talonsa näyttää viehättävän sokkeloiselta. Talon ovella näkyy siluetteina kolme pikkuruista lasta.

Löytölintu on rakenteeltaan varsin tyypillinen fantasiakertomus, jossa on selvästi paha vastustaja, joka lopulta voitetaan. Neiti Kymenen ihmeellinen talo on tässä mielessä erilainen, sillä varsinaista konnaa ei ole. Ongelma liittyy taikuuteen, ja se on poistettavissa, kunhan joku vain ensin hoksaa, että jotain on vialla. Molemmissa teoksissa tärkeää on usko siihen, että mahdoton voi tapahtua.

Molemmat kirjat sisältävät sekä satujen että fantasian aineksia, mutta kumpikin kirja on omaperäinen ja yllättäväkin. Neiti Kymenen maaginen lipsahdus, jolla hän vahingossa tekee ikävän taian, puhuttelee myös aikuista lukijaa. Kukapa ei joskus olisi väsyneenä ja kyllästyneenä tullut sanoneeksi jotain sellaista, mitä ei edes tarkoita sillä hetkellä. Jos sattuu olemaan noita, satunnaisella sanalla voi olla yllättäviä vaikutuksia.

Perinteiset prinsessasadut päättyvät usein häihin, joiden jälkeen päähenkilö elää onnellisena elämänsä loppuun saakka. Myös Löytölinnun loppuhuipentumana on häät, mutta tällä kertaa morsianta ei odota onnellinen elämä. Unelmien prinssin sijasta hänen vierellään seisova prinssi on viekas valloittaja, jonka ainoana motiivina solmittavaan liittoon on päästä käsiksi Haidakun valtakuntaan, jonka hän haluaa liittää oman valtakuntansa alaisuuteen. Niinpä päähenkilö tekee kaikkensa estääkseen vihkimsen.

Luen lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä työnä että huvina. Arvostan erityisesti mielikuvituksen rikkautta ja sellaisia henkilöhahmoja ja näkökulmia, jotka jäävät jollakin tavoin askarruttamaan mieltä vielä kirjan sulkemisen jälkeen. Kummassakin teoksessa on tällaisia piirteitä.

Jaa artikkeli: