Galleria Noesis

Noesis-sanan alkuperä on kreikan sanoissa ymmärrys (noesis), havainto (noein) ja mieli (nous). Noesiksen voi siis ymmärtää kognitiona, ajattelun ja älyn prosessina. Nimi on korkealentoinen, ja filosofisia ovat myös teoksen teemat. Runoissa tunnustellaan olemassaoloa, vapautta, minuutta ja aikaa erilaisten vastaparien, kuten tuttu/vieras, olemassa/ei-olemassa ja vapaus/vankila kautta.

Galleria Noesiksen otsikko johdattaa siis abstrakteille teille, mutta runot pysyttelevät varsin hyvin maan pinnalla. Filosofisia teemoja tarkastellaan havainnon kautta, eivätkä runot lankea jäykkään käsitteellisyyteen: ”Eikä todellisuutta kysytä silmillä vaan/ sormenpäillä.”

Luontoa ja arkea voi havainnoida aistein, mutta mikä havainto ja kokemus maailmasta on luotettava, vai onko mikään? Vaikka ”keittiössä näyttää todennäköiseltä, että asiat ovat, kuten ne ovat” , lopulta kaikki oivallukset paljastuvat illuusioiksi: ”Niin kaikki tajuamiset paljastuvat./ Yksi toisensa perään. Lisää illuusioita.”

Luonto on teoksessa myös vuodenaika, pääasiassa talvi. Lumi ja viima alkavat pistellä sormia heti ensimmäisiltä sivuilta: ”Kovalla pakkasella taivas on sinistä keltaista ja pysähtynyt”. Aivan lopussa kylmyys sulaa kevääksi kuin teoksen paljastuvat illuusiot. Muutoksen epävarmasta luonteesta huolimatta teos ei kehota pessimismiin: ”Silti on oikeus uskoa. Identtisiin lumihiutaleisiin. Matemaattisiin/ mahdottomuuksiin, jotka vain etsivät löytävät.” Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta aika kuluu vain, aina.

Irrallista proosarunoa

Sulaminen ja muutos ovat kuin assosioiva ajatuskulku, joka nappaa asian sieltä, toisen täältä, tietynlaisen (paradoksaalisen?) logiikan säilyttäen. Tätä voi hahmottaa Galleria Noesiksen proosarunomaisuuden kautta.

Laaksosen runossa on useimmiten muutama väljä, kokonaisista lauseista koostuva säkeistö, joissa on isot kirjaimet ja välimerkit. Säkeet on tasattu vasempaan reunaan. Proosarunon tapaan Laaksonen rakentaa rikkinäisiä tarinoita, jotka luovat illuusion minitarinasta. Galleria Noesiksen runot muodostuvatkin tarpeeksi ehjiksi kokonaisuuksiksi.

Hengästyttävyyden sijaan pisteet tekevät tilaa hengitykselle.

Pisteet katkovat lauseita usein, mutta toisin kuin luulisi, tuloksena ei ole tasaisen töksähtelevää sähkösanomakieltä. Hengästyttävyyden sijaan pisteet tekevät tilaa hengitykselle ja rytmistä tulee rauhallinen. Runot eivät huuda vaan kylmän viileästi toteavat: ”Pienen talon kuistilla muovipelargonia kukkii läpi talven. Rannassa aallot/kulkevat ohutta jäätä. Vesilätäkön kuori rätisee saappaissa, hajoaa kaarina./ Ohuita lastuja ei voi säilyttää.” Rauhallisuus antaa aikaa ymmärtää syvempiä teemoja ja houkuttaa tarkkaamaan omia ajatuskulkuja.

Kaikelle vain ei ole sanoja. Kieli on rajallista, ja vain tietyt asiat voi ilmaista valmiilla sanalla, kuten värit, metronpenkinoranssi. Puhujasta tuntuu kuin äidinkieltä ei ole, ja hän sanoo vain sen, minkä voi: ”Kuin puhuminen pohjimmiltaan luopumista. Seisomme liian pitkien/ mittaamatta jäävien, maan alla työntvien liukuportaiden oikeassa reunassa./ Enkä sano, mitä haluan. Sanon, minkä voin.”

Kielen riittämättömyyden kanssa painiskelu on iänikuinen ongelma, johon runoilijan kuin runoilijan on löydettävä ratkaisunsa. Pitäisikö kielen tavanomainen käyttö unohtaa kokonaan, tavoittaisiko se totuuden paremmin? ”Käännä teksti ylösalaisin. Ehkä siten pääsemme hieman lähemmäs totuutta.”

Vaivatonta ajattelunäyttelyä

Onko teos sitten ajattelun prosessien näyttely, galleria, vai onko teoksen nimikin vain paljastuva illuusio, hämäys? Galleria Noesis kyllä rakentaa ajattelunäyttelyn, mutta ei pidä ajattelua pelkästään korkealentoisena filosofointina. Menneisyyden filosofit ovat kutistuneet levottomiksi luurankojaan kalisutteleviksi hengiksi ja kaikkea ei edes ole tarkoitus merkityksellistää.

Ajattelun välineitä ovat yhtä lailla se, miten tunnemme, kuulemme tai laskemme maailmaa – mutta analysoimmeko kaikkea liikaa? ”Rannassa toistuu keskustelu/ todellisuuden luonteesta, mutta kanta, jonka valitsen, ei ole// luonteeltaan ensisijaisesti filosofinen. Niemenkärjen takaa ilmestyy/ joutsenpari niin yllättäen, että unohdamme kysyä sen merkitystä.” Joskus jopa tällainen täyteen ladattu ja tunnettu symboli kuin joutsen on vain joutsen.

Laaksosen runot kulkevat varsin vaivatta.

Laaksosen runot kulkevat varsin vaivatta. Niitä on varmasti luettu tekovaiheessa paljon ääneen, eikä tunnu ihmeelliseltä, että Laaksonen on Suomen Runopuulaakin voittaja 2013. Ajoittaisesta haparoivuudesta huolimatta esikoisrunoilijan ilmaisu on pääasiassa täsmällistä ja lukija voi keskittyä lukemiseen ja runosta nauttimiseen. Galleria Noesiksen runo on runo.