Hyvä Joel

Esikoisromaanistaan Valmiissa maailmassa (Gummerus, 1982) lähtien Markku Turusta (s. 1952) on pidetty satiirikkona ja humoristina, joka osaa käsitellä kevyesti vaikeitakin asioita. Legendaarisesta silmänkääntäjästä kertovan Kuikka Koposen (Gummerus 1998) myötä Turusen tuotantoon ilmestyi uusi juonne, elämäkertaromaani. Sellainen on myös kirjailija Joel Lehtosta (1881–1934) käsittelevä Hyvä Joel. Teoksen nimi tulee puhuttelusta, jolla Sylvia Avellan aloittaa kirjailijalle osoitetut kirjeet.

Turusen työhön on sinkoillut kipinöitä monelta taholta. Lehtosen tuotannon ohella sen keskeisimpiä lähteitä ovat Pekka Tarkan toimittamat kirjekokoelmat Putkinotkon herra: Kirjeet Sylvia Avellanille 1907–1920 (Otava, 1969) ja Kirjeitä (Otava, 1983).

Augusta, Sylvia ja Lydia

Hyvä Joel koostuu Lehtoseen kosketuksissa olleiden, toisilleen kai melko vieraiden naisten kokemasta ja kertomasta. Romaanin luvut on nimetty kulloinkin äänessä olevan naisen mukaan. Naisia ja lukuja yhdistää toisiinsa Lehtosen persoona. Kullakin naisella on hänestä omat sanottavansa. Puheenvuoron vaihtuessa kirjailijan elämästä nousee esiin sellaista, johon aikaisemmat kertojat eivät ole puuttuneet.

Vaikka luvut seuraavat toisiaan Lehtosen elämän kronologiaa noudattaen, aika kulkee niiden sisällä ailahtelevammin. Menneistä voidaan siirtyä vieläkin kauemmas menneisiin ja palata taas takaisin lähtösijoille. Tapahtumien ajankohdat jäävät summittaisiksi, sillä kirjailijan vaiheita ei kuljeteta vuosilukuihin lukittuna historiana. Ajoituksen osviittana toimivat ihmisen elämänkaari lapsuudesta kuolemaan sekä historiasta tutut sortokaudet, manifestit ja sodat.

Teos jakautuu neljään osaan, joista jokainen alkaa Lehtosen runolla ja päättyy jonkun henkilön lähtöön. Ensimmäinen osa käsittelee kirjailijan lapsuus- ja nuoruusvuosia Walleniuksen perheessä. Keskeiseksi kertojaksi kohoaa papin leski Augusta Wallenius, Lehtosen kasvatusäiti, jonka Turunen asettaa tiukkoihin itsepohdiskeluihin Joel-pojan adoptoinnin tiimoilta. Augusta uskoo, että parhaiten Jumalaa voi palvella jakamalla osattomille omasta hyvästään.

Augustan kristillinen laupeus kohentaa huutolaispoika Lehtosen oloja huomattavasti, mutta myöhemmin ottokodin porvarillinen kristillisyys nostattaa kasvatissa elämänmittaisen kapinan sovinnaisuutta ja metafyysisyyttä kohtaan. Kun Augusta viimein saattaa aikuista, toimittajaksi aikovaa kasvattipoikaansa asemalle, tunnelma on vaivautunut. Äidin pyytäessä poika lupaa tulla tervehtimään Walleniuksia Helsingissä pistäytyessään, mutta sellaista romaanissa ei kuvata koskaan tapahtuvan. Ajan myötä kasvavasta ymmärryksestä ja sovinnosta kertoo kuitenkin osan alussa lainattu runo ”Jalomieliset” (Rakkaita muistoja, 1911), joka tulvii kasvatusäidille osoitettua kiitollisuutta.

Toinen osa käynnistyy Lehtosen ja nyt keskeiseksi kertojaksi kohoavan Sylvia Avellanin ensitapaamisesta. Se päättyy kirjailijan surressa rakastaan Ranskassa yleisen naisen vastaanotolla. Osan alkuun sijoitettu runo ”Ja kuolla tahtoisin…” (Hyvästijättö Lintukodolle, 1934) ennakoi Sylvian itsemurhaa. Runo sopii myös Lehtosen sielunmaisemaan, sillä pariskunnan yhteisiä nimittäjiä ovat melankolia ja itsetuhoinen kuolemanvietti. Morfiinipurkki ja epäsovinnainen Lehtonen ovat ainoita henkireikiä Sylvian kelottuneessa elämässä. Siksi hän kestää nurisematta kirjailijan ulkomaanmatkoista koituvat erot, kuukausien oikukkaat kirjehiljaisuudet sekä retostelevat selostukset elosteluista. Sovinnaisesta Sylviasta ei ole kirjailijan matkaan lähtijäksi, mutta sisu riittää sentään Lehtosen kirjeiden säilyttämiseen tämän päinvastaisesta painostuksesta huolimatta. Sieluun uskomaton kirjailija kun ei halua oman, piiloon tarkoitetun sisimpänsä paistavan kirjeistä kaikille paljaana.

Kolmas osa käsittelee Lehtosen ja tämän vaimoksi päätyvän Lydia Thomassonin elämää. Roteva hierojatar ilmestyy hintelän kirjailijan rinnalle jo Sylvian eläessä. Naiset tietävät toisistaan, ja Lydia myös sen, ettei Sylvian paikkaa voi kukaan ottaa. Lydiasta kehkeytyy yhä sairaammaksi ja kärttyisämmäksi käyvälle kirjailijalle sihteeri sekä sairaanhoitaja. Kirjailijan synnyinseudulla sijaitseva Inhanmaan paikka myydään, ja pariskunta viettää kesiään Lintukodossa Vanajaveden Vähä-Vohlisaaressa. Kun terveys ei enää riitä mökkeilyyn, ainaisesta riittämättömyyden tunteesta ja ruumiin raihnaisuudesta kärsivä kirjailija hirttäytyy Huopalahden huvilassa. Itse aiheutettu loppu ei ole kaunis tai arvokas eli sellainen, josta kirjailija aikoinaan kertoi Sylvialle haaveilevansa. Osan alkuun sijoitettu runo ”Oi, tahtoisin vieläkin elää…” (Hyvästijättö Lintukodolle, 1934) valaissee ristiriitaisia tunnelmia, joissa kohtalokas teko tulee tehdyksi.

Taiteilijan kutsumus pelkkää puutteiden paikkaamista?

Lehtosen tarkastelu tämän naistuttavien kautta on perusteltu ratkaisu, sillä onhan luontevaa, että lapsena hylätty etsii hyväksyntää, rakkautta ja ymmärtämystä kaikkialta, mistä sitä vain voi saada. Naislähtöinen näkökulma sysää tietenkin kirjailijan miespuoliset ystävät kerronnan katvealueille. Esiin nousevat silti muun muassa Lehtosen koulu- ja toimittajatoveri Rudolf Holsti sekä runoilija Aaro Hellaakoski. Egon Friedellin kulttuurihistoriaa ruotivan Hellaakosken suuhun Turunen on sijoittanut sarkastisen päätelmän siitä, että orpous, sukulaisten hulluus, reumatismi, kihti ja paiseet johtavat Lehtosen vääjäämättä taiteilijalle luontaiseen jumaluuteen.

Näkökulman valinnasta johtunee myös se, ettei Hyvä Joel ole perinteinen elämä ja teokset -esitys vaan pikemminkin kuva kirjailijan kärsimyksistä ja ihmissuhteista. Lehtosen teoksia Turusen henkilöt käsittelevät harvakseltaan ja valikoidusti vain silloin, kun jollakin heistä on niihin omakohtainen suhde. Vatikaanin tutkijasaleissa puurtavan Liisi Karttusen puheenvuorosta ilmenee, miten ja miksi ”Orjantappuran ja kruunun” kuva Adolf Carlingista muuttuu ihannoidusta ivalliseksi. Sittemmin novelli ilmestyy kokoelmassa Myrtti ja alppiruusu (1911), jonka tekstejä Sylvia saa kommentoida. Sitä läheisempiä hänelle ovat Kerran kesällä (1917) ja Kuolleet omenapuut (1918), jotka tuntuvat suorastaan Lehtosen kanssa tehdyiltä lapsilta. Putkinotkon (1919–20) valmistumisen myötä Sylvia taas katsoo jonkin heidän suhteessaan lopullisesti sammuneen.

Lehtosen Inhanmaalla asuvia sukulaisia teos kerrassaan kirvelee, sillä nauruun valmiit naapurit ovat havainneet heissä Käkriäis-pesueen piirteitä. Hämmentynyt kirjailija päätyy pahoittelemaan raadollisen työnsä vaatimaa häikäilemättömyyttä. Lohdutellessaan hän tulee jo ennakoineeksi Henkien taistelun (1933) eli herrasväen Putkinotkon kirjoittamista. Muhosia tyytyväisempi kirjalliseen kuvaansa on Karoliina Heikarainen, jonka Lehtonen esittää lehdistön ja Sylvian kehumassa Mataleenassa (1905) pyhänä kohtalon kolhimana maalaisnaisena.

Vielä

Hyvä Joel alkaa Augusta Walleniuksen katsellessa vastavirrassa paikoillaan polkevaa säyneparvea. Romaanin viimeisessä osassa samaa näkyä katselee Lydia Lehtonen palatessaan miestään esittävän patsaan paljastustilaisuudesta 20 vuotta tämän kuoleman jälkeen. Akanvirrassa ponnistelevien kalojen myötä romaanin ympyrä sulkeutuu elämän hankaluuden vertauskuvaan. Kirjailijapoikansa hautajaisista unohdettu Karoliina Heikarainen sanallistaa saman toteamalla, ettei elämä mene niin kuin ihminen itse haluaa (s. 295).

Turusen kuva Lehtosen elämästä on ehjä ja samalla hengittävä kokonaisuus, jossa ei juhli turha tai kuiva nippelitieto. Kymmenelle naiselle puheenvuoron antava Turunen onnistuu muistuttamaan siitä, että yksilön vaiheet nivoutuvat toisten yksilöiden vaiheisiin, elämät limittyvät elämiin. Kulkipa Lehtosen elo Turusen laatimien piirustusten mukaan tai ei, Hyvä Joel on joka tapauksessa palkitsevaa luettavaa.