Suojattu elämä. Novelleja.

Matti Vilkin novellikokoelman alku ei ihmeitä lupaile. Kieli on tavanomaista. Kerronta etenee suoraviivaisesti. Juonikuviotkaan eivät yllätä. Kuitenkin muutaman novellin jälkeen alkaa tuntua, että tässähän on sittenkin sitä jotakin.

Työläiskirjallisuudesta lähiökirjallisuuteen

Suojattu elämä koostuu kymmenestä novellista, jotka päätyivät kirjaksi Kustannus Aarnin novellikilpailun myötä. Vilkki on kotoisin Lahdesta, ja siellä elävät myös novellien henkilöt. Tavallisimmin henkilöhahmojen kodit sijaitsevat kerrostalolähiöissä. Eletään viime vuosituhannen viimeisiä vuosikymmeniä.

Suomalaisen nykykirjallisuuden henkilögalleria on varsin keskiluokkainen. Vähävaraisten, syrjäytyneiden ja esimerkiksi päihderiippuvaisten tarinat ovat kirjallisuudessa selkeässä vähemmistössä. Niitäkin toki ilmestyy, harvakseltaan mutta jatkuvasti. Viime vuonna lähiökuvaus oli pinnalla, kun Hanna-Riikka Kuisman romaani Kerrostalo (2019) ylsi Finlandia-ehdokkaaksi.

Jostain syystä enemmän esimerkkejä tulee kuitenkin mieleen ruotsinsuomalaisen kirjallisuuden piiristä. Asko Sahlberg, Susanna Alakoski ja Eija Hetekivi Olsson ovat kuvanneet elämää kerrostalolähiöissä. Vilkki vahvistaa aiheen käsittelyä myös Pohjanlahden tällä puolen.

Lähiöissä asuu kaikenlaisia ihmisiä, mutta lähiökirjallisuudessa keskitytään syrjäytyneiden tai sitä vastaan kamppailevien moniongelmaisten henkilöhahmojen kuvaukseen – näin Vilkinkin novelleissa. Ratkaisuyrityksetkin ovat tuttuja esimerkiksi Kuisman romaanista: alkoholia, huumeita, seksiä. Suojattu elämä ei uudista aiheen käsittelyä. Lähiöillä on kirjallisuudessa synkkä ja vahva leima.

Lähiökirjallisuutta voi pitää uutena työläiskirjallisuutena, koska 1900-luvun ensimmäisen puolikkaan työläiskuvausten tapaan lähiökuvauksissa pyritään pois vallitsevasta elämäntilanteesta, pois lähiöstä, luokkayhteiskunnan seuraavalle portaalle. Vilkin novelleissa yritykset jäävät ponnettomiksi. Novellien loput ovat surullisen haikeita.

Tavallisia ihmisiä kuvaamalla Vilkki onnistuu näyttämään, ettei yksikään elämä ole tavallinen. Jokaisella on sisäinen kamppailunsa.

Herkässä kasvuiässä pienilläkin ongelmilla voi olla suuri vaikutus mieleen, eivätkä ongelmat Vilkin kertomuksissa ole kovin pieniä.

Suoja ei ole onni

Kymmenestä novellista vahvimpiin kuuluu pitkä nimikkonovelli ”Suojattu elämä”. Se kertoo 13-vuotiaasta Nellistä, jonka isä on usein työmatkoilla ja äiti potee mielenterveysongelmia. Vanhemmat haluavat suojella Nelliä salaamalla perheen tilanteen ja aiemmin tapahtuneita asioita. Nellin elämä ei siitä iloksi muutu.

”Suojattu elämä” on erityisen voimakas suhteessa kokoelman yhdeksään muuhun novelliin. Nelli elää vankassa tiilitalossa, eikä perheen tulotaso rajoita elämää kuten lähiöiden vähävaraisilla. Mutta tiilitalossa ei ole sen onnellisempaa kuin elementtitaloissa.

Vilkkikin turvautuu ottamaan lähiökuvausten päähenkilöiksi usein lapsia ja nuoria. Lapsilla mielenmaisema on vasta muodostumassa, minkä vuoksi lähiössä elämisen vaikutuksia päästään tarkastelemaan kiinnostavasta asetelmasta. Tätä tarkastelumahdollisuutta hyödyntää esimerkiksi Pirkko Saisio lähiöklassikossaan Betoniyö (1981).

Herkässä kasvuiässä pienilläkin ongelmilla voi olla suuri vaikutus mieleen, eivätkä ongelmat Vilkin kertomuksissa ole kovin pieniä. Novellissa ”Päällystys” isän alkoholismi ja vanhempien parisuhdeongelma konkretisoituu riitaan Jonin koulukirjan päällystämisestä. Kärsijä ei ole kumpikaan riidan osapuolista vaan pieni koululainen. ”Portaat” kertoo Nikin vanhempien päätyneen tekemään pornoa perheen taloushuolien keventämiseksi.

Arkisesti paras

Vilkin tekstit eivät osoita tai selitä, ne vain toteavat ja näyttävät. Novelleissa aivan kuin zoomataan lähiöasukkaiden elämiin, ja käännetään sitten valokeila taas toisaalle. Tekstit toimivat hyvin itsenäisinä kokonaisuuksinaan, mutta valokeilalta piiloon tuntuu jäävän niin paljon, että Vilkillä voisi olla aineksia lähiöromaaniinkin.

Se jokin, arkisen tylsästä kielestä ja helposta kerronnasta huolimatta koukuttava juttu, taitaa olla omanlaisensa maailman luominen. Miljöö täydentyy novelli novellilta, rakentuu kokonaiseksi kirjalliseksi maailmaksi. Suojattu elämä ei novellikokoelmana ole vain joukko irrallisia novelleja, vaan novellien muodostama kokonaisuus.

Loppuratkaisut ovat koskettavia. Ne tulevat yllättäen ja lyhyinä, ohimennen. Ilmaisun keveyden puolesta ne voisi sivuuttaa tuosta vain, mutta sisällöllisesti loput ovat vahvoja kiteytyksiä. Ne jäävät mieleen kaivelemaan.

Kielen arkisuus on lopulta aihetta tukeva tyylipiirre. Samantapainen keino löytyy esimerkiksi Sisko Savonlahden romaanista Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (2018). Aluksi taitamattomuudelta tuntuva yksinkertainen tyyli kasvaa sivujen myötä teoksen omaksi ääneksi. Lopussa tuntuu, ettei tästä muulla tavalla olisi voinut kertoakaan.