Kontaktia halutaan

Kirjailija-kääntäjä Merja Virolainen on avannut naiseuden, seksuaalisuuden ja halun kysymyksiä läpi tuotantonsa harvinaisen omaperäisellä, rohkean monisävyisellä otteella. Virolaisen uutuus, Kontaktia halutaan, on proosan ja runoilmaisun välillä tasapainoileva, kaipuun syövereitä pelottomasti kartoittava kokoelma. Häiritsevän suorasukainen ja vilpitön teos antaa äänen halun moninaisuudelle häpeämättä, ilman turhaa syyllisyyttä.

Virolainen debytoi vuonna 1990 runokokoelmalla Hellyyttäsi taitat gardenian (WSOY). Kokoelma esitteli tuoreen, älykkään aistillisen naisäänen. Esikoisen hengessä myös runoilijan toinen kokoelma, Tervapeili (WSOY 1995), juhli ruumiin tietoa ja sukupuolieron logiikkaa. Tervapeilin maagisissa runoissa oli paitsi viiltävää tarkkuutta myös huikeaa näkemyksellisyyttä.

Vuonna 2000 ilmestynyt Pilvet peittävät sisäänsä pilvet (Tammi) oli aiempia kokoelmia sumeampi ja väsyneempi mutta sisälsi sekin useita kirkkaita, syviä oivalluksia. Kolme vuotta myöhemmin ilmestyneessä kokoelmassaan Olen tyttö, ihanaa! (Tammi) Virolainen palasi jälleen naiskysymyksen äärelle. Koskettava teos sai ansaitusti Yleisradion Tanssiva karhu -runopalkinnon.

Kontaktia halutaan jatkaa Virolaisen pohdintoja ihmisen halusta ja kaipuusta. Vaikka yhtymäkohtia aiempaan tuotantoon onkin, kokoelma poikkeaa Virolaisen aiemmista teoksista jo muotonsa puolesta. Kokoelmaa on vaikea määritellä selvästi joko proosaksi tai runoksi, eikä kirjan takakansikaan lukitse teosta tiettyyn kategoriaan. Lukijaystävällistä tai ei, teoksen olemus lienee jätetty jokaisen lukijan itse tulkittavaksi.

Oikeus haluta

Kontaktia halutaan koostuu sivun parin mittaisista, nimimerkin taakse piiloutuneiden kontaktinkipeiden ihmisten seuranhakuilmoituksista. Kokoelmasta tekee kiehtovan ja viisaan tapa, jolla se ottaa sisäänsä kaikki, niin naiset, miehet, rumat, kauniit, heterot, homot, kypsät, kypsymättömät, pinnalliset kuin syvällisetkin kaipaajat. Jokaisella on yhtäläinen oikeus haluta.

Virolainen on hengästyttävän taitava ja notkea sanankäyttäjä. Hän riimittelee, leikkii ja assosioi estottomasti mutta löytää tarvittaessa myös pidättäytyvämmät, hiljaiset sävyt. Kontakti-ilmoitusten parissa paitsi viihtyy myös liikuttuu, huvittuu, vihastuu ja punastuu.

Esimerkiksi nimimerkki Annalle runoilija on laatinut kerrassaan hervottoman ilmoituksen. Havannalainen aivoton Anna kun haluaa aina vain panna. Virolainen kirjoittaa: ”Tule Kuubaan, niin tänään jo illalla pannaan Sankarien sillalla, Hotel Copacabanan sviitistä kantaa kalke painannan biitistä, ja naama nannassa mannassa pannaan Panoraamankin rannassa. Tule, kanna Anna rannalle, ala sinäkin annannan kannalle, sinä sydämetön! [—] Avaa aamusi antamalla, ja yöllä varsinkin pitää panna! Anna sokeriruokoroinaa, anna rumbaa, anna sambaa, anna ainakin cha cha cha!” Aivottomuus voi olla arvaamattoman hauskaa.

Kokoelman koskettavimpia tekstejä on nimimerkki Murtovarkaan ilmoitus, jossa hallittu mutta yksinäinen nainen toivoo, että hänen asuntoonsa – ja häneen itseensä – murtauduttaisiin. ”Kanna sylissä yksinäisyyttäni, tuuppaa pelkoni nurin, tee korjaamatonta tuhoa. Ota sekin mitä en muista, ota varjot nojatuolin takaa, ota kuvasi ikkunasta. Ota kaikki, anna mikä on minun.” Lyhyt teksti avaa kokonaisen elämäntilanteen.

Kaipuun viisaus

Halua ja kaipuuta toisen ihmisen luo on käsitelty kaunokirjallisuudessa kautta aikojen. Intohimoa on pelätty ja peitelty, idealisoitu ja ihannoitu. Virolainen on lähteensä lukenut ja valinnut teokseensa muilta kirjailijoilta paitsi ideoita ja ajatuksia, myös suoria lainauksia. Lähteikseen hän mainitsee muun muassa Geoffrey Chaucerin, Risto Ahdin, Elizabeth Barrett Browningin, Homeroksen, Mirkka Rekolan ja Pyhän Teresan teokset sekä Kalevalan, Kantelettaren, Raamatun ja Virsikirjan. Kontaktia halutaan on kuin kiistelevien kaipauskäsitysten välinen avoin väittely, jota Virolainen tietoisesti johtaa.

Ruumiillisuutta ja seksuaalisuutta korostetaan meidän päivinämme monella tapaa. Haluun vapautumista pidetään jokaisen omana projektina, joka voi johtaa niin kärsimykseen kuin onneenkin. Ja jokaisenhan on määrä haluta, mutta vain tietyllä, ajanmukaisella tavalla. Ihmisvartalo puolestaan nähdään jatkuvan muutoksen ja muokkauksen paikkana, jossa ajan ihanteet risteytyvät. Halun taakse voi piiloutua, haluavaa voi esittää. Halua väärinkäytetään useammin kuin sille antaudutaan.

Halun kysymys on aikamme keskeisiä kysymyksiä. Virolaisen teos haastaa pysähtymään ja ihmettelemään: Kenellä on rohkeutta kuunnella ja ajatella kaipaustaan, kaipuullaan? Kuka uskaltaa ottaa kontaktia?