Sydänmuuri

”Nainen tiesi päätelmänsä olevan oikea ja hyvä. Hän poimi käteensä punaiseksi kypsyneen hedelmän ja puraisi. Näin naisesta tuli kahva. […] Sen, joka tahtoo sisään, tulee tarttua häntä polvitaipeesta, vetää itseään kohti ja astua ohi. Näin sitä mennään vuosia eteenpäin, kunnes jossain vaiheessa kunnanisät huomaavat, että pronssista valetun kahvan pinta kuluu huolestuttavalla vauhdilla – johtuuhan se päivittäin kaikenlaisten otteiden ja puristusten ynnä hipelöinnin, käpälöinnin, kiskomisen ja nykimisen rasittamaksi.” (s. 10–11.)

Sanna Puutosen esikoisteoksen Sydänmuuri (2021) ensimmäinen novelli ”Teoreettiset lähtökohdat” on vakuutta ja herättelevä. Se sukeltaa suoraan asiaan ja avaa lukijalle monia eri ajankohtaisia tulkinnan ja tutkinnan tasoja. Puutonen liittää ne samalla vaivattomasti historiaan, niinkin kauas kuin luomiskertomukseen. Vahva aloitus lyhytproosateoksessa saa janoamaan lisää, ja Sydänmuuria alkaa ahmia läpi.

Teos ei kuitenkaan tunnu antautuvan tähän, vaan vaatii hidasta ja pohdiskelevaa lukemista. Teksti on tarkkaa, hiottua ja tiivistä, joten myös lukija joutuu punnitsemaan jokaisen sanan ja merkityksen. Vaikka novellit kulkevat omissa teemoissaan, tekstejä yhdistävät ihmiset ja arkkitehtuuri.

Puutosen kuivan humoristinen tyyli sopii kuin avain lukkoon arkkitehtonista lyhytproosaa sisältävään teokseen.

Vahva oma tyyli

Puutosen kuivan humoristinen tyyli sopii kuin avain lukkoon arkkitehtonista lyhytproosaa sisältävään teokseen. Tekstin tyyli on linjassa rakennusten linjojen kanssa, ja synnyttää kiinnostavan vuoropuhelun: miten tilat suunnitellaan yhtä tarkoitusta varten ja miten ne muuttuvat, kun niihin asetutaan ja ympäristö alkaa vaikuttaa käyttäjiensä toimintaan.

Sanna Puutonen (s. 1989) on helsinkiläinen kirjoittaja ja filosofian maisteri. Hän on opiskellut arkkitehtuuria Aalto-yliopistossa ja kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Puutonen voitti J.H. Erkon kirjoituskilpailun vuonna 2018. Vahva arkkitehtitausta näkyy kirkkaasti esikoisteoksessa, joka oli myös Helsingin Sanomien esikoispalkintoehdokkaana.

Novelleissa solahdetaan tunnelmasta toiseen

Vaikka Sydänmuurin novellien taso ei ole täysin tasalaatuista, kokonaisuus ei tästä kärsi. Tunnelmien erilaisuus ja yllätyksellisyys ilahduttaa. ”Poikkeama”-novellissa on lähes humoristinen hätä arkkitehtuurisista erikoisuuksista tunnetussa Alvar Aallon suunnittelemassa Paimion parantolassa:

Nyt on teidän vuoronne vastata. Nimittäin – miksi huoneeni lattiassa on mutka? Tarkoitan, että miksi kumimatto nousee kun se lähestyy ikkunaa? Se muistuttaa aivan aaltoa, semmoista jonka pohja on lattiatasossa ja huippu ikkunankarmin alalaidassa. – Herra tohtori, on muutakin. Huoneestani puuttuu asioita! Oven alta kynnys, vaatekaapilta jalat. (s. 61.)

Vastaavasti taas Puutonen onnistuu ”Puolustus”-novellissa luomaan kylmän pelottavan tunnelman, kun oletettu opettaja kertaa mitä uimahallissa on lasten uimakoulussa mennyt vikaan. Lukija pystyy jo ensi riveiltä aistimaan, että uimareissu ei ole mennyt ihan putkeen:

Lapset tulivat sisään lasiovista, kello oli silloin viittä vaille. Olivat siististi ja pyyhkivät kenkänsä lattiaristikkoon, ei heitä tarvinnut mitenkään käskeä, osasivat toimia niin kuin piti. He muodostivat luukun eteen suoran jonon ja odottivat hiljaa että saivat vuorollaan pyyhkeen ja avaimen. – [J]a kun sitten ymmärsin toimia, oli heitä liikaa, olin laskenut heidät monta kertaa ja tiesin että heitä oli aivan liikaa (s. 72–74.)

Arkkitehtuuri kannattelee novelleja

Novelleissa rakennusten kantamia merkityksiä kuoritaan niin, että tavoitetaan sydänmuuri, rakennusta ja novellia kannatteleva rakenne. Arkkitehtuuri nousee tavalla tai toisella jokaisessa tarinassa yhdeksi henkilöhahmoista. Se antaa myös historiallisen kehyksen ja vie lukijan tunnettujen rakennusten ja historiallisten henkilöiden elämiin.

Teoksen ehdoton vahvuus on sen moniulotteisuus. Sitä voi lukea uudelleen ja uudelleen, ja joka kerta tekstit antavat jonkun uuden ajatuksen tai mielenmaiseman. Rakennusten ja ihmisten välinen suhde on mielenkiintoinen tarkastelun kohde myös pandemian kannalta. Miten ihmisten ja rakennusten välinen suhde on muuttunut koronan myötä? Millainen olisi Puutosen novelli etätyön tyhjentämästä toimistorakennuksesta?