Terra nullius. Matkalla ei-kenenkään-maassa (Terra nullius. En resa genom ingens land).

Terra nullius. Matkalla ei-kenenkään-maassa pohtii kolonialismia, rasismia, ihmisyyttä ja sukupolvien yli ulottuvaa syyllisyyden taakkaa. Australiassa matkannut Sven Lindqvist kirjoittaa Australian alkuperäiskansasta: ”Kansalle, joka ei jätä jälkeensä dokumentteja, historia muuttuu nopeasti saduiksi ja uniksi. Mutta maantiede pysyy ennallaan. Ajassa ei voi matkustaa, mutta aina voi siirtyä paikkaan, jossa mennyt tapahtui.” Myös Lindqvist siirtyy paikasta toiseen ja suodattaa näkemänsä ja kokemansa teoksensa sivuille. Lopputulos on karttakirja Australian historian pimeään puoleen.

Sven Lindqvistin teos lähtee liikkeelle nuoruuden muistosta. Muistossa hän istuu islantilaisen tuvan penkillä talon vanhan emännän vaatiessa nuorelta Lindqvistiltä selitystä siihen, miksi saksalaissotilaiden annettiin kulkea Ruotsin kautta Norjaan 1942. Syyllistämisellä on täytynyt olla mullistava vaikutus Lindqvistin myöhempään elämään ja tekoihin. Lindqvist kirjoittaakin, että ”Valtionvelka siirtyy sukupolvelta toiselle. Samoin kansallisomaisuus — Pelkästään syntymällä ruotsalaiseksi minusta oli tullut rikas”, ja näin myös vastuullinen esi-isien tekemistä vääryyksistä. Kun Lindqvist on matkalla Australiassa, suuri joukko ihmisiä osoittaa mieltään istuvaa hallitusta vastaan. Ihmiset haluavat virallisen anteeksipyynnön alkuperäiskansan sorrosta ja väärinkäytöksistä. Anteeksipyyntöä ei ole sanottu vielä tänäkään päivänä.

Lindqvistin Australian kiertokäynti kietoutuu 1900-luvun alkupuolen suurten ajattelijoiden, mm. Freudin, Durkheimin ja Engelsin, kysymyksen ”mikä on ihminen” ympärille. Lindqvistin näyttämä valkoinen valloittajaihminen on perin vastenmielinen otus. Kirjassa ei säästetä ruotsalaisiakaan: Lindqvist siteeraa rasistisen haudanhäpäisijä Mjöbergin tekstejä: ”Nauroin partaani, kun neekerikolmikko iloisesti jaaritellen kulki edelläni ja kantoi kuolleitten tovereittensa maallisia jäännöksiä.” Mjöbergin tieteen nimissä varastamat aboriginaalivainajien luut Ruotsi lupasi vuonna 2003 palauttaa takaisin omaisille.

Terra nullius on australialaisille tuttu termi historiasta. Se tarkoittaa tyhjää maata. Kun britit tulivat Australiaan parisataa vuotta sitten, he omivat maan. Alkuperäisasukkaita ei pidetty ihmisinä lainkaan. Alkuperäisväestö sai kansalaisoikeudet vasta 1960-luvulla. Heitä on poljettu ja häpäisty ja yritetty sulauttaa valkoiseen väestöön ristisiitoksella. Lapsia on viety vanhemmiltaan väkisin, ja pakkotyövoimalle on maksettu palkka jauhoina, tupakkana ja alkoholina. Aboriginaalit on väkisin siirretty pois kotipaikoiltaan, ja heidän uskomuksiaan ja kulttuuriaan on naureskeltu, vähätelty ja yritetty kitkeä pois. Vielä nytkään museoissa ei kerrota kokonaisia tarinoita menneisyydestä, ei likimainkaan kaikkea siitä, mitä alkuperäisväestö on saanut kokea valkoisten valloittajien taholta.

Taide menee tieteen ja varsinkin politiikan edellä. Pinnalle ja tietoisuuteen tulee koko ajan lisää uusia aboriginaalikuvantekijöitä, -muusikkoja ja -kirjailijoita. Usein he ottavat teoksillaan kantaa kirvelevään menneisyyteen ja mukanaan kantamaansa alistetun kansan häpeään. Varsinkin maalaustaiteessa näkyvät heille perinteisesti tärkeimmät asiat: maa ja sen sosiaalinen, taloudellinen ja uskonnollinen merkitys. Taide on nykypäivän aboriginaaleille vapauden tie, väittää Lindqvist.

Sain hiljattain Australian kansalaisuuden, joten Lindqvistin kirjan lukeminen on ollut pohjamutia luotaava kokemus. Olen toki ollut tietoinen valtion taholta virallisesti hyväksytyistä epäoikeudenmukaisuuksista, riistosta, hyväksikäytöstä ja rasismista, mutta Lindqvistin faktoilla ja armottomalla lähdekritiikillä ladattu kirja pakottaa miettimään asioita pintaa syvemmin. Se osoittaa sormella yksityiskohtia, luettelee faktat, antaa lähdeluettelon. Terra nullius on erinomainen johdatus Australian kolonialistiseen historiaan. Tulee mietityksi, mitkä ovat minun moraaliset oikeuteni ja velvollisuuteni uudenkarheana australialaisena, ja ennen kaikkea sen virallisesti vannotun valan ulkopuolella.

Kun luen vuorotellen päivän lehteä ja Lindqvistin kirjaa, tuntuu, että pohjimmiltaan asiat eivät ole muuttuneet. Vaikka nykyään poliisien toimenkuvaan ei kuulu tutkia aboriginaalinaisten sukuelimiä tarkistaakseen, onko heillä (valkoisen miehen tartuttama) sukupuolitauti, niin esimerkiksi selittämättömät sellikuolemat ovat edelleen iso kysymysmerkki. Valkoisiin tutkintavankeihin verrattuna mustia miesvankeja kuolee moninkertaisesti.

Pakotettuaan lukijan syviin ajatuskulkuihin, Lindqvist keventää: ”Siinä välissä on yö, pimeä ja tähtikirkas. Kuu polskuttaa ammeessaan. Linnunrata on valtava tähtikokkeli, suorastaan tähtimuhennos, joka peittää melkein koko taivaan. Pieni hevonen ja joitakin lampaita käyskentelee laitumella. Minä vajoan uneen kuin kivi.”

Suurin synti, jonka Sven Lindqvist tuntuu lukemieni arvostelujen perusteella tehneen, on se, ettei hän ole haastatellut aboriginaaleja matkakirjassaan. Minua asia ei kummastuta. Lupien saanti aboriginaalien hallinnoimille alueille on erittäin vaikeaa ja pitkäkestoinen prosessi. Usein tarvitaan myös suosittelijoita, tuttuja ja roppakaupalla onnea, jotta lupa heltiää. Toiseksi, omakohtaisen kokemukseni mukaan, aboriginaalien kulttuurissa ei ole kohteliasta tuppautua seuraan vaan odottaa sivussa. Kohteliaisuuskäsitykset ovat aivan erilaiset länsimaisessa ja aboriginaalikulttuurissa. Kuinka paikasta toiseen kiiruhtava matkakirjailija voisi saada kontaktin paikallisväestön edustajaan, ellei ole aikaa istua, vaikkapa viikoksi, puun alle varjoon odottamaan?

On hyvin vaikeaa kirjoittaa Terra nulliuksesta yksiselitteisesti ja kattavasti tiiviissä muodossa. Kirja on oikea aarrearkku monessakin mielessä. Se on paitsi kaunokirjallisesti miellyttävää luettavaa myös oiva kooste lähdemateriaalista, joka liittyy Australian synkkään menneisyyteen. Kirjan rakenne noudattelee aboriginaalien ajatusmaailmaa: kuvat (Lindqvistin lyyriset luontokuvaukset), tutkittu tieto (jota Lindqvist rituaalinomaisesti toistaa läpi teoksen) sekä (Lindqvistin omat) unet vuorottelevat läpi kirjan. Terra nullius on todellakin matka, ”unipolku” menneeseen ja sitä kautta tähän päivään.

Lindqvist on lateraali ajattelija, humaani tutkija, ankara yhteiskuntakriitikko sekä, lukijan onneksi, sujuvasanainen kirjailija. Lindqvist piirtää kirjallaan näkyviin mieltä rouhivan version Australian historiasta. Terra nullius sietäisi tulla käännetyksi englanniksi. Lämpimästi suosittelen tätä kirjaa jokaiselle Australiaan suuntaavalle turistille Lonely Planetin baari- ja biitsioppaiden sijasta.