Lähes tuhat kirjoittajaa osallistui Gummeruksen, Nuoren Voiman Liiton ja Xeroxin viimeksi järjestämään vuotuiseen – nyt kahdeksanteen – novellikilpailuun. Antologiaan pääsi kaksitoista parasta.

Useiden tekstien yhteinen temaattinen nimittäjä on lapsuus. Auvosta ja onnesta ollaan kaukana, mutta kirjoittajat kuitenkin luottavat sen lapsen havaintokykyyn, joka heidän sisällään on. Luottamus palkitaan – jos palkinnoksi katsotaan lukuelämyksen väkevyys.

Lasten kiusaaman leikkitoverin karmea hivutus (Laura Siiro: “Lenkkitossut”) ainakin nostattaa lukijan myötätunnon, ja yhtä lailla hän kärvistyy eläytyessään Sirun autioon orpouteen kodissa, jossa kaljaa latkivasta eläimellisestä isästä ja unilääkkkeiden tokkuroittamasta äidistä ei vanhemmiksi ole (Hanna-Riikka Kuisma: “Täysikuu”).

Pikku sankarit ja uhrit

Kilpailun voittajan Kai Niemistön taito on totta tosiaan omaa luokkaansa; “Hilversum, talvipäivän seisake” on valmis kaunokirjallinen kokonaisuus. Sen kirjoittajan valtteja ovat ylivertainen tarkkanäkö ja omavaloinen kieli. Voittajanovellin lapselle Niemistö onnistuu antamaan kyvyn detaljien armottomaan havainnointiin.

Ei siis epäselvyyttä voittajasta. Vaikka itse olisin jakanut seuraavat kaksi palkintoa toisin, kiintoisia ja ehkä jo vakavampaakin uraa lupailevia tekstejä on valikoimassa joka tapauksessa useita.

Niemistön etumatka toisiin kirjoittajiin on pitkä, eräisiin taas lyhyempi. Itse vaikutuin Ata Hautamäen novellista; urheuskokeesta pelastuneen Masan sielunliikkeet välittyvät herkästi, kun tämä suree hukkunutta kaveriaan. Laura Siiro viiltää näkymän lasten maailmaan, jossa näennäisesti päivänpaisteisten pihaleikkien kääntöpuolella aukeaa hyytävä julmuuden ja kiusaamisen näyttämö. Hanna-Riikka Kuisman novellin muuten ohuehkossa kokonaisuudessa erottuu väkevä, insestistä kohtausta viitteenomaisesti enteilevä jakso.

Naisten hullut päivät

Toisen palkinnon saanut Sirpa Tarkkinen antaa novellinsa minäpuhujan ottaa käyttöönsä ahneen naaraan koko arsenaalin: seksuaalisuuden, mustasukkaisuuden, osattomuuden, halun ja ikävän. Tämän toisen naisen monologikirjeen parahdukset kuulee kuitenkin vain hän itse. Milloin turhautunut puhujaminä riutuu sivullisuudessaan, milloin hän taas tuntee olevansa kaikkivoittavan rakkauden papitar. Taitavasti Sirpa Tarkkinen käyttää sekä tajunnanvirtatekniikkaa että suoraa puhetta, muistoja, toiveita, kuvitelmia. Hetkittäin hän leikkaa vision eroottisista korkeuksista suoraan marketin arkeen. Uskallusta riittää myös lähes sadomasokistiseen viritykseen.

Ulla Revon lyhyet nakuttavat lauseet ja kuivakiskoinen mutta pidätettyä ironiaa hauskasti kätkevä tyyli toivat kirjoittajalle kolmannen palkinnon. “Erottavat tekijät” on lähes kafkamainen kuvaus työympäristöstä. Vieraannuttava, kaikesta inhimillisestä riisuttu kalseus syleilee korttien aakkostajaa. Hänellä ovat sekä ulkoisen attraktion että sosiaalisen pärjäävyyden eväät vähissä. Lopun yllätys on johdonmukainen todistus vääryydestä. Se kohdistuu vähäisimpään, sillä tällaisella ihmisrievulla ei ole valtaa.

Maaseudun toijalantakaisen pysähtyneisyyden on Tapani Sulkanen vanginnut vakuuttavasti novellissa “Savijoen nimismies”. Lapsen ahdistus ja nimetön pelko kerrostuvat Päivi Liskin novellissa “Sika”. Naisten ja miesten välisiin suhteisiin vertautuvat siinä arjen likaiset työt. Isän ja pojan suhdetta on Aki Tikkanen käsitellyt novellissa “Sammakko”; se on työnkuvauksena tarkasti lähinähtyä kerrontaa. Pojan henkinen isänmurha sulaa ymmärrykseksi, hetkittäinen kauna ei estä kasvamasta kohti aikuisuutta.

Kauheaa kauneutta

Antologian novelleja lukiessa tulee pohtineeksi, onko ahdistuksella ja ristiriidalla tarjota kirjoittajalle todella mahtavampi käyttövoima kuin harmonialla tai kylläännyttävällä onnella? Ainakin nämä kirjoittajat näyttävät saaneen potkunsa kivusta – ja usein kovasta ihmissuhteiden kivusta.

Marja Davidssonin “Heikko jää” tuo keskiöön maanisen isän ja hänen tyttärensä. Arvaamattoman pelko pitää yllä jännitystä, joka laukeaa yllätyksellisesti. Jo useissa kilpailuissa palkittu Juha-Pekka Koskinen kertoo nuoren drop-out-naisen tarinan. “Väärinkäsityksiä” on inhorealismin juhlaa – mutta miten värikkäitä kukkia nousee pohjamudasta! Laura Suhosen novellissa “Lokit” surrealistiset kuvat risteytyvät eroottiseen viritykseen. Kuumuuden ahdistamat ihmiset riuhtovat toisissaan, ja lokkien kirkuna täydellistää painajaisen.

Antologian lahjakkaat kirjoittajat ovat kynnyksellä, jolta jotkut heistä voivat päästä pitkälle. Siinä missä Elävien Runoilijoiden Klubin vuosikirja MotMot antaa tilan ja tilaisuuden tuleville lyyrikoille, tämä novellikilpailu on alkaville prosaisteille ensimmäisen suuren mahdollisuuden paikka.

Novelli on vaikea laji, haaste sen mukainen.

Jaa artikkeli: