Kunnian mies

Raha, maine ja himo. Siinä kolme asiaa, jotka saavat Tommi Melenderin esikoisromaanin miehet liikkeelle. Kunnia merkitsee heille lähinnä särötöntä ulkoista onnistumista. Jos onnistuminen vaatii puukon iskemistä työtoverin selkään, niin vaatikoon. Vanhempi sukupolvi saattaa pitää kiinni hyvä veli -asenteesta, mutta sekin rapautuu samaa tahtia kuin tuon asenteen edusmiehet.

Romaanin keskeinen henkilö, salkunhoitaja Heikki Laiho, kiteyttää periaatteensa kahteen lauseeseen. ”Sääntö numero yksi: älä menetä rahaa. Sääntö numero kaksi: älä unohda sääntöä numero yksi.” Romaanin perustava vastakkainasettelu on luotu Heikki Laihon ja hänen esimiehensä Markus Aureliuksen välille. Laihon toimintatapa on tiukan rationaalinen, hentomielisyydelle siinä ei ole sijaa. ”En juttele pikkulapsille. En haistattele asiakkaille. Yritän olla lyömättä naisia. Olen tieteen ja edistyksen puolella taantumusta ja taikauskoa vastaan. Uskon Friedmaniin ja Schumpeteriin, vapaaseen markkinatalouteen ja luovaan tuhoon.”

Hengenkulttuuriin Laiho ei suhtaudu täysin vihamielisesti, mutta hän lukee mieluiten runoja, koska niihin ei kulu liikaa aikaa ja hyötysuhde on romaaneja parempi. Laihon kulmikasta luonnekuvaa selitetään romaanissa hänen kasvuvuosillaan, etenkin isän jakelemilla nöyryytyksillä.

Markus Aurelius taas on hyväkäytöksinen, hemmoteltu ja naiivi mutta silti liukasliikkeinen peluri. Keisarillisen kaimansa filosofian sijasta Aurelius tukeutuu bisnesgurujen kohottaviin ajatuksiin. Laiho halveksii Markus Aureliusta, koska tämä ei isänsä Birger Aureliuksen tavoin hoida bisnestä selvärajaisesti ja pitkäjänteisesti. Vanhemman sukupolven vaikuttajat, kuten suurliikemies Tauno Viherketo, ovat härskejä ja huonotapaisia mutta jyräysvoimassaan ylivertaisia vastustajia.

Rakennusaineet ja lopputulos

Romaanin ihmiskuvaa voisi luonnehtia naturalistiseksi. Ihmiset ovat sosiaalisen asemansa ja lähtökohtiensa läpilyömiä, mutta koostuvat kaikki samoista ruumiintoiminnoista ja eritteistä. Kadulle ulostavan pultsarin ja kalliilla alkoholilla itsensä juovuttavan rahamiehen välinen yhteys tulee korostetuksi.

Naiset ovat Kunnian miehessä piikoja, makuualustoja, koristeita ja uusien liikemiesten synnyttäjiä. Heidän tehtäväkseen jää myös pitää yllä jonkinlaista inhimillisyyttä umpikovassa todellisuudessa. Kunnollisia aivoja romaanin naisilla ei ole.

Henkilökuvaus on niin karrikoitua, että luin romaania aluksi piikikkäänä satiirina, josta saattaisi pikku hiljaa paljastua kiinnostavaa yhteiskuntakritiikkiä tai ainakin yllättäviä käänteitä. Lähes kaikki henkilöt on nimetty näppärän tunnistettavasti, kuten kovataksainen yritysvalmentaja Justus Punahurme tai julkkisfilosofi Ykä Elevaara. Kokoavaa kertojaa romaanissa ei ole, vaan sivallukset lentävät henkilöiden suulla hiukan joka suuntaan. Osansa saavat niin demarit ja ay-miehet kuin julkkisfilosofit, bisneskonsultit ja taksikuskitkin.

Puolivälin jälkeen puserooni hiipi pikku hiljaa pettymys. Romaanin perusote pysyy muuttumattomana, sama groteski meno jatkuu. Kunnian miehen henkilöiden elämässä ei loistokkaista puitteista huolimatta ole mitään niin miellyttävää, että heitä hetkeäkään kadehtisi. Mukana ei liioin ole sellaisia mutkattomia tyyppejä, joiden avulla romaania voisi helposti asettua lukemaan rajuna miehisenä viihteenä.

Tyylinsä Melender kyllä hallitsee. Hän kirjoittaa tiukan toteavaa, täsmällistä ja havainnoivaa tekstiä. Melender on tehnyt aikaisemmin kolme runokokoelmaa ja toiminut vuosia taloustoimittajana. Liikemaailman termit ovat hallussa ja kovassa käytössä, mutta kenties kiinnostavampaa on se, miten havainnot romaanissa toimivat. Yhteiskunnallinen todellisuus ja lattea arkisuus saattaa rinnastua nopeasti ympäristön – luonnontilaisen tai rakennetun – aiheuttamiin elämyksiin.

Järjen mies Heikki Laiho toteaa: ”Pian kahvinkeitin jo porisee ja tuoreen kahvin tuoksu leviää huoneeseen. Unohdun katsomaan mustan nesteen valumista ja tunnen hartautta. En usko näkyihin tai ihmeisiin, mutta minussa on alttiutta lumoutua arjen vähäpätöisyyksistä, näen niissä pyhyyttä, vaikka en odota näkeväni.” Varsinkin tiukoissa tilanteissa nämä miehet usein palautuvat hetkeksi ympäristöönsä ja menneisyyteensä.

Tällaiset hetket ovat Kunnian miehessä kuitenkin lyhyitä kuin linnun siiven iskut pelin tiimellyksessä. Ilmaan jää oletus, että viherketojen, laihojen ja aureliusten poistuttua näyttämöltä peli jatkuu – eikä kunnia saa entistä ylevämpää sisältöä.