Tanssivat karhut – tositarinoita vapaana elämisen vaikeudesta

Yksi syyskuussa kuolleen Vexi Salmen parhaista sanoituksista on Antero Ollikaisen pseudonyymillä kirjoitettu ”Kurki”, joka liihottaa iskelmän toiseksi tärkeimmän teeman vapauden ympärillä. ”Ei vapaata vangita voi, me kumpikin tiesimme sen”, laulaa Kai Hyttinen ja kukapa kykenisi kiistämään ”Kujun” miehekkään äänen vetovoimaa.

Laulun toinen säkeistö kuuluu:

Pari pihlajanoksaa mä taitoin
Niistä lastan siipeesi tein
Latoon lämpimään paikan mä laitoin
Sinne päivittäin ruokaa mä vein
Luottamuksesi ehkä mä voitin
Jos kädestä syöttää koitin
Sinä katsoit ylpeästi vain

Salmen sanoitusta voi tulkita hallitsijan ja hallitun, kahden olennon välisenä suhteena. Tässä tapauksessa vallankäyttö on lempeää, yösijan tarjoamista ja ravitsemista, mutta eläin vaistoaa, että sen kannattaa pitää etäisyyttä. Riippuvuussuhde tarkoittaa juuri sitä, mitä sanakin. Vaikka molemmat hyötyisivät, irti pyristely on tuskallista.

Joskus riippuvuussuhde syntyy, vaikka lopputulos ei miellyttäisi. Silloin jatketaan hampaat irvessäkin.

Miksi? Koska vapaus voi olla vielä vaikeampaa. Vexin eläin tietää paikkansa ja nousee siivilleen, kun kykenee.

Mutta ”kun tuuli kääntyy, kaikki muuttuu”, lauloi puolestaan Mauno Blomqvist aikoinaan. Vuonna 1989 kylmän sodan poliittinen asemakaava revittiin palasiksi. Kaikki tapahtui hämmästyttävän nopeasti. Vuosia pinnan alla pysynyt jännite purkautui kerralla. Syksyllä 1989 alkoivat Itä-Saksan hallituksen vastaiset mielenosoitukset, ja jo lokakuussa maan pitkäaikainen johtaja Erich Honecker erosi. Berliinin muurin ylitykset muuttuivat yhtäkkiä sallituiksi, ja vartijat päästivät kansanjoukot läpi. Lopulta muuri lakkasi olemasta.

Puolassa Solidaarisuus-liike oli jo vuonna 1980 taistellut Gdańskin Leninin telakalla lakoin hallitusta vastaan. Maanalaiseksi ajettu Solidaarisuus sai 1989 luvan osallistua parlamenttivaaleihin, ja Tadeusz Mazowieckista tuli saman vuoden syksyllä maan pääministeri ja Lech Wałęsasta presidentti. Pian Neuvostoliitto ja vuoden 1945 Jaltan konferenssin jälkeinen järjestys sortuivat.

Uskomatonta. Mutta toisin kuin iskelmissä tai iskusävelmissä, kaikki harvoin muuttuu, ja silloinkin kun muuttuu, harvoin pysyvästi.

Alkaa kaipuu vanhaan. Itä-Euroopan vallanvaihdot olivat enimmäkseen hämmästyttävän verettömiä, mutta moni vaihtoi poliittiset autonkilpensä uusiin ja iloitsi avautuneista taloudellisen uusjaon (lue: rosvokapitalismin) mahdollisuuksista. Monen osattoman osaksi jäi silloinkin seurata tapahtumia vierestä, voimatta vaikuttaa.

Reportaaseja kumoustenjälkeisestä maailmasta

Witold Szabłowskin (s. 1980) Tanssivat karhut – tositarinoita vapaana elämisen vaikeudesta (suom. Tapani Kärkkäinen) kuvaa, mitä tapahtui kommunismin kaatumisen jälkeen. Puolalaisen toimittajan reportaasikirja on palkittu useilla arvostetuilla palkinnoilla. Lajityypille on pohjaa Puolassa, etenkin Ryszard Kapuścińskin (1932–2007) tuotanto tunnetaan Suomessakin. Tämä kuvasi vallankumouksia ja -kaappauksia kolmannessa maailmassa voimakkaan kaunokirjallisella otteella. Myös Szabłowski on tarinankertoja, jopa siinä määrin, että mietin, minkähän verran jutuissa on Varsovan miehen lisää. (No, uskotaan, yleisen lukusopimuksen nimissä.)

Muun muassa Puolan Nike-kirjallisuuspalkinnolla ja Englannin PENin palkinnolla seppelöity Szabłowski aloitti uransa Gazeta Wyborczan viikkoliitteessä ja erikoistui kansainvälisiin aiheisiin. Hän kirjoitti muun muassa Kuubasta, Etelä-Afrikasta ja Islannista. Reportaasi EU:n alueen laittomista maahanmuuttajista sai Euroopan parlamentin journalismipalkinnon.

Tanssivissa karhuissa paino on Itä-Euroopan, entisen ”itäblokin” maissa, mutta Szabłowski kirjoittaa niin Sofiasta, Tiranasta, Ateenasta kuin Havannastakin. Sanoma tuntuu samalta: proletariaatilla ei ole muuta menetettävää kuin kahleensa.

Tämän Kommunistisesta manifestista tutun huomion Szabłowski konkretisoi karhuilla.
Kyllä.

Uskomatonta. Mutta toisin kuin iskelmissä tai iskusävelmissä, kaikki harvoin muuttuu, ja silloinkin kun muuttuu, harvoin pysyvästi.

Karhujen pito loppui

Szabłowski kuvaa Bulgarian romanien pitkäikäistä ja elävää karhujen tanssinäytösten perinnettä. Kirjan mukaan karhut olivat pitkään osa maan viihdeteollisuutta jonkinlaisessa YYA-hengessä. Vuonna 2007 Bulgaria liittyi Euroopan unioniin, ja tanssivien karhujen pitämisestä tuli laitonta.

Ongelmaksi muodostui, että reservaatissa elävät karhut (ja niiden omistajat) eivät enää osanneet sopeutua uuteen todellisuuteen. Karhuille oli muodostunut omia rutiineja, omia riippuvuussuhteita. Ne elivät ja nauttivat ihmisten ehdoilla ja maailmassa.

Normaalia elämää viettävät karhut pitävät etäisyyttä kesytettyihin lajitovereihin, tietävät vaistonvaraisesti, ettei noista ole enää otsonarvoiseen elämään. Belitsan tanssivien karhujen reservaatin johtaja kuvaa:

Toinen asia, johon pitää puuttua, on riippuvuus makeisista. Ja alkoholismi. Tiesittekö, että mustalaiset juottivat karhut tarkoituksella humalaan, koska silloin karhut eivät panisi vastaan? Sitä oli tehty satojen vuosien ajan. Alkoholiriippuvuus vie kaikki kapinahalut.
Helppoa meillä ei ole ollut karhujen kanssa, jotka ovat kahdenkymmenen vuoden ajan juoneet joka päivä. Ne olisivat kuolleet, jos olisimme lopettaneet alkoholin antamisen kuin seinään.

Tanssivat karhut nousevat kirjassa toistuvaksi metaforaksi. Jotkut ovat koettaneet selviytyä uudenlaisella turismibisneksellä – kuten puolalainen ”hobittikylä” ja albanialaiset visiot bunkkereista viinikellareina ja minihotelleina – mutta aivan liian monet kärvistelevät työttömyyden, osattomuuden ja näiden aiheuttaman suurvaltanostalgian ja nationalismikutinan kourissa. Georgialaisen Stalin-museon opas ihmettelee, mitä vikaa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ensimmäisessä pääsihteerissä muka oli.

Itä-Eurooppaan en kuitenkaan kirjan tulkinnanvaraa rajaisi. Szabłowskin rehevät kuvaukset tuovat mieleen esimerkiksi Länsi-Euroopan ja Yhdysvaltojen populistiset poliittiset liikkeet. ”En siis ihmettele, että joskus, joidenkin tiettyjen ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta karhumme unohtavat, mitä olemme niille opettaneet, ja alkavat kaikki tanssia yhtä aikaa.”