Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Tuomarien kirja

Jorma Etto, 26.11.2000
Eero Yrttiaho: Tuomarimentaliteetti ja kansan oikeustaju. Oikeudenkäytön representaatiot suomalaisessa kaunokirjallisuudessa ja mediassa käytävässä oikeudenmukaisuuskeskustelussa. s., Lapin yliopisto 2000

Joulukuun 1. päivänä 2000 tarkastetaan ja hyväksytään Lapin Yliopistossa tuomari Eero Yrttiahon ansiokas opinnäyte, yliopistollinen väitöskirja oppineelta nimeltään ”Tuomarimentaliteetti ja kansan oikeustaju. Oikeudenkäytön representaatiot suomalaisessa kaunokirjallisuudessa ja mediassa käytävässä oikeudenmukaisuuskeskustelussa”.
.
Väitöskirjan monipuolinen materiaali on tarkasti koottua ja havainnollisesti jaoteltua. Toisaalta tekijä on kerännyt suomalaisen mutta myös ulkomaisen kirjallisuuden tuomarinkuvauksia. Toisaalta on esiteltävänä kirjava ja kiintoisa kokoelma näytteitä keskustelusta kotimaisessa mediassa sen eri tasoilla ns. ”pikaraiskauksesta” eli Rovaniemen Hovioikeuden 1997 tekemästä päätöksestä Kemin väkisinmaakamisjutussa. Johtopäätökset tuovat mieleen juutalaisen ”Tuomarien kirjan” säkeen 2:17: ”Mutta he eivät totelleet tuomareitansakaan, vaan kulkivat uskottomina muiden jumalien jäljessä ja kumarsivat niitä”.

Eero Yrttiahon tutkimus on monitieteellinen, kuten hyvän yhteiskunnallisen tutkimuksen tuleekin olla. Se on yhtä hyvin kirjallisuudenhistoriaa, aatehistoriaa, lehdistötutkimusta, sosiologiaa, kulttuuritutkimusta kuin lakitiedettäkin. Väitöskirja on materiaaliltaan elämää täynnään.

Kaunokirjallisuudesta on esillä lähes puolensataa kotimaista romaania tai näytelmää Snellmanista ja Runebergista Salamaan, Mukkaan, Liksomiin, Sariolaan ja Verroseen. Lisäksi on edustavia näytteitä mm. Albert Camus´lta, Dostojevskilta, Gogolilta, Kafkalta, Rabelais´lta ja Musililta.

Tämän materiaalin antama kuva tuomarinmentaliteetista ei tietenkään ole aivan yhtenäinen, mutta yleisvaikutelmana ilmenee, että tuomarit olivat ”toisia”, kansan ulkopuolisia vallankäyttäjiä. Ideaalina on ukkotuomari jonkinlaisena oikeudenmukaisena esivalta-isänä.

Aineisto sinänsä on kiintoisaa luettavaa, monet pitkätkin sitaatit tässä yhteydessä avaavat uusia näkymiä myös itse kirjailijoiden käsitemaailmaan, näkymiä, jotka saattavat antaa uutta ajateltavaa kenelle tahansa ammatilliselle kirjallisuuden tutkijalle.

Sitäkin riemullisempaa ja karnevaalisempaa on seurata sitä laajakuvaa, jonka tekijän aineisto ns. lievästä ”pikaraiskauksesta” ja sen kautta tuomareista ja heidän asemastaan tarjoaa. Tekijä pyrkii itsepäisesti hupaisankin aineistonsa käsittelyssä pysyttelemään väitöksensä aiheessa ja hahmottaa sitä kuvaa, minkä ns. kansa median kautta antaa tuomareista. Se sinänsä jo riittäisi suosittamaan tätä ”tuomarien kirjaa” kaikille asianosaisille: tuomareille itselleen, lehtimiehille, kansalle ja kaikille moralisteille heissä ja heidän ulkopuolellaan.

Alaviitteessä kirjan loppupuolella tekijä paljastaa keskustelun tragikoomisuutta lisäävän taustatiedon. Kun Rovaniemen hovioikeus perusteli päätöstään, se viittasi Kemin käräjäoikeuden törkeyttä vähentävien seikkojen luetteloon väljällä ”ottaen huomioon” -rakenteella. Lakifraasi ”ei myöskään ole ollut pitkäkestoinen” ei siis ollut hovioikeuden keksintöä lainkaan, vaikka se siitä sitten saikin kuulla kunniansa ja kuulee yhä vieläkin. Fraasin juridinen merkitys oli kokonaan toinen kuin minkä lehdistö ja sittemmin kansan kaikki kerrokset sille antoivat.

Näin mediassa kehittyikin monenkirjavien vaiheitten mukana stereotypia tuomarista yläluokkaisena norsunluutornin asukkaana, joka ei ymmärrä tavallisen ihmisen ongelmia, Yrttiaho toteaa. Tarvetta keskusteluun oli, se purkautui, kun periferiassa sijaitseva hovioikeus oli ”tehnyt virheen”. Kaikista oikaisuista huolimatta päätöksen väärä tulkinta yhä elää. Tekijä siteeraa väitöksen viimeiseksi ironiseksi lopuksi Helsingin Sanomia 1.10.2000 sunnuntaisivun oikeustoimittajan artikkelin alusta: ”Rovaniemen hovioikeus suututti Suomen kolme vuotta sitten. Hovioikeus lievensi raiskaajan rangaistusta siksi, että väkisinmakaaminen oli kestänyt vain lyhyen ajan.”

Suomen kansa provosoitui, todella, ja tuli ulos kaapistaan. Kiitos lehdistön virheen, jota koskaan ei voidakaan oikaista. Mutta oliko sitä kautta esiin tullut kuva tuomareista ja kansan oikeustajusta silti sen virheellisempi, sitä voi väitöskirjaa lukiessaan itse kukin jäädä pohtimaan. Iloista tiedettä!

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto