Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Vahvat, heikot naiset

Hanna Ronkainen, 25.10.2008
Heidi Köngäs: Jokin sinusta s., Otava 2008

Odotukset, niistä poikkeaminen sekä ihmissuhteiden vaikeus ovat monella tasolla Heidi Könkään uuden romaanin lähtökohtia kirjailijan aiempien töiden tapaan. Jokin sinusta kertoo pettymyksistä, sivullisuudesta, rohkeudesta ja yksinäisyydestä. Keskeisiä teemoja ovat lapsen oikeus vanhempiin ja kotiin sekä naisen oikeus valintoihin. Minä-kertojia käyttävä, draamallinen kerrontatekniikka tuo tapahtumat hyvin lähelle. Romaani alkaa ja päättyy 1960-luvun aikakiertomatkan jälkeen nykyhetkeen. Hallitseva näkökulma on Margan, joka kuvaa tapahtumia ja tuntojaan sekä lapsena että aikuisena. Pidän erityisesti romaanin vahvasta naiskuvauksesta.

Etenkin vanhemmat lukijat saattavat löytää tekstistä tuttuja piirteitä varsinkin 1960-luvun tapahtumien ja ilmapiirin sekä fyysisen ympäristön kuvauksesta. Monella on myös kokemuksia muuttamisesta Suomesta työn perässä vieraaseen maahan. Ruotsissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa asuu paljon hengenheimolaisia. He saattavat kohdata omat muistonsa romaanin henkilöiden Mirjan, Margan tai Soilin näkökulman kautta. Samaistuminen on helppoa.

Me-henki voimistuu Ruotsiin muuttaneiden suomalaisten piirissä. Ruotsin siirtolaiset kokevat olevansa yhtä joukkoa syntyperäisen väestön ja etenkin viranomaisten edessä. Sekä hyvässä että pahassa. Kielitaidottomuus on alkuun yhdistävä tekijä mutta aikaa myöten myös syy eristäytymiseen. Toisen maailmansodan muistot maustavat yhä jonkun mieltä ja kieltä. Kaveria ei jätetä tässäkään romaanissa, etteivät ruotsalaiset pääse sanomaan ”En finne igen”.

Kirjallisesti huolitellun, näennäisesti tyynen ilmiasun alla lainehtii myrskyisä juoniaallokko. Heidi Köngäs tuo kerrontateknisillä ratkaisuillaan mieleeni Hella Wuolijoen Niskavuori-sarjan.

Heidi Köngäs on ohjaaja ja käsikirjoittaja, mikä heijastuu hänen kerrontatekniikkaansa. Esikoisromaanin, Luvattu ( Otava 2000), jälkeen Köngäs on entisestään tiivistänyt ilmaisuaan yksilön sisäisen maailman tutkiskeluun. Mm. intertekstuaaliset viittaukset on karsittu minimiin, eikä ympäristön kuvaus ole runsasta.

Jokin sinusta on taitavasti kirjoitettu, se ei päästä otteestaan. Mitä pidemmälle kirjaa lukee, sitä enemmän Jokin sinusta alkaa juoneltaan tuntua tutulta. Monet tutunoloiset asiat saavat miettimään, olenko lukenut ja kuullut tämän jo aikaisemminkin. Juuri ajan ja tapojen luonteva kuvaus tekee tarinasta arkisen ja paikoin yllätyksettömän. Toisaalta lapsen ja naisten näkökulmat samoihin tapahtumiin mehevöittävät romaanin mielenkiintoiseksi.

Heidi Köngäs kirjoittaa hyvin intensiivisesti. Rivien välistä on luettavissa kirjailijan kuvaamansa ajan tuntemus, samoin hänen hyvä ihmistuntemuksensa. Hän onnistuu välittämään eri-ikäisten ihmisten tuntoja uskottavasti. Paikka paikoin Jokin sinusta on ohuelti kirjoitettu, kaikkiin henkilöihin ei panosteta yhtä paljon. Rajaaminen ei kuitenkaan häiritse, ja se on perusteltua.

Romaani koostuu fragmenteista päähenkilöiden elämästä ja ajatuksista. Heidi Köngäs käyttää takaumatekniikkaa ja ajallisia hyppäyksiä. Tapahtumat keskittyvät muutamaan vuoteen teoksen henkilöiden elämässä. Lukija voi huoletta luisua sivuraiteille ajatuksissaan, vaikka teksti ei sinällään ruokikaan mielikuvitusmatkoja. Vastustamattomasti omat ajatukseni karkaavat Toivo Pakkasen romaaniin Tehtaan varjossa sekoittuakseen Pirkko Saision Elämänmenoon.

Kenen oikeus

Jokaisella suvulla ja sukupolvella on omat kapinallisensa ja sankarinsa. Perheessä usein nainen, äiti, erottuu arjen sankariksi. Heidi Könkään Jokin sinusta kertoo yksilön vapauden kaipuusta ja toisaalta selviytymisestä. Romaanissa on monta sankarinaista. Jokainen etsii omalla tahollaan parannusta elämänsä puitteisiin ja yrittää saada niitä järjestykseen. Juonenkäänteet fokusoituvat aina lopulta lapseen, Margaan. Lapsella on oikeus äitiin, ja naisella on oikeus – mutta ei pakkoa – äitiyteen. Jokin sinusta tuo esiin Margan kompleksisen suhteen biologiseen äitiinsä. Vastapainoksi piirtyy tytön lämmin ihmissuhde kasvattiäitiinsä. Tietyt valinnat aiheuttavat katkeruutta vuosikausiksi. Vaikka Marga koettaa ymmärtää menneitä tapahtumia, romaani ei kuitenkaan pääty täydelliseen katharsikseen.

Yhtäältä motiivina on vaiettu lapsettomuus, toisaalta aviottoman lapsen synnyttäminen. Temaattinen kysymys lapsesta korostuu etenkin sisarusten Mirjan ja Soilin väleissä. Sisarusten vuoropuhelu on romaanin keskeistä draama-ainesta. Soili luovuttaa aviottoman tyttärensä lapsettomuudesta kärsivälle Mirjalle ja hänen miehelleen. Soilin maine pelastuu, mutta hänen levottomuuttaan ja ahdistuneisuuttaan se ei poista. 1950- ja 1960-luvulla ei vielä hyväksytty yksinhuoltajaäitejä.

Lopussa kaikki kietoutuu jälleen lapseen, Margan näkökulmaan. Marga on tuolloin aikuinen ja itsekin jo äiti. Hän matkustaa selvittämään asioitaan Los Angelesiin biologisen äitinsä kuoltua. Kuolema yhdistää nykyhetken ja menneisyyden ristiriitaisesti. Hylkääminen tekee kipeää. Muistoja ei voi pysyvästi haudata. Ne ahdistavat, tuottavat joskus iloakin, täyttävät mielen. Vaikka romaani on laadukas ja puhutteleva, se ei ehkä kiinnosta erikoisuutta tavoittelevia lukijoita sadan vuoden kuluttua. Pidän kuitenkin romaanista kokonaisuutena paljon.

Kumpi onkaan tärkeämpi, yksilö vai yhteisö? Sukulaisuussuhteet – tai niiden puuttuminen – muokkaavat yksilön elämää. Yksinäisyyden ja rikkinäisyyden vastapainona Jokin sinusta kuvaa myös yhteisöllisyyttä ja yhdistymistä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto