Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Suomalaisen videorunouden uranuurtaja

Virpi Alanen, 18.1.2010
J. P. Sipilä: Katso kun silloin olen kunnossa s., PoEsia 2009

Videorunous eli vidpo (engl. video poetry) tekee vähitellen tuloaan Suomeenkin. Tähänastinen videorunoutemme on koostunut lähinnä yksittäisistä tai pienen sarjan muodossa nettiympäristössä julkaistuista runoista. J. P. Sipilän videoruno-dvd on Suomen ensimmäinen lajissaan, ja siten merkittävä edistysaskel videorunouden kehitykselle maassamme. Katso kun silloin olen kunnossa on viralliselta luokitukseltaan kirja: sillä on ISBN-koodi. Teos kyseenalaistaa perinteistä kirjallisuuskäsitystä ja korostaa runomuodon joustavuutta.

Turussa asuva runoilija on kiertänyt ahkerasti eri puolilla maata runoklubeilla ja kirjamessuilla videorunoesityksineen. Sipilän runot vaativat rauhallisen esityspaikan. Jos ympäristö on rauhallinen ja kuvanlaatu sekä äänentoisto ovat kunnossa, runot toimivat mielestäni yhtä hyvin valkokankaalta kuin tv-ruudulta tai tietokonenäytöltäkin katsottuina.

Dvd:n videorunojen suunnittelu, kuvaus, ohjaus ja editointi ovat J. P. Sipilän toteuttamia. Musiikin on tehnyt Samuli Sailo, lukuun ottamatta yhtä raitaa, jonka musiikista vastaa Machinefabriek. Dvd:llä on on myös ”Lisät”-osa, jonka runot (vuosilta 2007 ja 2008) ovat visuaaliselta ilmeeltään pelkistetympiä ja luonnosmaisempia.

Orgaaninen liike, kirjainten tanssi

Sipilän videorunoissa on tekstiä, aivan kuten painetuissa runokirjoissakin, mutta videon käyttäminen runon alustana mahdollistaa tekstille uusia käyttötapoja. Runotekstin liikkuessa visuaaliseen taustamateriaaliin ja musiikkiin nivoutuen lukutavat ja merkityssisällöt monipuolistuvat. Visuaalisessa ympäristössään yksittäinen kirjainkin voi korostua, asettua luettavaksi aivan toisin kuin paperiin painetussa, liikkumattomassa runossa.

Tavallisessa kirjamuodossa julkaistuun Sipilän edelliseen teokseen näin eksyneen valmiiksi tehdyille kartoille (ntamo, 2008) verrattuna videorunoteos tuntuu selvästi Sipilän runoilmaisulle sopivammalta muodolta. Jo edellisen teoksen runojen asettelussa on nähtävissä samantapaisia tilankäyttöön ja rytmiin liittyviä sijoitteluja kuin videorunoteoksessa, mutta videopohjalla ne toimivat paljon paremmin. Dvd-teoksen kokonaisuutta tuntuu kuitenkin kauttaaltaan vaivaavan hienoinen ambientti etääntyneisyys, joka syntyy kauttaaltaan melko samanlaisena pysyvän musiikin, väreilevien kuvapintojen sekä ilmestyvien ja katoavien tekstipalasten yhdistelmästä.

Liike ja ääni toimivat hyvin runojen rytmiikassa. Sipilä käyttää toisteisia tekstielementtejä tehokkaasti. Kirjaimet, sanat ja lauseet vuoroin ilmestyvät, vuoroin katoavat, pimeys ja valo vuorottelevat. Monin paikoin runojen teksti ikään kuin hiipii katsottavaksi vähitellen. Musiikki korostaa runojen visuaalis-tekstuaalisia ominaisuuksia.

Sipilä säätelee lukukokemuksen rytmiikkaa taitavasti, pilkkoen lauseita ja sanoja osiin. Toisinaan runoissa on feidaamalla aikaan saatua simultaanisuutta, jossa yhden sanan hiipuessa toinen sana jo samalla muotoutuu tilalle ja näin runo jatkuu.

Runojen liike synnyttää erilaisia assosiaatioita ja lisää tulkinnan mahdollisuuksia. Esimerkiksi valon syttymistä ja sammumista muistuttavat kirjainten nopeat näyttäytymiset toivat minulle mieleen kaupungin valot. Sanat liikkuvat paikoin geometrisen suoraan, mutta usein orgaanisesti, kuin kasvaen tai tanssien, joskus kuin tuulenpyörre. ”Varjosta”-runossa (raita 10) sanat ’verhotuissa’, ’teoissa’, ’vastenmielisen’ ja ’vieläkin’ kieputtuvat hetkeksi orgaanisen kuvion muodostavaan tanssiin, sitten hajoavat ja katoavat valkoiseen valoon.

Kokoelman musiikki on mielestäni turhan ambientia ja yllätyksetöntä. Runojen kokonaisuudesta jää taidekahvilamainen, tiettyyn eurooppalaiseen nykytaiteelliseen atmosfääriin pyrkivä tunnelma, minkä luen paljolti musiikin syyksi, joskin myös kuvamaailma on etenkin interiöörikuvien osalta kovin staattinen. No, on tietysti haasteellista saada runoteksti toimimaan visuaalisessa pohjassa siten, että kuva-aines ei nouse liian hallitsevaksi. Kuitenkin, jäin kaipaamaan kuvamateriaalin ja musiikin suhteen enemmän nyrjähdyksiä ja repäisyjä.

Toisaalta staattisuuden ja eheyden voi nähdä tarpeellisenakin ominaisuutena tässä kokoelmassa, joka Suomen ensimmäisenä videoruno-dvd:nä on jo peruslähtökohdiltaan sangen kokeellinen. Sipilä onnistuu kuitenkin pitämään runot helposti lähestyttävinä. Runojen teemat sopisivat laajankin runouden ystävien joukon tarkasteltaviksi, jos tämä teos vain löydettäisiin kaiken perinteisemmän kirjallisuuden takaa. Sipilän runot kommentoivat aikalaistodellisuuttaan vähäeleisellä herkkyydellä ja niiden suhde maailmaan saa romanttis-nostalgisiakin sävyjä.

Ympäristöhuolta ja nostalgiaa

Ajallisesti runot tuntuvat sijoittuvan osin nykypäivään, osin abstraktimmalle ja ajallisesti määrittymättömälle tasolle. Sipilän runoissa korostuu huoli ympäristöstä ja ihmisyydestä.

Temaattinen sisältö tuntuu välillä jäävän kokoelmassa muodolle alisteiseksi tai muutoin riittämättömäksi. Paikoin taas sisällölliset teemat yhdistyvät ja sekoittuvat liikkeeseen hienosti, ja jo kirjainten visuaalinen liike lumoaa ja itse liikkeen synnyttämät merkityskerrostumat korostuvat.

Kokevan runominän muistot ja ajatukset sekoittuvat luonto-, kaupunki- ja interiöörikuviin ja tunnelma on usein nostalgisen kaihoisa: ”vain hetki sitten tämä puisto oli talo, kaatopaikka ja hautausmaa”, todetaan yhdessä runoista.

Kokoelman ekologinen teema on mielenkiintoinen. Parhaiten se tulee esiin ”Ystävyys”-runossa (raita 8), jossa ihminen ja meri rinnastetaan toisiinsa kysyen: ”onko tämän meren pelastettava itsensä”. Runominä vaikuttaa tyypilliseltä yksinäiseltä, toista etsivältä ja inhimillistä todellisuuttaan luotaavalta minältä. Kokoelman puhe ihmisyydestä on empaattista ja samanaikaisesti sekä intiimiä että etäälle jäävää. Ihmiskuva jää melko yleiselle, abstraktille tasolle – konkreettisten yksityiskohtien vaihtelua olisi voinut olla hiukan enemmän.

Dvd-julkaisun olemassaolo fyysisenä esineenä on tärkeää. Kokoelman runot on julkaistu myös netissä, mutta hyvä ettei pelkästään siellä. Nettiympäristössä runot toisaalta ovat kaikkien ulottuvilla, mutta toisaalta ne ovat vaarassa sekoittua kaikkeen ympäristössään tarjolla olevaan. Kaikessa uudistuksellisuudessaankin videoruno-dvd on osittain kuin perinteinen kirja: sen voi poimia hyllystä ja lainata kaverille.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto