Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Meidät te voitte pysäyttää, mutta ette vallankumousta!

Mike Pohjola, 27.8.2001
Kai Murros: Vallankumous ja sen toteuttaminen modernissa yhteiskunnassa s., Like 2001

Väkivalta ja kohteliaisuus ovat molemmat välttämättömiä onnistuneen vallankumouksen toteuttamisessa. Näin opastaa Kai Murros räävittömässä käsikirjassaan tulevia vallankumouksellisia. Ajankohtaisessa poliittisessa
teoksessaan Murros suomii niin vihreitä, keskiluokkaa,
vasemmistoradikaaleja kuin demareitakin. Kaikki saavat osansa kritiikistä,jonka päämäärä on ylväs: Sosialistinen vallankumous!

Ohjekirjassaan Murros kertoo kaiken, mitä ylemmän tason vallankumouksellisen tulee tietää. Hän ei takerru yksityiskohtiin vaan maalailee suuret linjat selkeiksi kuvioiksi: ”Vallankumous moderneissa olosuhteissa perustuu vastayhteiskunnan luomiseen Puolueen hallitsemille tukialueille.”

Murroksen ohjeet liikkuvat pienestä suureen, mutta mitään barrikadinrakennusopasta ei kannata odottaa. Käytännöllisimmätkin ohjeet liittyvät kirjan teesiin, jonka mukaan vallankumouksesta on tehtävä kiinteä osa kaikkien ihmisten elämää. ”Pukeudu aina siististi ja käyttäydy kohteliaasti. Ensimmäinen tehtäväsi on herättää ihmisten luottamus.”

Kirja on muka naamioitu tavalliseksi ohjekirjaksi, jossa kaikki väitteet perustuvat objektiivisiin faktoihin. Tehokeinolla samalla osoitetaan kaiken kirjallisuuden arvosidonnaisuus ja pystytään keskittymään olennaiseen. Murros ei perustele ideologioita, siihen on muita manifesteja: Tässä keskitytään ideologioiden soveltamiseen.

Vallankumousmanuaalin mukaan oikeistoliberalismi ja globalisaatiokapitalismi ahneutensa sokaisemina tuhoavat itse itsensä. Tällä tuhon hetkellä Puolueen on otettava valta. Mitä pikimmin on Puolueen alettava vahvistaa rivejään esimerkiksi perustamalla urheiluseuroja, jotka sitten voidaan muuttaa sotilaallisiksi yksiköiksi. ”Historiallisista syistä ja itse pelivälineestä johtuen kaaderien tulisi perustaa pesäpallojoukkueita.” Tällaisia tarkemmin perustelemattomia ilmoituksia kirja on pullollaan. Koskaan ei voi tietää, milloin vastaan hyppää viittaus Maoon, Marxiin tai Machiavelliin.

Lopullinen vallanvaihto tapahtuu Murroksen mukaan keskiluokan ehdoilla. ”Keskiluokka on vallankumouksen tärkein työkalu, mutta keskiluokka on myös vallankumouksen pahin este.” Tämän kansanosion saamiseksi puolelleen on ennen kaikkea oltava radikaali olematta liian radikaali. On vastustettava oikeistoliberalismia ilman, että näyttää liian pelottavalta. Tämä onkin epäilemättä koko kirjan oleellisin sanoma, ainakin juuri tämän päivän aktivisteille.

Myös vihreä osasto on tärkeää, sillä vallankumous on myös ekologinen. Nykyisen ekologisen liikkeen Murros tuomitsee kahdelta suunnalta: Porvarillisen liberalismin omaksuneet järjestelmää sisältäkäsin muuttavat ovat jo menettäneet mahdollisuutensa vaikuttaa sitomalla kohtalonsa tuhoutuvaan järjestelmään. ”Villapaitaidealistit viljelemässä porkkanoita takapihoillaan” taas ovat kokeneet saman kohtalon irtautumalla yhteiskunnasta.

Murros kehottaa Puoluetta vetoamaan keskiluokan kansallistunteeseen ja osoittamaan, miten globalisaatio on epäsuomalaista. Käyttääpä hän jopa termiä sosialistinen nationalismi – jälleen yksi puolifasistinen viittaus,joka tarkoituksellisesti jättää lukijan epävarmaksi siitä, kuinka tosissaan Murros onkaan. Nationalismi tuntuu kuitenkin niin menneen maailman ihanteelta, että sen suositteleminen modernin vallankumouksen aseeksi olisi kaivannut jotain perusteita.

Nationalismin lisäksi yletön väkivaltaisuuden korostaminen nostattaa kulmakarvoja. Eikö vallankumousta todella ole mahdollista toteuttaa ilman näihin ihmismielen alkeellisimpiin piirteisiin vetoamista? Vai esittääkö Murros väitteen toivoen, että sen aikaansaama väkivallaton ja ei-kansallinen vastareaktio johtaa lopulta Puolueen voittoon? Kirja teesinä, kansalaisliike antiteesinä ja vallankumous synteesinä.

Miksikään hakuteokseksi kirja ei sovellu ainakaan heti käteen osuessaan. Sen lukemiseen ja ymmärtämiseen menee oma aikansa, mutta sen kerran kokonaisuudessaan ymmärrettyään voi minkä tahansa yksittäisen kohdan lukea sen oikeassa kontekstissa. Minään aforismikokoelmana teosta ei siis voi pitää, vaikka se näennäisen hajanaiseen muotoon onkin kirjoitettu.

Myös kirjan ulkoasu on tarkkaan harkittu ja tyyliin sopiva. Se on pieni punakantinen vihkonen. Tommi Tukiaisen kannessa Suomen leijona hakkaa neuvostovasaralla rikki oravanpyörää. Silti se, kiitos taitavan värin- ja fonttienkäytön, näyttää tuoreelta, tyylikkäältä. Teos jakautuu muutaman sivun lukuihin, jotka koostuvat ranskalaisilla viivoilla kirjoitetuista kappaleista. Tyylikäs taitto saa ne näyttämään samaan aikaan 1900-luvun alun Wienin kahviloissa muistikirjaan tuherretuilta muistiinpanoilta ja 2000-luvun alussa digipainetuilta True Type -teksteiltä.

Onko kirja poliittista satiiria, retroironiaa vai vakavasti kirjoitettua ohjetta? Tähän ei vastausta löydy – ja hyvä näin. Jos tulkinnan varaa ei olisi, kirja tuskin kiinnostaisi muita kuin kovimman linjan vallankumouksellisia. Nyt sen voi ottaa 70-lukulaisen vakavasti, 90-lukulaisen ironisesti tai 00-lukulaisen tiedostavasti.

Eläköön vallankumous!

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto