Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Löytyykö tälle kirjalle lukijoita?

Hannu Harju, 8.1.2014

Onko kirjan merkitys katoamassa?

Alustavien tietojen mukaan kirjojen myynti laski 2013 jälleen huomattavasti edellisestä vuodesta. Laskusuuntainen kehitys on jatkunut jo useamman vuoden. Mistä kaikesta tämä kertoo? Ainakin lukutottumusten ja ostokäyttäytymisen sekä kirjallisuuden kulttuurisen ja ajankäytöllisen painoarvon muuttumisesta.

Aikaa ja rahaa käytetään enemmän muuhun. Tarinoita vyöryy koteihin lisääntyviltä kaapelikanavilta, tietoa ja inspiraatiota arkeen haetaan netistä. Joulun hintaviin suosikkilahjoihin, tabletteihin ja älypuhelimiin, sijoitetut rahat ovat pois kirjoilta, vaikka niihin myöhemmin ladattaisiinkin e-kirjoja. Kirjojen joulumyynti oli huippuvuosia selvästi vaisumpi, mihin vaikutti epäilemättä myös yleinen taloudellinen epävarmuus.

Tämä näkyy myös kirjakauppakentällä: laajan valikoiman kirjakauppojen määrä on Suomessa pudonnut vuosituhannen vaihteen kolmestasadasta hieman alle kahteensataan.

Jotain tarvitsee tehdä, jotta kirjanostamisen ja sen myötä myös lukemisen väheneminen taittuu. Siis jos pidämme kirjallisuutta yhä kulttuurisesti tärkeänä tekijänä.

Pienenevät kirjaostot nakertavat käsitystä suomalaisista lukevana kansana. Väestömäärältään tuntuvasti isommassa Ruotsissa julkaistaan melkein puolet vähemmän kirjoja kuin Suomessa, mutta kirjaostojen määrä on lähes kaksinkertainen. Suomen kokoisessa Norjassa ostetaan niin ikään tuplasti enemmän kirjoja kuin meillä. Vai kirjoitetaanko siellä parempaa kirjallisuutta kuin täällä?

Taideinfra tarvitsee tukea

Miten oikaista Pisan kaltevaa tornia? Laskevien levikkien kanssa kamppailevalle lehdistölle suunnitellaan tukitoimia, mutta entä kirjallisuudelle ja kustantamoille?

On hyvä muistaa että kirjankustantaminen, kuten levyteollisuuskin, on yksityistä liiketoimintaa, joka ei nauti valtion ja kuntien tukea muiden kulttuuri-instituutioiden (teatterit, museot, orkesterit, myös elokuvatuotannot) tapaan. Suomessa on teattereita joiden julkinen tuki on 90 prosenttia niiden budjetista. Tämä auttaa pitämään lipunhinnat kohtuullisina ja helpottaa monipuolisen ohjelmiston ylläpitämistä.

Suomessa kustantamot rahoittavat toimintansa itse, joitakin käännöstukia lukuun ottamatta. Kirjailijoita ja kirjoittamista tuetaan merkittävän apurahajärjestelmän turvin, ja hyvä niin. Mutta jos halutaan säilyttää elinkelpoinen kustannustoiminta, olisiko infrastruktuurin tuke(voitta)mista syytä pohtia?

Olisiko infrastruktuurin tukemista syytä pohtia?

Nopein tapa tukea kirjanostamista olisi tarkistaa painettujen kirjojen arvonlisäveroa toiseen suuntaan kuin vuoden 2013 alussa, jolloin sitä nostettiin 10 prosenttiin. Ruotsissa vero on 6 prosenttia, mutta esimerkiksi Saksassa ja Isossa-Britanniassa painetuilla kirjoilla ei ole arvonlisäveroa. Sähkökirjamarkkinoiden kehittymistä hidastaa Suomessa osaltaan niiden vieläkin korkeampi alv, 24 prosenttia.

Valtiollisenkaan tahon aloitteellisuus lukeneisuuden puolesta ei olisi pahaksi. Italiassa tehtiin viime kuussa lakialoite, jonka mukaan ihmiset saisivat vähentää kirjaostoksiaan verotuksessa vajaan 400 euron verran.

Ranskan valtio haluaa säilyttää 3 500 itsenäisen kirjakaupan verkoston verohelpotusten, korottomien lainojen ja tukiaisten avulla.

Joka viehe nappaamaan

Kirja-ala on elänyt jo useamman vuoden suurta murrosta: alaspäin kaartuva kokonaiskysyntä, kivijalkakauppojen vaikeudet, ison huomion kohdistuminen yhä harvemmille kirjoille, sähkökirjojen ja nettikirjakauppojen tulo sekä sosiaalinen media, jonka lukutottumuksia ohjailevasta vaikutuksesta on nähty vain murto-osa. Murrostilanne saa helposti unohtamaan positiiviset näkymät, kuten sähkökirjan väistämättömän nousun − ja 2000-luvulla tapahtuneen pokkarikulttuurin suuren läpimurron.

Kustannustoimintaa on koko ajan uudelleenarvioitava, jotta se säilyy elinkelpoisena ja nokka pinnan yläpuolella. On tehtävä vähemmän asioita pelkästään siitä syystä, että niin on ennenkin tehty. On yritettävä samalla sekä pitää vanhat lukijat että löytää koko ajan uusia. On annettava tilaa ja aikaa uusille kiinnostaville äänille, jotta kustannusohjelma pysyy vireänä.

Kuten Goethe totesi, teoksen arvoa on pohdittava suhteessa sen tavoitteisiin, ja sama pätee myyntimääriin. Kaikki eivät voi olla bestsellereitä, eikä ole tavatonta että kotimaisen kaunokirjallisen romaanin levikki jää tuhanteen, kahteentuhanteen kappaleeseen. Laadukas romaani voi myydä 800 tai 8 000 kappaletta riippuen siitä, miten ja ketkä jatkavat kirjan tarinaa sen ilmestyttyä. Joka vuosi moni hyvä teos jää katveeseen.

Ilmiöpiikit (Potter, skandikrimi, erotiikka) voivat tuoda mukavan lisän kustantamiseen, mutta ne eivät tarjoa pysyvää säteilyvaikutusta muulle kirjallisuudelle. Kustantamisessa on perinteisesti heitetty useampia koukkuja veteen ja katsottu mihin kala tarttuu. Nyt kustantajan on tehtävä yhä enemmän, jotta kaikkiin vieheisiin nappaisi.

Kannattava kustannustoiminta mahdollistaa myös vähälevikkisemmät kulttuuriteot.

Kustantamisen haasteita ei myöskään ratkaista talkootyöllä eikä sillä, että jaetaan sisältöä ilmaiseksi, vaikka sellainen runokentän tilannetta voi parantaakin. Kustantamisen ytimessä on yhä kiinnostava, omaperäinen, houkuttelevasti jäsennelty ja nautinnollisesti ilmaistu sisältö − niin hyvä, että joku siitä haluaa myös maksaa. Kannattava kustannustoiminta mahdollistaa myös vähälevikkisemmät kulttuuriteot.

Jokainen julkaistu kirja on yritys lunastaa kirjallisuuden merkitys lukijalle. Liiketoimintana kustantaminen on myös sijoitustoimintaa, jossa satsataan kiinnostaviin tekijöihin ja käsikirjoituksiin, joiden uskotaan jollain aikavälillä löytävän lukijansa ja panostuksen täten kannattavan. Kustantajan perinteinen riski on, ettei varmoja tapauksia ole, mikä luo mahdollisuuksia myös raikkaille yllätyksille.

Kustantamon keskeinen tehtävä on tehdä kaikkensa sen eteen, että kirja löytää lukijansa. Tulevaisuuden isoimpia haasteita on löytää uusia tapoja yhdistää kirja ja lukija: tämä on entistä tärkeämpää tilanteessa, jossa kirjallisuuskirjoittelu supistuu ja syndikoituu, henkilökeskeinen huomiotalous painottaa ulkokirjallisia asioita ja sattumanvaraiset palkinnot auttavat vain muutamia kirjoja.

Jos julkaistavien kirjojen nimekemäärä ei vähene, Helsingin yliopiston ISBN-keskuksessa siirrytään varmaan kohta kolmivuorotyöhön. Ylisuuri tarjonta jättää katveeseen joka vuosi monta hyvää kirjaa. Ja se on sääli, sillä kirjan merkitys tarinankerronnan ja tiedon välittämisen muotona sekä inhimillisen kokemuksen jäsentäjänä ei ole katoamassa mihinkään.

Hannu Harju
Kirjoittaja on kustannuspäällikkö.