Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Tyhjyyden partaalla

Sanna Nyqvist, 3.1.2005
Margaret Mazzantini: Älä liiku (Non ti muovere) s., WSOY 2004 Kääntäjä(t): Helinä Kangas

Margaret Mazzantinin Älä liiku panee miettimään Kantin kategorisen imperatiivin merkitystä nykypäivänä. Romaani kuvaa helposti tunnistettavaa maailmaa, jossa ihmiset ovat toisilleen keinoja tai väyliä johonkin, eivät niinkään itsenäisiä ja sellaisina kunnioitusta ansaitsevia olentoja. Tässä välineellistävässä kulttuurissa tyhjyyden pelko ajaa ihmisen etsimään äärimmäisiä, primitiivisiä ratkaisuja, jotka hetkellisesti palauttavat merkityksen elämään. Syntyvä kierre on kuitenkin kestämätön: pako ei tuo pelastusta.

Älä liiku on Dublinissa syntyneen italialaisen Margaret Mazzantinin toinen romaani, komea syväluotaus keski-ikäisen miehen maailmaan. Hän on aikaisemmin kirjoittanut teatterille ja näytellyt lukuisissa elokuvissa. Älä liiku sai vuonna 2002 Italian Finladian, Premio Sterga -palkinnon, ja on käännetty useille kielille, kiitettävän nopeasti myös suomeksi.

Elämän pelko

Romaanin päähenkilöllä Timoteolla on periaatteessa kaikki, mitä ihminen voi toivoa: älykäs ja menestyvä puoliso, suloinen tytär, ystäviä, arvostettu ammatti ja hyvä toimeentulo. Silti häntä kalvavat eksistentiaalinen pelko ja ahdistus, joille ei löydy järjellistä, juurittavaa syytä. Elämä näyttäytyy mielekkäänä vasta kun porvarillinen Timoteo tekee jotakin täysin absurdia ja itselleen vierasta: hän raiskaa köyhän ja ruipelon Italia-nimisen naisen, jonka sattumalta kohtaa autokorjaamoa etsiessään. Alistuvassa Italiassa Timoteo kohtaa elämän, joka on jo kaikonnut hänen ympäriltään. Kuin tekonsa lumoama rikollinen Timoteo palaa Italian luokse kerta toisensa jälkeen hetkellisen helpotuksen ja unohduksen toivossa.

Kerta kerralta kasvaa myös pelko Italian menettämisestä. Eläimellinen väkivalta vaihtuu oudon luontevasti epätoivoiseksi, omistavaksi rakkaudeksi. Italia on Timoteon ja hänen elämänpiirinsä täydellinen vastakohta, mikä juuri tekee hänestä entistä kiehtovamman Timoteon silmissä. Timoteo tuntuu jopa herkuttelevan rakastettunsa groteskiudella: ”Olin pelännyt etten tuntisi häntä mutta tunnistin jo kaukaa hänen pienen tumman hahmonsa. Hänen variksenpelättimen päänsä ja laihat väärät säärensä. Tunnistin hänen epävarman, ehkä lonkkaviasta johtuvan kävelynsä. (…) Hänen hahmonsa oli laihaakin laihempi vastavalossa, hän oli kuin selkärangaton surkea olento, jollaisia keväällä ryömii mullasta.”

Mikään ei voisi olla kauempana Timoteon kauniista ja sivistyneestä Elsa-vaimosta; kukaan ei voisi olla epätodennäköisempi rakastajatar sairaalaa johtavalle huippukirurgille. Mistä Timoteon pakkomielle Italiaan kumpuaa? Romaani ei analysoi suhdetta, mutta tarjoaa lukijalle ilmeisen tulkinnan avaimen: Italia on maaseudulta kaupunkiin eksynyt talonpoikaisnainen, äiti maa, johon Timoteo haluaa haudata itsensä kuin kohtuun. Viimeisenä hellyydenosoituksena Italiaa kohtaan hän pistää suuhunsa Italian kotiseudun multaa ja pureksii sitä tietämättä, mitä tekee. Tuo ele kertoo roolien vaihtumisesta: kun Timoteolla ei ole enää pääsyä Italian syliin, nainen tulee hänen sisälleen. Alistetusta huorasta on tullut miehen mieltä hallitseva äitihahmo. Poissa ollessaankin Italia vaikuttaa Timoteossa, vieraannuttaa tätä porvarillisesta elämänpiiristä ja pakottaa tämän yhä uudestaan kohtaamaan elämänsä merkittävimmät valinnat: ”Hän on osa minua kuin esihistoriallinen, evoluution saatossa typistynyt häntä, jotakin minkä lämmön tunnen yhä salaperäisenä läsnäolona.”

Isältä tyttärelle

Älä liiku on Timoteon mielensisäistä monologia koomassa makaavalle 15-vuotiaalle tyttärelleen. Kerrontaratkaisu on toteutettu taidokkaasti. Kun skootterikolarissa vakavasti loukkaantunutta Angelaa operoidaan leikkaussalissa, Timoteo tekee viereisessä huoneessa tiliä elämästään. Pelko etääntyneitä aviopuolisoita yhdistävän viimeisen siteen katkeamisesta vie Timoteon takaisin tuon vieraantumisen alkulähteille, aikaan ennen Angelan syntymää. Nykyhetki ja menneisyys peilaavat toisiaan ja lomittuvat rikkaaksi kertomukseksi.

Teemojen ja tapahtumien tasolla Älä liiku jatkaa Camus’n Sivullisen jäljillä, mutta kieleltään nämä kaksi teosta ovat aivan erilaiset. Camus’n Meursault kuvaa elämäänsä lyhyin lausein, yksinkertaisella ja jopa jurolla puhekielellä. Timoteossa sen sijaan on aimo annos runoilijaa ja ripaus filosofia. Romaanin kielen kauneus riipaisee erityisen syvältä silloin kun se on ristiriidassa tapahtumien banaaliuden tai tunnottomuuden kanssa. Mazzantini käyttää instrumenttiaan kirurgin tarkkuudella: kielen käänteissä hän tuo suoraan, selittämättä esille niin Timoteon hellyyden kuin kylmän turtumuksenkin.

Monologimuoto sopii tarinaan erinomaisesti. Elsa ja Italia jäävät luontevalla tavalla arvoituksellisiksi, koska heidän tunteensa ja motiivinsa välittyvät vain Timoteon kautta. Älä liiku tasapainoilee onnistuneesti avoimen tarinan ja taiteellisen, viimeistä piirtoa myöten harkitun kokonaisuuden välillä. Tästä syystä on vaikeaa kuvitella, miten asetelma voi onnistua elokuvassa, jossa kielellinen väistyy kuvallisen tieltä ja kameran objektiivisuus korvaa minäkerronnan. Mazzantinin aviomiehen Sergio Castelliton ohjaama elokuva (Non ti muovere, 2004) onkin saanut ristiriitaiset arvostelut. Pelkkään tarinaan tukeutuvaa elokuvaa on moitittu sensationaaliseksi ja sen henkilöhahmoja ohuiksi. Romaanissa oudotkin käänteet ja henkilökuvien aukot sopivat kokonaisuuteen: Älä liiku vakuuttaa ensisijaisesti äänensä aitoudella, ei tapahtumien realistisuudella.

Nykyaikainen tragedia

Viime aikoina on (jälleen) yleistynyt näkemys, että kirjallisuuden – ja nimenomaan kirjallisuuden – avulla voimme oppia jotakin olennaista itsestämme ja maailmastamme. Älä liiku sopii hyvin esimerkiksi tästä kirjallisuuskäsityksestä. Se perustuu kreikkalaisen tragedian asetelmalle sellaisena kuin Aristoteles sen Runousopissaan kuvaa: helposti samastuttava päähenkilö tekee rikoksen, jonka seuraamusten kanssa hänen on elettävä, olivatpa ne kuinka ankaria tahansa. Minäkerronta pakottaa lukijan lähelle Timoteoa, katsojaksi tämän elämän ratkaiseviin tilanteisiin: Italian raiskaukseen, Angelan syntymään. Samalla romaani kuitenkin nousee yksilötarinan yläpuolelle ja käsittelee nykyihmisen keinoja kaihtaa elämässä ammottavaa tyhjyyttä. Kaunis ja kauhea Älä liiku ei tarjoa ratkaisua tai sovitusta henkilöilleen, mutta lukijalle avautuu mahdollisuus puhdistavaan lukukokemukseen.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto