Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Pienten asioiden merkityksellisyys

Pasi Salminen, 30.12.2005
Marguerite Duras: Kirjoitan (Écrire, 1993) s., Like 2005 Kääntäjä(t): Annika Idström

Kustannusyhtiö Like on viime vuosien aikana julkaissut jo useita suomennoksia ranskalaisen Marguerite Duras’n pienimuotoisemmista teksteistä. Nyt on vuorossa postuumisti julkaistu teos Kirjoitan. Vuonna 1997 Liken julkaisemaa suomennosta Ei muuta markkinoitiin aikanaan viimeisenä Duras’n elinaikana julkaistuna tekstinä. Mikään ihme se ei ole, että tekstejä Duras’lta löytyy julkaistavaksi vielä kuoleman jälkeenkin.

Duras’n henkilö- ja kirjailijahahmo oli ensinnäkin poikkeuksellista mielenkiintoa herättävä. Duras (1914-1996) ehti olla elämänsä aikana monessa mukana. Duras’n värikkäästä elämästä mainitaan tavallisesti lapsuus Indokiinassa, toiminen vastarintaliikkeessä toisen maailmansodan aikana, alkoholismi ja lukuisat rakastajat. Duras hyödynsi teksteissään ja elokuvissaan toistuvasti elementtejä omasta elämästään. Vaikka Duras teoksissaan pyrki uudistamaan traditionaalista romaanikerrontaa, kirjailijan roolissaan Duras on helppo yhdistää perinteisempään, romanttiseen kirjailijahahmoon, joka tutun sanonnan mukaisesti on kirjailijaksi tullakseen ”elänyt kirjailijan elämän”.

Toiseksi Duras’n kiinnostavuutta hänen kuolemansa jälkeen lisää se, että hän tiettävästi muokkasi tekstejään yhä uudelleen ja uudelleen. Tästä prosessista on todennäköisesti jäänyt aineksia vielä tulevaisuudessakin julkaistavaksi. Postuumisti julkaistujen tekstien kohdalla kysymykseksi muodostuu se, kuinka vahvasti kyseisiä teoksia voidaan pitää tekijänsä tekeminä. Usein postuumit julkaisut ovamuokkautuneet viimeiseen asuunsa kolmannen osapuolen toimittamina – tosin toimitettuja ovat normaalistikin kustannukseen päätyvät teokset.

Kirjoitan mainitaan jo alkusanoissa Duras’n sairasvuoteelta ystävälleen sanelemana, ei siis itse kirjoitetuksi. Mahdollisista toimituksellisista ratkaisuista huolimatta – tai niiden ansiosta – teksti on tyylillisesti hyvinkin tunnistettavissa. Tekstin rytmi ja kappaleiden jaottelu ovat tuttuja Duras’n aikaisemmista teoksista. Lauseet ja kappaleet ovat lyhyitä ja selkeitä. Duras’lle tyypillinen minimalistinen ja fragmentaarinen ilmaisutapa on tallella tässäkin teoksessa.

Kuten jo totesin, Duras teki työtä tyylinsä eteen ja muokkasi tekstejään toistuvasti saavuttaakseen haluamansa lopputuloksen. Eli mikäli tämä teos on sanelun lopputulos, todennäköisesti tekstin toimitustyössä on tehty muutakin kuin pelkästään litteroitu Duras’n puhetta.

Kärpäsen kuolema

Kirjoitan-teoksen syntyhistoria on Duras’n käsikirjoitukseen perustuvan elokuvan Erään englantilaisen lentäjän kuolema tekemisessä. Suomentaja Annika Idströmin alkusanojen mukaan kyseisen elokuvan ohjaaja ja Duras’n ystävä Benoît Jacquot suostui elokuvan valmistumisen jälkeen Duras’n ehdotukseen tallentaa puhettaan kirjoittamisesta. Näin tehtiin toinen elokuva ja tämän pohjalta teos Kirjoitan

Teos jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa Kirjoitan on eräänlainen essee Duras’n kirjoittamisesta. Duras käy lävitse viimeisten elinvuosiensa aikaa, elämää ja ennen kaikkea kirjoittamistaan maaseudulta hankkimassaan suuressa talossa. Toinen osa puolestaan kertoo Durasin vierailusta eräässä pienessä ranskalaisessa kylässä ja kertaa samalla lyhyen tarinan nuoren englantilaisen lentäjän kuolemasta kylän lähellä toisen maailmansodan aikana.

Teoksen ensimmäinen osa on mielenkiintoisin. Duras on ollut paitsi luettu, myös hyvin runsaan kirjallisuudentutkimuksen kohteena ollut kirjailija. Näin ollen Duras’n omat mietteet kirjallisuudesta, omasta kirjoittamisestaan ja roolistaan kirjailijana ovat mielenkiintoista luettavaa. Teosta mainostetaan suomentajan alkusanoissa Duras’n ”kaunokirjallisena testamenttina” ja tekstinä, josta on ”epävarmaa, ellei peräti epätodennäköistä että se olisi voinut syntyä aikaisemmin”. Tarjoaako käsillä oleva opus siis näkökulmia Duras’n tuotantoon tekijänsä vinkkelistä ja avaimia niiden rakentumisen ymmärtämiseen?

Useita Duras’n teoksia ei voi lokeroida selkeästi sen enempää omaelämänkerran kuin fiktiivisen romaaninkaan luokituksen alle, sillä ne sekoittavat elementtejä kummastakin genrestä. Tekstit ovat fragmentaarisia, kappaleet lyhyitä, mutta tämä harvoin tekee teksteistä kaoottisia tai vaikeasti lähestyttäviä. Tekstien sitovana voimana toimii usein intensiivinen ja intiimi kertojan ääni, joka ilmaisee päähenkilön subjektiivista ensimmäistä persoonaa. Näin myös nyt.

Kirjoittamisen tehtävä vaatii Duras’n mukaan erityisesti yksinäisyyttä. Kirjoitan kieppuu yhä uudestaan ja uudestaan yksinäisyyden teeman ympärillä. Yksinäisyys liittyy milloin kertojan tarpeeseen kirjoittaa, milloin hänen arkiseen elämäänsä suuressa maalaistalossa ja irrallisuuden tunteeseen muista ihmisistä. Kirjoittaminen rinnastetaan tekstissä vahvasti kirjailijan asuttamaan taloon. Hän on muuttanut taloon tehdäkseen kirjojaan ja asuu talossa yksin. Toisinaan taloon asettuu vieraita, toisinaan hän poistuu siitä, mutta aina hän kuitenkin palaa sen yksinäisyyteen.

Yksinäisyyden liittäminen kirjojen kirjoittamiseen ja kirjailijan roolin yhteyteen ei liene yllätyksellistä. Vaikka Duras olisi kokenut elämänsä aikana kuinka värikkäitä tapahtumia tahansa, kirjoittaminen voi olla melko yksinäistä pakertamista paperin äärellä. Yksinäisyys toimii siis Duras’lle kirjoittamisen ennakkoehtona. Kirjoittamisen ja kirjallisuuden yleisempi merkitys ei kuitenkaan avaudu yksinäisyyden välttämättömyyttä tarkastelemalla.

Duras nostaa kirjoittamisen ja kirjallisuuden tehtäväksi huomion kiinnittämisen niihin asioihin, jotka muutoin voivat jäädä vähällä huomiolle. Kirjallisuuden merkitystä ei siis perustella suurten tai tärkeinä pidettyjen aiheiden merkityksellisyydellä. Keskeiseksi kuvaksi ja esimerkiksi tästä pienten asioiden merkityksellisyydestä teoksessa nousee katkelma, jossa kuvataan kirjailijaa tarkkailemassa kellarissaan kärpäsen kuolema. Kuvaus kärpäsen kuolinkamppailusta voidaan tulkita kirjallisuuden merkitystä kuvaavaksi symboliksi. Ihmisille normaalisti täysin merkityksetön tapahtuma, hyönteisen menehtyminen, saa eettistä merkitystä yhdistyessään ajatukseen kirjallisuuden roolista huomaamattoman ja vaiennetun esiin tuomisessa.

Kärpäsen kuolinkamppailu pysäyttää kertojan kuoleman mysteerin ääreen. Hyönteisen kuolema synnyttää uusia merkityksiä. Se voi saada eettistä ja poliittista merkitystä yhdistyessään teoksessa esimerkiksi ajatukseen juutalaisten kohtalosta sodan aikana.

Teoksen jälkimmäisessä osassa ollaan niin ikään ollaan tekemisessä kuoleman kanssa. Nuoren englantilaisen hävittäjälentäjän alas ampuminen Ranskassa on pieni sivujuonne kaiken väkivallan keskellä, mutta tämän yksittäisen tapauksen muistaminen ja kertominen saattaa samalla tuoda myös julki jotakin yleistä koko sodan luonteesta.

Teoksen kahden osan suhde toisiinsa ja osien liittäminen yhdeksi kirjaksi ei välttämättä ole aivan ilmeinen, mutta voidaan ymmärtää ensinnäkin teoksen syntyhistorian kautta: jälkimmäisen osan tarinaan perustuva filmatisointi johtaa Durasin pohtimaan sekä omaa kirjoittamistaan että toisenkin elokuvan tekoon.

Toisaalta jälkimmäisen osan voidaan ajatella konkretisoivan ensimmäisessä osassa esiin nousevia ajatuksia kirjoittamisesta ja kirjoittamisen tehtävästä – tai ottaen huomioon osien ajallisen järjestyksen, ensimmäisen osan voidaan ajatella abstrahoivan jälkimmäisen osan tarinasta syntyviä ajatuksia. Niin tai näin, yritys tiivistää teoksen merkitykset muutamaan keskeiseen ajatukseen tekisi vääryyttä Duras’n pyrkimyksille ja tavalle kirjoittaa.

”Kyseenalaistaminen on yhtä kuin kirjoittaminen”

Duras’n nimi yhdistetään usein ranskalaiseen niin sanotun uuden romaanin (nouveau roman) koulukuntaan. Tyypillistä uudelle romaanille oli pyrkimys uudistaa romaanikerronnan konventioita. Tämä tapahtui korostamalla kirjallisuuden omalakista luonnetta erotuksena esimerkiksi realistisen perinteen näkemyksestä kirjallisuudesta todellisuuden heijastajana tai sitten eksistentialistisesta näkemyksestä kirjallisuuden poliittisesta tai moraalisesta yhteiskunnallisesta tehtävästä. Useat uuden romaanin koulukunnan edustajat osallistuivat vahvasti kirjallisuusteoreettiseen keskusteluun ja muotoilivat näkemyksiään kirjallisuudesta myös teorian tasolla.

Kirjalliset koulukunnat koostuvat usein kirjailijoista, jotka voivat poiketa toisistaan suurestikin. Duras’n tyyli poikkeaa selkeästi vaikkapa koulukunnan keskeisen teoreetikon Alain Robbe-Grillet’n teksteistä tai toisen vahvasti teoreettisista lähtökohdista teoksiaan muotoilevan Nathalie Sarrauten teoksista. Duras’ta yhdistää kuitenkin Uuteen romaanin juuri huomion kiinnittäminen romaani-ilmaisuun ja valmiiden muotoratkaisun sekä konventioiden vastustaminen. Tämän hän tuo selkeästi esille myös Kirjoitan– teoksessa.

Kyseenalaistaminen on yhtä kuin kirjoittaminen, kirjoittaa Duras ja jatkaa toisaalla teoksessa: Jos tietäisi jotain siitä, mitä aikoo kirjoittaa ennen kuin siihen ryhtyy, ennen kuin kirjoittaa, ei kirjoittaisi koskaan. Se ei maksaisi vaivaa. Kirjoittaminen paljastuu Duras’lla siis itsensä ja ajattelunsa äärirajoille asettumisena Duras ihmettelee ”riskittömiä” kirjoja, jotka tekemällä tehdään ja suunnitellaan sääntöjen, muotin mukaan. Kirjoittamisen vapauden korostaminen yhdistää Duras’ta Uuden romaanin teoreettisiin ideoihin.

Mitään järin mullistavaa Duras ei kirjoittamisestaan paljasta. Tästä huolimatta teokselle voi uskoa löytyvän Suomessakin kiinnostunutta lukijakuntaa. Duras’n teoksilla on meilläkin runsaasti ystäviä ainakin suomennosten lukumäärästä päätellen – monilla lienee vielä mielessä takavuosien filmatisointi Rakastajasta. Like ja suomentaja Annika Idström ansaitsevat hatunnoston tuodessaan ranskan kieltä taitamattomankin lukijakunnan käsiin myös Duras’n vähemmän tunnettuja, pienimuotoisempia tekstejä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto