Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Taistelua sieluista Turun kaupunkimaisemassa

Otto Lappalainen, 23.11.2011
Mike Pohjola: Ihmisen poika 607 s., Gummerus 2011

Käsikirjoittajana ja pelisuunnittelijana toimivan Mike Pohjolan kunnianhimoinen romaani Ihmisen Poika on oivaltava yhdistelmä nuoren miehen kehitystarinaa, viime vuosikymmenien sukupolvikokemusten kuvausta sekä individualistisen elämäntarkoituksen etsintää. Päähenkilö luovii eri vaihtoehtojen välillä sekä persoonallisten roolimallien että ympäristön poliittisen ja taloudellisen oman edun tavoittelun synnyttämissä paineissa. Romaani rakentuu metaforiseksi Messias-tarinaksi ja lopun aikojen kuvaukseksi, mutta säilyttää silti pelihenkisen leikillisyytensä..

”Julius alkoi ihmeekseen nähdä jumalattomuutta muuallakin, kirjoissa, televisiossa ja lehdissä kaupan hyllyllä. Miten se oli mahdollista? Eikö Suomi ollut kristillinen valtio, jossa noudatettiin Mooseksen lakeja ja Jeesuksen opetusta? […] Julius kuitenkin kuvitteli elävänsä teokratiassa, jossa Jumalan laki on yhtä kuin valtion laki”.

Julius Sariola on symbolisen sukunimensä mukaisesti kuin etuoikeutetuksi valittua sirkussukua ja taidoistaan ja tulevasta suuruudestaan vakuuttunut tivoliesiintyjä, joka ei voi tyytyä tavanomaisiin ratkaisuihin (”Sariola” voi toki viitata myös kirjailijan omaan sukunimeen Kalevalan kautta). Romaanin motonkin mukaan hän on Jumalan merkitsemä mies. Hänen pudottuaan lapsena puusta hänessä alkaa itää ajatus, että hän on Raamatun Messias ja että hänessä toteutuu Jeesuksen toinen tuleminen. Enkelinäyt ohjaavat häntä myöhemminkin tuon vain hänelle tarkoitetun tien etsintään.

Jo varhaisimpiin tietokonepeliversioihin ja uusimpaan it-teknologiaan pohjautuviin roolipeleihin sekä larppaamiseen perehtynyt Mike Pohjola on luonut Ihmisen pojassa hämmentävän romaanin, jossa on niin globaalissa kuin kosmisessa mitassakin ”kaikki” mutta joka ei selitä mitään puhki ja joka antaa loppuluvuissaan useita vaihtoehtoja kärjistyneen tilanteen ratkaisemiseksi. Lukija saa vapaasti päättää, taistellaanko Turun kaupunkimaisemassa loppuottelu Harmageddonin asein vai riittääkö selitysmalliksi luonnontieteen harmoninen näkemys maailmankaikkeuden lopusta.

Huumori puree kuolemanvakaviin asioihin

Romaanin luvut on nimetty Raamatun kirjojen tyyliin ja tekstissä on pitkähköjäkin sitaatteja Raamatusta, mutta teos ei ole sävyltään niin vakava kuin voisi luulla. Pohjola osoitti hienoa absurdin komiikan tajua Turun kulttuurikaupunkivuoden ohjelmistoon kuuluneen hevimusikaalin 1827 käsikirjoituksessaan. Turun suurpalon ja kirkollisen elämän outoja yhteyksiä tutkailevassa juonessa oli mustaa, mutta vapauttavan hersyvää huumoria.

Ihmisen pojassa ei ole mitään liian pyhää, ettei sille voisi vinoilla hyväntahtoisesti: ”Miksiköhän muuten monet kuvittelevat, että Jumala käskee heitä nousemaan johonkin korkealle paikalle ennen kuin Jumala voi todella sanoa, mitä tarkoittaa. Vähän kuin tietokonepelissä sivuhahmo voi luvata, että en voi vielä auttaa sinua, mutta jos ensin käyt tuolla luolassa tappamassa sata mutanttirottaa, niin sitten autan.”

Parikymppisen Juliuksen sitkeät iskuyritykset kilpistyvät myös humoristisiin käänteisiin. Herkkuruoan tarjoaminen ei auta, kun tyttö valittaa kärsivänsä bulimiasta. Vihreä valo muuttuu äkkiä punaiseksi, kun lisäkommentti kertoo: ”Mä koitan vaihtaa sen anoreksiaan”.

Korkeakulttuurikaan ei säästy. Julius tarjoaa Adolf Hitleristä kertovaa näytelmää ylioppilasteatterille: ”Käsikirjoitus valmistui, mutta se oli liian pitkä esitettäväksi alle viidessä tunnissa. Näytelmän nimi oli Tuleva suuri taiteilija – Maailmanhistorian suurimman tragedian ensimmäinen näytös.” Mainiota tilannekomiikkaa osoittaa myös kuvaus larppaajasta, joka uskoo olevansa oikeasti omaksumansa roolihahmo.

Romaanissa keskeisen osan saa Turun tautinakin tunnetun ongelmakokonaisuuden käsittely. Poliittisten päättäjien ja liike-elämän edustajien suhteet käyvät liiankin läheisiksi ja kimurantit kaavoituskuviot menettävät demokraattisen läpinäkyvyytensä. Kaavoitusvalta pakenee kabinettien ja saunojen herraseurueisiin. Pohjola ei malta olla muistuttamatta takavuosien väitetyistä vapaamuurarikytköksistä. Hupaisassa saunakohtauksessa suoritetaan ikuisen hyvän veljeyden tervausrituaali.

Raamattuun tukeutuva fiktio toimii

Runsaasta sitaattiaineistosta ja kerronnan raamatullisesta paatoksesta huolimatta Ihmisen poika on fiktiivisenä kerrontana omassa maailmassaan uskottava ja vakuuttava. Se haastaa lukijan yllättävän vaivattomasti siihen leikkiin ja peliin, jota fiktio pohjimmiltaan onkin. Juoni etenee Juliuksen varttumisen myötä vaihtuviin elämäntilanteisiin, jotka on kuvattu hyvinkin napakasti ja kiehtovasti. Lapsuuden leikeistä edetään kouluvuosiin ja opiskeluaikoihin. Välillä saadaan tuntumaa kommuunielämään ja siviilipalvelukseen.

Romaanin alkuideana lepattava Messias-ajatus muuntaa jatkuvasti muotoaan. Tuttavuuksien ja elämänkokemustensa mukaan Julius näkee tuon suuren salaisuutensa aina hieman eri valossa. Hänen vanhempansa eivät ole kenties jyrkimpiä fundamentalisteja, mutta heille vastaus kysymykseen kuin kysymykseen löytyy heti Raamatuista.

Julius edustaa oman tien kulkijanakin tyypillistä nuorison optimismia ja idealismia. Hänen henkinen ja hengellinen kehityksensä on melko synkretistinen: hän on valmis hyväksymään eri uskonlahkojen, uskontojen ja aatemaailmojen parhaimmat piirteet, jotka taitavasti yhdisteltyinä ehkä pelastaisivat maailman.

Julius saa alkuvaiheen henkiseltä tueltaan, mutta myöhemmin moraalittomaksi pyrkyriksi paljastuvalta rippipapiltaan tärkeän ajatuksen: Raamattu kaareutuu niin kuin universumi: ”keskellä oli kaikkein painavin asia. Mitä lähempänä tapahtumis- ja kirjoittamisaika olivat Jeesuksen ristinkuolemaa, sitä tiukemmin oltiin asiassa ja totuudessa kiinni. Kaaren alkupäässä oli sitten perimätietoa maailman synnystä, toisessa päässä Ilmestyskirjan huumehöyryiset hallusinaatiot.”

Pohjola kuvaa Juliuksen varttumista nuoreksi aikuiseksi tuomalla tekstiin mukaan sekä sisäistä kehitystä että ulkoisia maailmantapahtumia, joilla on vaikutuksensa Juliuksen ajatuksiin. Symbolisia helvetin voimia edustavat rapautuneen kunnallishallinnon ja valtakunnanpolitiikan lisäksi jatkuvasti eri yhteyksissä konkretisoituva usko ydinvoimaan.

Ihmisen poika tarjoaa lukijalleen valtavan määrän ajatusten solmukohtia ja eri kulkureittien mahdollisuuksia.

Oman edun tavoittelua esiintyy niin Juliuksen omissakin toimissa kuin hänen ystäväpiirissään. Edes moraaliltaan korruptoituneimmat pääpukarit eivät ole Juliuksen näkeminä läpeensä pahoja. Julius uskoo messiaanisuutensa lisäksi ihmiseen.

Roolipelien tavoin Ihmisen poika tarjoaa lukijalleen valtavan määrän ajatusten solmukohtia ja eri kulkureittien mahdollisuuksia. Yli 600 sivun laajuus ei tunnu rasittavalta. Minua jäi tosin harmittamaan Raamatun nimien oikeinkirjoituksen horjuvuus. Romaanissa esiintyy Aabraham vanhan raamatunsuomennoksen mukaisesti, mutta kuitenkin Adam, joka ei edusta kumpaakaan 1900-luvun suomennosta. Jouluevankeliumin sitaatti on vuoden 1938 suomennoksesta, mikä on sikäli perusteltua, että vanhempi teksti tuntuu tyyliltään kaunokirjallisemmalta.

Vapaasti kertovissa jaksoissa on kiusallisen paljon turhaa käänteistä sanajärjestystä. Mutta fiktiivisten henkilöiden nimet ovat mainiosti henkilöitä kuvaavia, kuten Ilkka Sadinkuusi tai Pontus Farfors.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto