Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Juopoista miehistä ja vanhenevista naisista

Tiina Raevaara, 20.11.2010
Päivi Alasalmi: Koirapäinen pyöveli s., Gummerus 2010

Päivi Alasalmi (s. 1966) on tunnettu lähinnä ihmiskeskeisistä romaaneistaan, vaikka kuuluu hänen tuotantoonsa muutakin. Vuonna 2009 hän julkaisi lastenkirjan Turhamainen aasi, ja Koirapäinen pyöveli on hänen toinen novellikokoelmansa. Ensimmäinen, Suden hetki, ilmestyi jo vuonna 1995.

Alasalmi on ennen kaikkea ihmisten kuvaaja. Hänellä on silmää ja korvaa ihmisten välisille virityksille, tajua ihmissuhteiden monimutkaisesta dynamiikasta ja näennäisestä absurdiudesta. Toisaalta Alasalmen henkilöt toimivat ajoittain psykopaattisen julmuuden rajamailla. Finlandia-ehdokkaanakin olleessa Vainolassa tarina seurailee kauhuromantiikan klassikon Daphne du Maurierin Rebekan esimerkkiä. Tuo tumma nainen -romaanissa kirjailija taas leikittelee kiltteyteen verhotulla pahuudella.

Alasalmen tuore novellikokoelma sisältää kaksikymmentä lyhyehköä novellia. Nekin keskittyvät paljolti ihmisiin: ihmismielen absurdia pakkomielteisyyttä heijastaviin haluihin, tarpeisiin ja tavoitteisiin. Kaikki tarinat eivät kasva varsinaisiksi novelleiksi saakka. Esimerkiksi avausteksti ”Suuri Otto” on vain kuvaus kaveriporukan juomistavoista.

Koirapäinen pyöveli tuo mieleen Maarit Verrosen novellikokoelman Normaalia elämää (2009), jossa samoin osa tarinoista on enemmänkin kuvauksia ihmisten julmista tavoista ja teoista kuin varsinaisia kaarellisia novelleja. Siinä missä Verronen kuitenkin keskittyy henkilöidensä pahansuopuuteen, Alasalmi antaa reippaasti tilaa myös hyvyydelle ja onnellisille lopuille.

”Aulin hurja luonto” kertoo hieman huonojen tähtien alla syntyneestä naisesta, joka lapsena joutuu keräämään taivaan tuuliin räjähtäneen isänsä jäännöksiä ja saa myöhemmin vaivoikseen lapsikatraan ja juopon sovinistimiehen. Kaikki kuitenkin kääntyy hyväksi: huono mies kuolee, ja löytyy uusi, sellainen, joka antaa Aulin levätä, tekee tälle ruuat ja vie etelän lämpöön. ”Ohi häpeäpaalun” taas on kertomus neuroottisesta ja epämiellyttävästäkin naisesta, joka kuitenkin lopussa löytää tapansa olla ja elää ja muuttuu samalla sympaattiseksi.

Loppukäänteen voima

Päivi Alasalmi luottaa monessa novellissa loppukäänteen voimaan. Esimerkiksi ”Seitsemästoista askelma” kasvaa lopun myötä dramaattiseksi, vääjäämättömän tuntuiseksi tapahtumasarjaksi. Loppukoukuissa on kuitenkin vaaransa: käänteen pitää sopia tarinaan ja olla sille paitsi looginen lopetus, myös yllättää ja niksauttaa tarinalle uusi näkökulma.

Kokoelman epäonnistunein novelli onkin sitä nimenomaan loppukäänteensä takia. ”Pokerinaamat” kertoo vanhenevasta naisesta ja hänen liberaalista tavastaan täyttää seksuaaliset tarpeensa. Muuten kaunis, miellyttävä ja uskottava tarina lässähtää loppukoukkunsa takia. Nykymaailmassa on vaikea yrittää tehdä vaikutusta sillä tiedolla, että niin sanotusti kunnollisten tai konservatiivisten ammattien edustajatkin ovat seksuaalisia olentoja.

Kokoelman onnistunein novelli on ”Sudensulhanen”, kertomus autiolla saarella asuvasta Aliisasta, joka absurdien käänteiden jälkeen saa kumppanikseen miehisen miehen viereiseltä saarelta. ”Sudensulhanen” on myös kokoelman pisimpiä tekstejä, ja ehkä juuri siksi siihen mahtuu enemmän kerroksia ja se kasvaa yksiulotteisesta kuvauksesta monisyiseksi tarinaksi yksinäisyydestä, itsellisyydestä ja erilaisuuden sietämisestä.

Vanhenevan naisen seksuaalisuus

Päivi Alasalmen novellit kuroutuvat kiinni toisiinsa yhteisten teemojen kautta. Vanhenevan naisen seksuaalisuus on tarkastelun kohteena useassa novellissa. Seksuaalisuuttaan toteuttamalla naiset pystyvät hyväksymään vanhenemisensa.

”Tiia tunsi saaneensa elämäänsä uuden juonen”, Alasalmi kirjoittaa, kun eläkeikäinen opettajatar on pitkästä aikaa rakastellut. ”Hän ajatteli voivansa vihdoin 45-vuotiaana alkaa elää omaa elämäänsä”, kerrotaan novellissa ”Ohi häpeäpaalun”. ”Sudensulhasessa” silloin tällöin kuuta ulvovan Aliisan ”ei tehnyt mieli ulvoa enää”, koska hän löysi miehen.

Alasalmen naisten onni syttyy ja sammuu miesten mukana: ”Aulin hurja luonto” -novellin nimihenkilö elää latistettua elämää juopon miehensä varjossa, mutta uusi, kiltti mies saa naisen kukoistamaan.”Vitsaus” on dialogista koostuva tilannekuvaus naisesta, joka tilaa tuholaistorjujan häätämään asunnostaan vitsauksen – juopon miehensä.

”Tien päässä tyhjä talo” kertoo naisesta, jonka alkoholisoitunut ja erakoitunut isä tapettiin. ”Roskapussia viemässä” taas esittelee lukijalle nuoren miehen, joka aina roskiksella käydessään muistaa isänsä, jolla oli tapana livahtaa samalta reitiltä luvattomille baarikierroksille.

Kokoelman miesten seksuaalisuudessa on ehkä aavistus jonkinlaista pakkomielteisyyttä. Esimerkiksi novellin ”Nyt!” päähenkilön on pakko poistua kiireesti ravintolan juhlapäivällisiltä ja käydä naimassa rakastajatartaan puiston nurmikolla.

Ei Päivi Alasalmi silti pidä miehiä pelkkinä hyväksikäyttäjinä tai tunteettomina tarpeidensa täyttäjinä. ”Etupainon” päähenkilö, vanhahko mies ihailee suuria rintoja ja tekee lopulta kaikkensa päästäkseen sellaisiin käsiksi. Hän osaa kuitenkin myös nauraa itselleen ja nähdä pakkomielteensä taustan, rakkauden äitiin.

Koirapäisen pyövelin novellit ovat hauskoja mutta piikikkäitä, helppolukuisia mutta ajoittain rankkoja. Lyhyissä teksteissä on intensiivinen veto, ja niitä lukee kuin henkeä pidätellen, romahdusta odottaen. Niukkuutensa ja yksinkertaisuutensa takia ne jäävät välillä hieman ohuiksi, mutta sellaisina tuovat toki monimuotoisuutta Alasalmen romaanipainotteiseen tuotantoon.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto