Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Pikku prinssin elämä

Ilona Kemppainen, 24.11.2003
Paul Webster: Antoine de Saint-Exupéry. Pikku prinssin elämä s., Koala-Kustannus 2003 Kääntäjä(t): Minna Kalajoki

Millainen oli mies yhden maailmankirjallisuuden rakastetun klassikon, Pikku prinssin takana? Kuinka paljon kirjailijaa itseään on Pikku prinssin hahmossa? Paul Websterin teos Antoine de Saint-Exupery. Pikku prinssin elämä pyrkii vastaamaan näihin kysymyksiin hahmottamalla kirjailijan elämänkaaren, joka olikin monessa suhteessa poikkeuksellinen.

Elämäkertateosten kirjoittaminen on vaikeaa, eikä niiden lukeminenkaan aina ole helppoa. Onhan näet niin, että kyetäkseen kartoittamaan kohteensa elämän ja teot riittävän tarkasti, kirjoittajan on oltava palavan innostunut aiheestaan. Tämä taas saattaa olla jopa epämukavaa kuvattavan henkilön neroudesta vähemmän vakuuttuneelle lukijalle: tuntuu kuin rikkoisi intiimin kohtauksen, kun mieleen tulee vastaväitteitä ja jopa ivallisia huomautuksia.

Websterin teos joutuu alkupuolellaan vakavaan vaaraan tämän intiimiyden suhteen. Varsinkin esipuhe asettaa haasteellisen tehtävän: ”Tämä elämäkerta pyrkii selvittämään useimmat arvoitukselliset katkelmat ja Pikku prinssin salaperäisen kielenkäytön”. Websterin teokselle voidaan katsoa ansioksi, että tämä nimenomainen selvitystyö jää vaillinaiseksi. Sen sijaan tarjolla on runsas kuva 1900-luvun alkupuolen eurooppalaisesta kulttuurihistoriasta.

Aatelinen lentäjäsankari

Antoine de Saint-Exupéryn elämä olisi voinut olla helppoa. Hän oli aristokraatti, lentäjäsankari ja kirjailija, jota useasti sanottiin yhdeksi sukupolvensa lahjakkaimmista. Kuitenkin hänen elämänsä oli huolien ja vaikeuksien sävyttämää. Webster vihjaa, että todella onnellinen Saint-Exupéry oli vain lentäessään pilvien yllä, jolloin hän saattoi kadottaa kokonaan ajan ja paikan tajun.

Kuten aatelissuvuille on ollut tapana käydä, myös Saint-Exupéryn perhe oli köyhtymään päin 1900-luvun alussa, mutta esikoispojalle haluttiin antaa ensiluokkainen koulutus suvun kuningasmielisten ja vanhoillisten ihanteiden mukaisesti. Tätä vaihetta Webster kuvaa turhankin dramaattisesti: ankara katolinen koulu oli varmasti järkytys nuorelle Antoinelle, muttei toisaalta mitenkään poikkeuksellinen kokemus 1910-luvun pojanelämässä. Lapsuuden huolettomat päivät Webster kuvaa unenomaisen auvoisina, mikä tukee kirjan perusteesiä henkilökohtaisista kokemuksista Saint-Exupéryn teosten taustalla. Niinpä juuri kouluunmeno tulee esille erityisen vaikeana kysymyksenä.

Koulun tiukka kuri ei estänyt Antoinea omaksumasta sen oppeja yhteiskunnasta ja elämästä, jotka kotikasvatuksen perusteella upposivatkin otolliseen maaperään nuoren aatelispojan mielessä. Irtaantuminen näistä ihanteista olikin ilmeisesti yksi Saint-Exupéry’n aikuiselämän vaikeita kysymyksiä, johon hän joutui tavalla tai toisella palaamaan yhä uudelleen.

Maailma muuttui 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä kiihtyvällä vauhdilla samalla kun Saint-Exupéry joutui itse kohtaamaan aikuisen elämän haasteet. Koska hän suvun perinteiden vastaisesti valitsi lentäjänuran, hän joutui selviytymään ilman monia aatelisnuorukaisten tavanomaisia tukiverkkoja.

Miesten ja naisten maailmassa

Toisena Saint-Exupéryn elämän kompastuskohtana Webster pitää suhdetta arkielämään yleensä. Kirjailijan elämän parhaita aikoja auvoisen lapsuuden lisäksi olivat mitä ilmeisimmin kurinalaisissa ja eristyneissä miesyhteisöissä vietetyt vuodet.

Saint-Exupéry kuului sukupolveen, joka ei ”ehtinyt” osallistua ensimmäisen maailmansodan taisteluihin. Hänelle ja hänen ikätovereilleen jäikin ihanteellisempi kuva sodasta ja sotilaselämästä kuin niille, jotka todella joutuivat juoksuhautoihin. Tämä toteutumaton haave sotilaskunniasta oli yksi maailmansotien välisen ajan eurooppalaisia ilmiöitä, siinä missä sodan kokeneiden miesten
katkeruuskin.

Pyrkimys miehiseen elämänpiiriin toistui Saint-Exupéryn elämässä, niin postilentäjänä kuin vapaaehtoisena sotilaslentäjänäkin toisen maailmansodan aikana. Tuolloin kirjailija oli lentäjäksi jo iäkäs ja lukuisien onnettomuuksien vammauttama.

Voimakas ranskalainen isänmaallisuus ei ollut Saint-Exupéryn motiivi ainakaan Websterin mukaan, eikä hän ollut kiinnostunut de Gaullen pyrkimyksistä tai politiikasta yleensäkään. Pikemminkin hän koki itsensä lentäjäksi henkeen ja vereen, joten asettuminen armeijan palvelukseen oli luonteva jatke hänen muulle elämälleen. Näissä tehtävissä Saint-Exupéry lensi myös kuuluisan viimeisen lentonsa, ja katosi jälkiä jättämättä Välimeren yläpuolella.

Normaalia arkea Saint-Exupéry ei kokenut ihmissuhteissaankaan. Monivaiheinen avioliitto el salvadorilaisen Consuelo Suncin de Sandovalin kanssa on Websterin mukaan taustana myös Pikku prinssi -teokselle ja siinä esiintyvälle viattomuuden menettämisen teemalle.

Oikukas ruusu on muotokuva Consuelosta, jolla ei temperamenttisena ja ylelliseen elämään mieltyneenä ollut keinoja tuoda tasapainoa Saint-Exupéryn elämään, sen paremmin kuin lentäjänä paljon poissa oleva kirjailija saattoi tarjota vaimolleen kiinteää yhteiselämää. Tästä huolimatta heidän avioliittonsa kesti 13 vuotta, kirjailijan kuolemaan saakka, vaikka sitä leimasivat jatkuvat ristiriidat ja erossa olo.

Webster pitää selviönä, että Consuelo oli Saint-Exupéryn tärkein muusa, minkä vaimoon vihamielisesti suhtautuneet sukulaiset yrittivät johdonmukaisesti kiistää.

Kuka Antoine de Saint-Exupéry oli?

Websterin tapa kuvata Saint-Exupéryä henkilönä jättää merkillisen mielikuvan. Lähes lapsenomainen, monissa arkisissa asioissa epäonninen ja ystävänä lievästi sanottuna vaativa, ellei peräti kohtuuton mies sai tukea aikakautensa johtavilta intellektuelleilta. Lentäjänä hänen asenteensa oli usein lähinnä holtiton, ja osa työtovereista kieltäytyi tästä syystä
lentämästä hänen kanssaan.

Ilmeisesti elämäkerturin taustaoletuksena on koko ajan se, että lukijakin pitää Saint-Exupéryä kiistämättömänä nerona. Kieltämättä hänen on sitä täytynyt olla, sillä kirjailijan luonteesta ja sosiaalisesta sulavuudesta Webster ei anna kovinkaan mairittelevaa kuvaa. Jatkuvissa rahavaikeuksissa kamppaileva boheemi ei voinut tarjota ystävilleen muutakaan kuin henkevän seuransa – usein outoihin vuorokaudenaikoihin.

Silti Websterin kertoma tarina kantaa. Esipuheen suureelliset lupaukset unohtuvat ja autuaaksi kuvatun lapsuuden jälkeen tyylilaji asettuu melko toteavaksi. Saint-Exupéryn elämä oli siksi erikoinen ja vaiheikas, että erityisiä korostuksia ja dramaattisia painotuksia ei siihen tarvitse
lisätä.

Kun Webster pääsee tukevammalle maaperälle, aikuisen ihmisen elämän pariin, pikku Antoinen ensimmäisten lentämiskokemusten kuvauksessa häiritsevä jatkuva olettelu vähenee. Vaikka todistusaineisto olisi niukkaakin, on kirjoittamaan ryhtyvän kyettävä esittämään jokin oikea väite ilman jatkuvia ehkä ja kenties -varauksia. Teoksen loppupuolella lukeminen onkin nautittava kokemus, ehkä siksi, että toisen maailmansodan aikainen Ranska on sisäkannen mukaan Websterille tutuin aikakausi Pétain’s Crime -teoksen myötä.

Kirjoittajasta riippumattomat seikat häiritsevät lukijaa koko ajan. Teoksen käännös ei toki ole huolimattomin mahdollinen, mutta suomen kielen lauserakenteissa ja erilaisten ilmauksien kääntämisessä on varsinkin tyylillisesti jatkuvasti horjuntaa. Olisi ollut toivottavaa, että
kunniatohtoriksi asti päässyt journalisti olisi saanut paremman kohtelun. Samoin tämäntyyppiseen teokseen olisi voinut liittää kirjallisuusluettelon muista Antoine de Saint-Exupérystä kirjoitetuista teoksista. Itse kirjailijan julkaisuluettelo teokseen toki sisältyy.

Antoine de Saint-Exupéryn teokset liikuttavat yhä uusia lukijoita. Pikku prinssiä, hänen tunnetuinta teostaan, ei enää pidetä niinkään lastenkirjana, vaan yleisenä pohdintana ihmisenä olemisesta. Paul Websterin kirjoittama elämäkerta jättää voimakkaan tunteen siitä, että Antoine de Saint-Exupéry oli itsekin loppuun saakka hämmentynyt elämän edessä. Joskus tärkeitä ovat kuitenkin kysymykset, eivät vastaukset.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto