Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Oppinutta matkakirjallisuutta Amerikasta

Juri Nummelin, 14.1.2011
Robert Louis Stevenson: Harrastelijasiirtolainen ja Tasankojen halki 217 s., Savukeidas 2011 Kääntäjä(t): Ville-Juhani Sutinen

Robert Louis Stevenson (1850–1894) tunnetaan nykyään lähinnä parin kauhu- ja seikkailuromaanin kirjoittajana: Tri Jekyll ja Mr. Hyde ja Aarresaari ovat kirjoja, joita luetaan edelleen paljon. Ja on syytäkin lukea, koska kummassakin Stevenson osoittaa taitonsa luoda ajan hammasta kestäviä, lähes myyttisiä henkilöhahmoja ilman että ne ovat stereotyyppejä. Lisäksi varsinkin Tri Jekyll ja Mr. Hyde on erinomainen tarinankuljetuksen opas, jossa Stevenson osoittaa vaivattoman tuntuisesti, miten lukija saadaan koukkuun ja miten syvällinen tarina saadaan lopetettua pienessä sivumitassa.

Stevenson oli kuitenkin myös aikansa oppinut esseisti ja matkakirjailija. Stevensonin miellyttävästi polveilevista esseistä on aiemmin saatu suomeksi pieni valikoima Kävelyretkistä (1997) sekä pari näytettä kirjassa Itsemurhaklubi (2010).

Samaa tarjoaa myös Savukeitaan matkakirjallisuuden klassikkosarjaan kuuluva Harrastelijasiirtolainen, jonka nimiteksti kertoo Stevensonin matkasta yli Atlantin Pohjois-Amerikkaan. Stevenson lähti matkalle pelkästään omaa uteliaisuuttaan tyydyttääkseen, mutta tekstissä näkyvät erinomaisen havainnoijan kokemukset.

”Harrastelijasiirtolainen” on nimittäin täynnä teräviä kuvauksia luokkayhteiskunnasta, jonka jaottelut näkyvät merta ylittävän laivan matkustajissa. Havainnoissa on usein omat omituisuutensa: toisen kannen matkustajat saavat aamiaisella valita, ottavatko teetä vai kahvia, kolmannen eivät. Stevenson ironisoi: ”Tämä valinta ei ollutkaan kovin helppo, sillä juomat muistuttavat yllättävän paljon toisiaan. (…) Erotin kitalaessani häivähdyksen keittämisen muassaan tuomaa nuuskanmakua teessä ja toisaalta tiskirättien aromin kahvissa.”

Stevenson, joka on lähtenyt matkalle vain omien romanttisten haaveidensa takia, ironisoi vahvasti myös matkustajien toiveita elämästä Uudessa Maailmassa: työväestön edustajat ”eivät ottaneet kuuleviin korviinsa omaa vastuutaan itsensä kehittämisestä, vaan toivoivat koko maailman romahtavan ja muuttuvan kuin taikaiskusta sellaiseksi, että he voisivat pysyä ajattelemattomina, joutilaina ja irstailevina, ja silti nauttia siitä mukavuudesta ja kunnioituksesta, jotka todellisuudessa kumpuavat ainoastaan vastakkaisten hyveiden pohjalta. Tämä vaikutti olevan monien odotuksena matkalla Amerikkaan.”

Lainaus on kuin 2000-luvun kulttuurikonservatiivien liberalismia vastustavista teksteistä.

Luontohavainnoista filosofointiin

Harrastelijasiirtolainen sisältää myös lyhyemmän kirjoituksen ”Tasankojen halki”. Tämäkin teksti edustaa hyvin Stevensonin oppinutta tyyliä, jossa luontohavainnoista siirrytään usein miellyttävän vähäeleisiin filosofisiin pohdintoihin.

”Tasankojen halki” ilmestyi alun perin aiemmin kuin ”Harrastelijasiirtolainen”, mutta kertoo silti Stevensonin matkan myöhemmästä osuudesta. Siinä kirjailija kuvailee matkaansa Yhdysvaltojen halki sekä aikaansa Kaliforniassa, eritoten Montereyssa, aikoinaan merkittävässä kaupungissa, jonka aseman isommiksi nousseet muut kaupungit ovat sittemmin riistäneet.

Monterey oli Stevensonin aikana kuitenkin vielä pikkukaupunki. Kuten monet myöhemmät kalifornialaiskirjailijat (esimerkiksi Raymond Chandler), Stevenson suree menneen puolesta ja haikailee menneen perään. Hän lopettaakin kertomuksensa: ”Mutta tässä maailmassa sattuu aina vallankumous toisensa jälkeen. Kaikki mitä tässä kirjoitan on jo jäänyt menneisyyteen. Viime vuosien aikaista Montereyta ei enää ole olemassa. (…) Vanha pikkukaupunki on mennyttä! Se ei ollut riittävän vahva vastustaakseen pöyhkeilevien valloittajien tahtoa, ja Montereyn alkuperäisten, viheliäisten, vanhanaikaisten ja pennittömien herrasmiesten on kadottava ajan virtaan suurten kultakaivosten miljonäärirahvaan edestä ikään kuin he olisivat alempi rotu.”

Katkelmassa näkyy hyvin Stevensonin pettymys Amerikkaan. Vaikka hän luo vilpittömästi ihastelevia tai ainakin kummastelevia kuvia amerikkalaisten ja meksikolaisten elämään, hän ei voi kuin surra sitä, millaiseksi Uusi Maailma on osoittautunut.

Stevenson nimittäin kammoksuu moniakin asioita Amerikassa. Hän muun muassa häpeää intiaanien syrjintää ja sitä, miten nämä on ajettu pois omilta mailtaan: ”Jos sortotoimet sysäävät viisaankin ihmisen hulluuden partaalle, millainen raivo vellookaan noiden surkeiden heimojen sydämessä! Heidät on ajettu koko ajan vain kauemmas ja kauemmas, ja heille luvatut reservaatit on anastettu yksi toisensa jälkeen osavaltioiden laajentuessa länteen.”

Stevenson pitää intiaanien valkoisia kohtaan osoittamaa halveksuntaa täysin oikeutettuna ja hän luettelee monia esimerkkejä valkoisten tekemistä vääryyksistä. Stevenson ei toisaalta täysin ole itsekään vapaa rasistisista luonnehdinnoista esimerkiksi juutalaisista kirjoittaessaan.

Stevenson tapaa Amerikassa myös lyhytnäköistä keinottelua ja epärehellisyyttä. Stevenson puuttuu esimerkiksi Kalifornian maakauppoihin: ”Meillä ei ole Englannissa mitään käsitystä niistä hankaluuksista ja vaikeuksista, jotka syntyvät näiden suurten maaomistusten vuoksi: on maavarkaita ja keplottelijoita, tai helppoheikkejä, kuten heitä tavallisesti kutsutaan. Tämän johdosta kaikki Montereynkin kaupungin maat ovat yhden ainoan ihmisen omistuksessa. On hämärän peitossa, kuinka ne lopulta päätyivät hänelle, mutta miestä vihataan suunnattomasti, oli se sitten oikeutettua tai ei.”

Stevenson kuvailee lyhyesti länkkärimäisen kohtauksen, jossa ”naamioituneet verenhimoiset hevosmiehet tutkivat kaupunkiin tulevat vaunut kolmena iltana peräkkäin etsiessään” kuvattua maanomistajaa.

Meksikolaisia Montereyn kaupungissa on enemmistö, mutta kukaan heistä ei omista omaa taloaan. Meksikolaiset ovatkin Stevensonin kuvauksessa valkoisten vapaata riistaa uskoessaan kauppakumppaniensa rehellisyyteen ja vilpittömyyteen. Stevenson kuvailee viehättyneenä meksikolaisten helppoa asennetta elämään, joka synnyttää kyllä hankaluuksia, mutta estää ihmisiä huijaamasta toisiaan, ainakaan tahallaan. Stevensonia viehättää myös karkeiden amerikkalaisten keskellä meksikolaisten sivistyneisyys ja kohteliaisuus. Pieni kuvaus vaqueroista on viehättävä, vaikka siinä viitataankin näiden harjoittamaan hevosten rääkkäämiseen.

Kamalinta kaikista on kuitenkin maisemien latteus. Varsinkin junamatka Amerikan mantereen halki hätkähdyttää – ja tylsistyttää – Stevensonia: ”kun päivä viimein koitti, sen loisto paljasti (…) murtuneen ja ruman maailmankolkan. Mailit kuluivat kulumistaan, mutta missään ei näkynyt ainuttakaan puuta, lintua tai jokea. Ulkona vilahteli ainoastaan pitkiä hedelmättömiä kanjoneita, joiden sisuksista junan pillin vihellys kertautui kaikuina. Juna oli ainoa elävä asia keskellä kuoleman maata.” Stevensonin mukaan ei ole mikään ihme, että tällaisessa maisemassa ihmisen epärehellisyys ja moraalinen rappio nousevat pintaan: ”kaupungit [kohoavat] jyristen esiin täpötäynnä kultaa, himoa ja kuolemaa”.

Stevenson suunnitteli Montereyssa majaillessaan myös romaania Vendetta of the West, mutta jätti sen kesken. Olisi todella mielenkiintoista lukea Stevensonin näkemys lännenromaanista! Se olisi ilmestyessään ollut myös yksi ensimmäisiä merkittävän kirjailijan tekemiä varsinaiseen Länteen sijoittuvia seikkailuromaaneja.

Vaellushalu ei jättänyt Stevensonia rauhaan Amerikan-matkankaan jälkeen. Muutama vuosi Yhdysvaltain reissun jälkeen hän lähtikin jo uudestaan matkalle ja suuntasi vielä pidemmälle: Tyynelle merelle, jonka saarilla hän lopulta kuoli.

Harrastelijasiirtolaisessa ovat mukana myös suomentaja Ville-Juhani Sutisen esipuhe sekä selitykset, joista jälkimmäiset voisivat paikoitellen olla perusteellisemmatkin. Sutinen voisi esimerkiksi mainita, että Stevensonin mainitseman, aikoinaan huippusuositun R. D. Blackmoren Lorna Doone -romaani on ilmestynyt suomeksi nimellä Rosvolaakson tytär (niinkin myöhään kuin 1954).

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto