Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Pohjaton omaisuus synnyttää häikäilemätöntä valtaa

Kirsi Laitila, 11.12.2019
Sergio Ramírez: Anteeksianto ja unohdus ja muita novelleja 213 s., Aviador 2019 Kääntäjä(t): Jyrki Lappi-Sep

Jos novelleihin tulee tartuttua vain harvoin, Sergio Ramírezin novellikokoelman kohdalla kannattaa tehdä poikkeus. Nicaragualaiskirjailijan tekstejä julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa suomeksi, ja kääntäjä Jyrki Lappi-Seppälä on tehnyt vaikuttavan työn suomentaessaan ja kootessaan yhteen tekstejä Ramírezin espanjankielisistä novellikokoelmista.

Ramírezilla on ihailtava kyky kertoa tavallisten ihmisten ja yksittäisten tapahtumien kautta suuria tarinoita.

Ramírez on yksi tämän hetken merkittävimmistä keskiamerikkalaisista kirjailijoista, ja hänelle on myönnetty useita kirjallisuuspalkintoja. Ramírezilla on myös ollut huomattava rooli Nicaraguan lähihistoriassa: kirjailija oli aktiivisesti hajottamassa diktaattori Somozan hallintoa 1970-luvulla, toimi maan varapresidenttinä 1980-luvulla ja on sittemmin kritisoinut voimakkaasti presidentti Daniel Ortegan nykyistä hallintoa.

Anteeksianto ja unohdus on hieno, kymmenestä novellista koostuva teos, jossa käsitellään muistoja, valtaa ja ihmissuhteiden petollisuutta. Teoksen punaisena lankana toimii musiikki, joka luo jokaiseen novelliin omanlaistaan tunnelmaa taustalla pyörivän jukeboxin tapaan.

Melankoliaa menneisyydestä

Ramírezilla on ihailtava kyky kertoa tavallisten ihmisten ja yksittäisten tapahtumien kautta suuria tarinoita. Vaikka novellit ovat lyhyitä, lukija pääsee nopeasti kiinni päähenkilöiden elämään ja saa tietää heistä juuri sen, mikä on tarinan kannalta oleellista. Päähenkilöiden tarinat koskettavat, sillä Ramírez osuu tarinoissaan suoraan heidän kipupisteisiinsä.

Yksi kokoelman toistuvista aiheista on menneisyys, jota käsitellään myös teoksen vaikuttavassa niminovellissa. Tarinan päähenkilö löytää vanhempansa vanhasta meksikolaisesta elokuvasta, jossa he toimivat elokuvan avustajina. Novellin keskeiseksi kysymykseksi muodostuu koko kokoelmaa kannatteleva ajatus: miten menneisyyden oikein voisi jättää taakseen?

”Se että halusin saada tietää, mitä vanhempani puhuivat toimiessaan osana vanhan elokuvan rekvisiittaa (…) sellainen saisi vanhempani todellakin kääntymään haudassaan ja häiritsisi heidän ikiuntaan. Tarkoittihan se kajoamista heidän salaisuuksiinsa.” (s. 142)

Kipeistä muistoista ja menneisyyden läsnäolosta syntyy teokseen hienovaraista melankoliaa, joka soi hiljaa tarinoiden taustalla. Silti tarinat eivät tunnu ahdistavilta tai synkiltä, vaan ne vetoavat koskettavuudellaan lukijan tunteisiin. Yksi teoksen kauneimmista novelleista on ”Itke en”, jossa muisto kohtaamisesta reserviläispataljoonan komentajan kanssa vaikuttaa päähenkilön nykyisiin ihmissuhteisiin.

”Hämmentäessään sormella jääpaloja juomalasissaan hän kuvitteli siirtyvänsä pöydän toiselle puolelle ja etsivänsä suojaa miehen sylistä. Mutta se olisi merkinnyt alkua pitkälle matkalle, rajan ylittämistä, vaikka mies olikin aivan vieressä, eikä nainen jaksanut ryhtyä sellaiseen seikkailuun.” (s. 42)

Elokuvamaista lumoa

Kokoelma onnistuu kuitenkin tarjoamaan lukijalle muutakin kuin melankoliaa. Novelleissa on runsaasti tummaa huumoria ja kaoottisia tilanteita, ja löytyypä tarinoista ripaus latinalaisamerikkalaisesta kirjallisuudesta tuttua maagista realismiakin.

Useissa teoksen parhaista novelleista käsitellään häikäilemätöntä valtaa, jota raha ja pohjaton omaisuus tuovat mukanaan. Yksi teoksen mieleenpainuvimmista novelleista on ”Metsästysretki”, jossa DDR:n sisäministeri ja Stasin ylin johtaja Erich Mielke on valmis menemään uskomattomiin mittoihin kostaakseen jalkapalloilijan tekemän loikan DDR:stä Länsi-Saksaan.

”Jahti oli vasta alkanut. Hän oli sijoittanut Kaiserslauterniin kolme karaistuneinta agenttiaan, joiden välityksellä hän saattoi seurata pelaajan jokaista askelta. Nyttemmin paljastuneista arkistoista käy ilmi, että Mielke sijoitti operaatioon kymmenittäin korkea-arvoisia upseereita, erityisavustajia ja ilmiantajia” (s. 113)

Teoksen parhaissa novelleissa käsitellään häikäilemätöntä valtaa, jonka pohjaton omaisuus tuo mukanaan.

Vaikka valtaa ja ahneutta käsittelevissä novelleissa tarinoiden sanoma tuntuu paikoin jopa liian päälle liimatulta, useimpien novellien lopusta löytyy jokin yllättävä koukku, jonka ansiosta tarinat jäävät pyörimään mieleen pidemmäksikin aikaa. Vaikka novellit ovat kevyitä lukea, riittää niissä tarpeeksi pureskeltavaa.

Novellikokoelmaa lukiessani vaikutuin myös siitä, että Ramírez onnistuu maalaaman tarkkoja ja lähes elokuvamaisia otoksia novellien tapahtumista, ihmisten pienistä eleistä ja ympäröivistä maisemista. Katkelma, jossa Mielke valmistautuu jalkapalloilijan murhaan paras puku päällään ja Edith Piafia kuunnellen, on kuin kohtaus Quentin Tarantinon elokuvasta.

Koukuttavia tarinoita

Anteeksianto ja unohdus on erinomainen novellikokoelma. Seppälä on valikoinut tekstit hyvin, ja novellit on koottu selkeästi tiettyjen teemojen ympärille. Myös Seppälän suomennos on erinomaista luettavaa. Harmillisesti teokseen on jäänyt jonkin verran kirjoitus- ja huolimattomuusvirheitä, jotka olisi ollut helppo karsia pois nopealla oikoluvulla.

Kokoelmassa on pari novellia, jotka jäävät hieman irrallisiksi kokonaisuuteen nähden, mutta yhtä kaikki ne antavat hyvän käsityksen siitä, millaisia tarinoita Ramírezin laajaan tuotantoon sisältyy. Kirjailija käsittelee teksteissään niin ihmissuhteita kuin yhteiskuntaakin, ja kiinnostavasti tarinoiden yhteiskunnallinen kritiikki kietoutuu osittain myös kirjailijan omaan poliittiseen taustaan.

Teoksen luettuani toivon, että Sergio Ramírezin tuotantoa suomennetaan lisää, sillä ainakin Anteeksianto ja unohdus tarjoaa lukijalle koukuttavia tarinoita ja kiinnostavia henkilöhahmoja. Ramírezin novellit ovatkin oivaa luettavaa paksujen romaanien oheen.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto