Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kalevalan tytöt ja pojat

Sanna Kivimäki, 9.2.2005
Tarja Kupiainen: Kertovan kansanrunouden nuori nainen ja nuori mies s., SKS 2004

Lemminkäisen äidin ja Louhen tunnemme hyvinkin, mutta millaisia olivatkaan kansanperinteen Ainot ja Annit? Entä minkälainen nuori mies oli Kullervo? Toimitaanko Kalevalan kankailla koskaan vastoin oletuksia, naiset miesmäisesti ja miehet naismaisesti?

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin löytyy vastauksia joensuulaisen Tarja Kupiaisen tuoreesta väitöskirjasta Kertovan kansanrunouden nuori nainen ja nuori mies. Tarkastelun ytimessä ovat nuorten naisten monenlaiset paikat kalevalaisessa kertovassa kansanrunoudessa. Miehiäkin tutkitaan, mutta lähinnä suhteessa tyttäriin, sisariin ja nuorikoihin. Tutkimuksen tavoitteena onkin purkaa perinteistä nationalistista, sukupuolineutraalina pidettyä mutta perin mieskeskeistä tulkintaraamia.

Kuten Kupiainen huomauttaa, perinteen sukupuoli ei voi kiinnittyä pelkästään runoja esittäneiden tai niiden päähenkilöiden sukupuoleen – eikä Pohjolaa tai Saarta voi pitää feminiinisinä pelkästään niiden naishallinnan takia. Tekijä etsiikin perinteen sukupuolta monipuolisesti, tukeutuen moninaisiin feministisiin teorioihin. Tavanomaisten tulkintojen murtumakohdista aukeaakin aiempaa laveampia näköaloja hahmojen seksuaalisuuteen, ristiinpukeutumiseen, parodisuuteen sekä siihen, mistä ei kerrota – runojen hiljaisuuksiin ja aukkokohtiin.

Tutkimuksen aineisto on koottu Suomen Kansan Vanhojen Runojen perhe- ja sukupuoliasetelmia käsittelevästä runostosta. Eräänlaisena avainrunona toimii Sisaren turmeluksen runo, joka kertoo insestiseen suhteeseen ajautuvasta nuorukaisesta ja neidosta. Myös Kalevanpojan runo, Hirttäytyneen ja Myydyn neidon runot sekä Tytärten hukuttajan, Vellamon neidon ja Sulhasensa kylvettäjän runot ovat tarkemman tarkastelun kohteena.

Kupiaisen mukaan kalevalamittaiset kansanrunot kyseenalaistavat käsityksen naisten näkymättömyydestä kansanperinteessä. Runot itsessään eivät häivytä naistoimijuutta näkymättömiin tai esitä naisia outoina toisina – sen sijaan runojen perinteiset tulkinnat kylläkin. Esimerkiksi äiti–tytär-suhteet ovat varsin näkyviä, kuten äidin rooli kalevalaisessa runoudessa ylipäänsä. Äiti on esimerkiksi tyttären keskeisenä kaipuun kohteena, kun miehelään meno tuottaa tuskaa. Tyttären tai pojan äitiin kohdistuva halu voi olla jopa intohimoista.

Myös veli on kalevalaisen nuoren naisen elämän keskipisteessä. Sisar voi hoivallaan yrittää jopa estää veljen avioitumisen ja pyrkiä siten takaamaan oman tulevaisuutensa naimattomana. Usein nuoret naiset ilmaisevatkin toivetta saada itse päättää omasta kohtalostaan ja ruumiillisuudestaan. Vellamon neito ei alistu merenneidoille ominaiseen tapaan silvottavaksi miehen rakkauden takia. Sulhasensa kylvettäjä toimii ristiin, imitoiden ja liioitellen miehistä väkivaltaa.

Kupiainen pohtii myös, millaisia malleja runot tarjosivat keruun aikoihin eläneille naisille. Runojen neidot kun eivät ole heikkoja halun kohteita, vaan tahtovia ja toimivia naisia. Esimerkiksi Hirttäytynyt neito kuolee mieluummin kuin pariutuu epämieluisasti tai ollenkaan. Runojen voi siis ajatella kyseenalaistavan paitsi maskuliinista yhteiskuntajärjestystä myös pakkoheteroseksuaalisuutta.

Kirja on antoisa lisä alati viriäviin suomalaisuutta koskeviin keskusteluihin. Tutuntuntuisia hahmoja voi lukea myös toisin, monelta suunnalta, vailla perinteisten tulkintojen painolastia. Kun lähtökohdaksi otetaan kansanrunouden esittämän sukupuolen problematisoiminen feminististen teorioiden valossa, syntyy väistämättä mullistaviakin tulkintoja myyttisestä menneisyydestämme. Huolellisesti tehty tutkimus sopii niin perinteen- kuin naistutkimuksenkin oppiaineiden lukemistoksi.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto