Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Sodanjälkeisen sukupolviromaanin ikoni on kesämökki

Riitta Vaismaa, 27.5.2003
Ulla Vaarnamo: Honkain keskellä s., Tammi 2002

Ulla Vaarnamon toista teosta ja ensimmäistä romaania voi hyvällä syyllä sanoa sodanjälkeisen sukupolven sukupolviromaaniksi. Kirjaa voi myös lukea rinnakkaisteoksena Hotakaisen Juoksuhaudantielle. Vaarnamon kirjassa tehdään hyvin suomalaista kesämökkiuraa, kun Hotakainen kuvaa omakotitalon hankintaa elämää suurempana kysymyksenä.

Vaarnamo kuvaa sodan jälkeen syntyneen Sirun lapsuutta ja nuoruutta yliankaran ja sodasta katkeroituneen kapiaisisän vallan alla sekä ankeaa mökkihelvettiä. Sota on turmellut isän maailman, tulevaisuuden suunnitelmat, ammatissa etenemisen, uskon oikeudenmukaisuuteen ja uskon Jumalaan: ”Jumalaa ei voi olla, niin paljon pahaa on tapahtunut.” Katkeruus purkautuu julmasti perheeseen ja tekee kaikkien elämästä painajaismaista. Katkeruus tuntuu vieneen mennessään kaiken rakkauden, jos sitä oli joskus ollut.

Mökillä vaikka hampaat irvessä

Koko talvi kestetään sen turvin, että kesällä päästään mökille, johonkin parempaan kuin tavallinen arki. Mökki on surkea rötiskö, joka on – sekin katkeruutta aiheuttavien sattumien johdosta – väärällä paikalla. Isä, äiti ja Siru ovat mökillä pakkotyössä. Muutetaan siis arjesta vielä pahempaan arkeen. Mökillä on vain velvollisuuksia. Pieni Siru ei saa edes kukkia ihailla rantaan ja uimaan menemisestä puhumattakaan. Töihin vaan.

Sirun veli saa elää paljon vapaammin ja pääsee vähemmällä. Eihän nyt pojalta sovi vaatia maitotonkkien kantamista tai kasvimaiden kitkemistä. Poika on jotakin tyttöä parempaa, sen Siru oppii jo pienenä. Pojat ovat parempia koulussa, pojat ovat jopa kauniita. Sirua ei huomaa kukaan. Isän kauhuvaltaan alistuva äiti tukee kuvaa naisen alistetusta ja miehiä alemmasta asemasta.

Kun Sirulle yllätyksenä perheeseen syntyy pikkusisko, Siru on Violasta mielissään. Hän ajattelee, että nyt heitä on kaksi, enemmän vastusta isälle. Toisin käy, tyttöjen paikka on selvä. ”Kiinassa tyttövauvat tapettiin, täällä jätettiin henkiin mutta ei annettu unohtaa että parempi olisi ollut kun olisi poikana syntynyt.”

Tosin velikin joutuu isän pakkomielteiden uhriksi. Kalassa käydään, verkot koetaan joka ilta, Siru soutaa – tietenkin koko ajan väärin. Vaikka isä näkee veljen olevan hukkumassa järveen, verkkojen kokemisen velvollisuus menee ohi oman lapsen pelastamisen.

Isän katkeruus suuntautuu myös paremmin pärjänneisiin sukulaisiin. Parempi pärjääminen merkitsee mm. parempaa mökin paikkaa. Sirun elämään tuo hetkellistä helpotusta ja pieniä turvallisia hetkiä mökin lähellä asuva opettajatäti. Tätäkään isä ei tytölle halua sallia.

Pienen tytön kauhun tuntee varmaan jokainen kerran tyttönä elänyt mm. Sirun traumaattisissa ruokailukuvauksissa. Lihakeiton kuvottava läski piilotetaan nyrkkiin tai esiliinan taskuun. Äiti huomaa, hän ei sano mitään, kai omalla vaatimattomalla tavallaan tytärtään isän ankaruudelta suojellakseen. Isä huomaa, ja sitten syödään pakolla, syödään ja oksennetaan, syödään ja itketään. Lopuksi pieksetään.

Itsenäisyys opintolainalla

On paljon asioita, joista ei puhuta. Siru tunnistaa äidistä, milloin on parasta pitää suu kiinni: ”Äidin ilme on sellainen, ettei voi kysyä mitään.” Äidin täydellinen alistuminen isän kauhuvaltaan tuntuu säröltä muutoin hienossa sodanjälkeisen sukupolven kuvauksissa. Sotahan osoitti naisten työn tarpeellisuuden ja aloitti naisten itsenäistymisen. Honkain keskellä vasta sodan jälkeen syntyneellä naisella on mahdollisuus omaan elämään.

Sirun tie kulkee melko tyypillisen sodanjälkeisen nuoren elämän. Tyttö pääsee lukioon, joka kylläkin jää kesken. Masennus on syvä. Siru kuitenkin irrottautuu kotoaan ja itsenäistyy, kun hän pääsee isän vastustuksesta huolimatta yliopistoon ja opiskelijaelämään ja samalla kauemmas isän vaikutuspiiristä. Itsenäisen opiskelijaelämän mahdollistaa valtion takaama opintolaina. Siru toteuttaa myös äitinsä unelmia.

Siru kulkee kuitenkin myös vaikean eikä toivottavasti kovin tyypillisen tien selvitäkseen elämään kauhean lapsuuden ja nuoruuden jälkeen. Alkoholia kuluu, samoin lääkkeitä. Mielisairaala ja terapia tuntuvat nekin melko toivottomilta. Lopulta Siru kirjoittaa itsensä terveeksi. Hän selviää, valmistuu, saa työpaikan.

Ja mökin. Honkain keskellä loppuu yllättävästi. Sirun elämän huipennus on oma mökki, vanhempien mökin kanssa samalla tontilla, kuitenkin sillä paremmalla paikalla, johon isän aikoinaan piti rakentaa. Isä ottaakin sitten Sirulta uuden ja paremman mökin, ja Siru joutuu lapsuutensa röttelöön.

Paluu isän alistamaksi tuntuu oudolta ratkaisulta. Miksi Vaarnamo lopettaa näin? Onko suomalaisten mökkihulluus niin vahva, että sen vuoksi tehdään mitä tahansa? Eikö Siru olisi voinut hankkia mökkiään edes hieman kauempaa? Tehokeinona lopetus on hieno. Se kietaisee romaanin kokonaisuudeksi; ympyrä sulkeutuu.

Vaikka Honkain keskellä on monin tavoin synkkä kirja, se ei ole ikävä eikä luotaan työntävä. Vaarnamo kuvaa herkästi ja aidosti pikkutytön tuntoja. Hän kuvaa pienin oivaltavin havainnoin suomalaisen yhteiskunnan muutoksen 50-luvulta pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan. Se kuvaa myös moraalin ja elämäntavan muutokset. Siru ajelehtii naimisiin nuorena suurin piirtein ensimmäisen kohtaamansa miehen kanssa. Avioliitto ei enää olekaan elinkautinen kuten vielä Sirun äidillä. Toivoa antaa pikkusisko. Vasta 60-luvun kynnyksellä syntynyt pystyy kunnolla irrottautumaan. Sota on kauempana. Vaarnamon kuvaama muutoksen kaari on uskottava ja analyyttinen, vaikka näkökulma onkin hyvin yksityinen.

Ihmettelen, miksi Honkain keskellä ei kivunnut syksyn palkintolistoille tai jopa palkittavien joukkoon. Sodan raunioittaminen vanhempien alistaman tyttölapsen kokemukset ovat monelta osin hyvin yleispäteviä.

Kun nyt ajattelen Vaarnamon esikoista, novellikokoelmaa Pyörre (2000), mietin, ovatko novellien keski-ikäiset vahvat naiset Sirun tai Violan aikuisuuden kuvauksia. Toivottavasti myös Sirun, hyvinkin Violan. Kun vertaan romaania novellikokoelmaan, en voi välttää ajatusta, olisiko novelli sittenkin Vaarnamon omin laji. Pyörteen novellit ovat keskittyneempiä ja rakenteeltaan jäntevämpiä kuin Honkain keskellä, jonka moniaineksisuus ja episodimaisuus ajoittain tekee hieman hajanaiseksi.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto