Viides maailmanvalta

Viktor Pelevinin (s. 1962) Viides maailmanvalta (Empire V) on tarina vampyyreista, Venäjästä, vallasta ja kulttuurista. Pelevin patikoi suurten absurdien satiirikkojen, kuten Bulgakovin jalanjäljillä. Romaanissa Venäjästä ja sen historiasta taitellaan fantastinen kuvaelma, joka tekee Venäjän väitetystä myyttisestä luonteesta raikuvaa pilaa. Fjodor Tjuttševin tunnetun runonsäkeen mukaan Venäjää ei voi ymmärtää, siihen voi vain uskoa. Uskotaan sitten vampyyreihin ja muinaisiin jumaliin.

Tarinan alussa tavallinen nuorukainen Roma Štorkin, romaanin minäkertoja, havaitsee muuttuneensa vampyyriksi. Uudeksi nimekseen hän saa Rama II. Päähenkilö päätyy odysseialle venäläiseen eliittiin.

Raman oppaina komentokorkeuden maailmanjärjestykseen toimivat vanhemmat vampyyrit Jehova, Enlil ja Loki. Raman ja opettajien keskusteluista syntyy romaanin kerronta. Ehkä hieman triviaali kerrontaratkaisu tasapainottaa tarinaa, jossa aiheita ja teemoja vilisee. Taattuun tapaansa Pelevin luo jälleen kulttuuriviitteistä ja populaarikulttuurin aineksista omalakisen todellisuuden.

Viides maailmanvalta on raikasta satiiria, jonka absurdi huumori kutkuttaa. Täysin uutta Peleviniä se ei silti tarjoa. Samoja aihelmia, kuten ihmisiä ohjaileva salainen eliitti, todellisuuden hallusinogeeninen pettävyys ja viittaukset muinaisiin kulttuureihin, löytyy myös suomennetuista romaaneista Omon Ra (1992, suom. 2002) ja Generation P (1999, suom. 2000). Pelevin on soveltanut aiemminkin ironista kehitystarinaa, kuten romaanin Raman kohdalla: katuojasta oligarkiksi.

Sosiaalisessa nousussa pyristelevälle Ramalle selviää, että vampyyrit jylläävät planeetan ravintoketjun huipulla: ihmiset ovat lypsykarjaa. Rama vihitään niin vampyyritieteisiin, ”diskurssiin” ja ”glamouriin” kuin kaldealaisen yläluokan tuttavuuteen – näitä kaikkia vampyyrit käyttävät käskyttäessään yhteiskuntaa.

Kulttuuriviitteitä ja auktoriteettien pilkkaa

Rama oppii vampyyrien tavat, kamppailun ja lemmen salat, tiedon babloksesta, kuoleman konvehtista ja B-mielestä, ja hän ihastuu naisvampyyri Heraan. Välillä pohditaan yfilosofisia kysymyksiä, myös perimmäisiä mysteerejä. Rama aprikoi vampyyrien alkuperää ja tarkoitusta. Hän saakin lopulta irvokkuudessaan kauhistuttavan vastauksen.

Romaanin merkitykset syntyvät osin viittauksista kirjallisuuteen, populaarikulttuuriin, uskontoihin ja historiaan. Vampyyrit ostavat vaatteensa ökyputiikista nimeltä Archetypique Boutique – tämä on hirtehinen viittaus Solženitsynin romaaniin Vankileirien saaristo (Arhipelag Gulag). Pelevin myös kritisoi nykykulttuuria, jossa kukaan ei tunne klassista kulttuuria, vaan merkitykset syntyvät sitaattien sitaateista. Romaanissa tätä ilmennetään esimerkiksi siten, ettei viitata Homeroksen Iliakseen vaan Troijan sodasta kertovaan jenkkileffaan, jota tähdittää Brad Pitt.

Kaldealaisen yläluokan hahmoista monet muistuttavat Venäjän nykyisiä politiikkoja, oligarkkeja tai kulttuurihenkilöitä: pääprovokaattori tuo mieleen eurasianistisen liikkeen johtajan Aleksander Duginin; vampyyrien Suuri Jumalatar viittaa Alla Pugatšovaan; Kremlin nuorisojärjestöille hirnutaan; Medvedevin-Putinin tandemia tönäistään ivallisesti.

Venäjän ja koko inhimillisen kulttuurin ideologia on pullistelu, hengetön brassailu, tuntuu Pelevin sanovan. Pelevinin vampyyrit eivät imekään verta, vaan tätä pullistelua, elinvoimaa. He tuntuvat imevän kulttuurista myös merkityksiä niin että kulttuurin näivettyessä ainoa jäljelle jäävä arvo on raha, oligarkian hillitön charmi.

Moninapaista satiiria

Viidennen maailmanvallan tyyppinen dystooppinen satiiri on viime vuosien Venäjällä ollut pinnalla. Samana vuonna kuin Pelevinin alkuteos ilmestyi myös kolmelta muulta keskeiseltä venäläiskirjailijalta satiirinen dystopia, joissa uhkakuvatkin olivat osin samoja. Vladimir Sorokinin romaanissa Pyhän Venäjän palveluksessa (2006) uudelleen syntynyt Iivana Julman aikainen terrorikaarti ajaa kansakuntaa diktatuuriin ja eristykseen Euroopasta. Olga Slavnikovan romaanissa 2017 (2006) siperialaisen kaupungin mielenosoitukset yltyvät maanlaajuisiksi mellakoiksi. Dmitri Bykov esittää romaanissaan ŽD (2006) Venäjän tulevaisuuden kaaoksena, jossa liittovaltiota raastaa etninen sisällissota.

Viidennen maailmanvallan satiiri on osittain suunnattu Venäjän nykytilaan. ”Diskurssilla” ja ”glamourilla” marinoitu ja hallinnoitu yhteiskunta muistuttaa Putinin hallinnon luomaa ”poliittista teknologiaa”, joka pyrkii säätelemään nyky-Venäjän vallan kulisseja. Poliittinen ja taloudellinen valta kietoutuvat yhteen esoteeriseksi salaseuraksi.

Alkuun kapinallinen Rama resignoituu lopulta imperiumin palvelukseen. Katkera, henkilökohtaisen järkytyksen kautta tapahtuva resignaatio on poikkeuksellisen synkkää Peleviä. Verenimeminen samaistuu paitsi suurkapitalistin riistoon myös öljynporaukseen, uuden Venäjän lihaksistoon:

”Katselen mahtavia torneja, jotka imevät mustaa nestettä planeetan suonista, ja tajuan löytäneeni paikkani rivissä.”

Mutta läimiikö Pelevinin satiiri vain Venäjää tai FSB-diktatuurin peililaseja? Yhtälailla Pelevin mätkii talouden kaikkivoipaisuuteen uskovaa globalismia ja konsumeristista elämäntapaa, jälkiteollisia yhteiskuntia, jotka kyllästävät itsensä rahantuotannolla, rahan josta on kovaa vauhtia tulossa ainoa moraali, arvo ja päämäärä.

Viides maailmanvalta on villisti assosioivaa sivilisaatiokritiikkiä, jonka postmoderni ilotulitus etenee kepeästi, ehkä liiankin kepeästi, mutta joka silti sytyttää ilotalon palamaan, jos turvallisuusvaatimukset on laiminlyöty. Lopussa lukija yllättyy: tällä kertaa Pelevin on julmetun vakavissaan.

Aiemmistakin Pelevinin suomennoksista vastannut Arja Pikkupeura on suomentanut Viidennen maailmanvallan loistavasti. Hän on laatinut loppuun myös selitysosion, josta selviävät romaanin symbolit ja kulttuuriviittaukset.