Hämärikkö

Anna Malisen fantasiaromaani viehättää, se soljuu paikoin kuin kalevalahenkinen proosaruno. Tarina sisältää paljon kalevalaisia viittauksia ja vihjauksia erityisesti nimien tasolla. Lisäksi se pursuaa loitsuja ja loitsujen katkelmia. Loitsulla pyydetään helpotusta elämään, lähetetään pois erilaisia vaivoja ja sairauksia ja pyydetään metsästysonnea. Lemmennostatustakin tehdään jopa pariin kertaan. Pohjoinen on myyttinen tarujen ilmansuunta, etelässä kasvaa kaupunki.

Jumala ajattelee ja kaipaa, mutta ei puhu, sillä sille ei ole veistetty suuta.

Kalevalassa kerrotaan, että Tuonen sukua oleva Loviatar tuli tuulesta raskaaksi ja synnytti Pohjolassa yhdeksän poikaa, jotka Louhi lähetti vaivoiksi Väinölään. Kansanrunoissa Loviattaren lapset syntyvät usein kosken vesikivellä ja yhdeksän erilaisiksi vaivoiksi nimetyn pojan lisäksi syntyi joskus kymmenes lapsi, tytär.

”Vaan löytyi lumen keskeltä sentään kapea joki, joesta koski ja keskeltä koskea suuri kivi. Sitä kohti akka lähti, kahlasi vaivalloisesti virran läpi, kiipesi vesikivelle ja asettui sen selälle makaamaan. Ja siihen synnytti koko lapsilaumansa, yhden toisensa perään − yhdeksän poikaa yhdestä vatsan väestä, viimeisen vihaisimman.
Ja tyttölapsen kymmenennen.” (s. 13.)

Hämärikössä Pohjan akka synnytti lapsensa, kääri nämä taljoihin, antoi kullekin käteen jääkimpaleen leluksi ja keräsi lapset ahkioon. Kovassa vauhdissa yksi putosi, nimettömäksi jäänyt tytär. Vasta kaukana, kodan ovella äiti huomasi yhden lapsen puuttuvan. Silloin oli jo yö pimentänyt maailman ja jäljet tuiskunneet umpeen. Mahdotonta oli enää kadonnutta löytää. Pojat lähtivät pian omille teilleen, vain nuorin kulkee joskus äitinsä mukana. Ja äiti etsii tytärtään.

Äiti ei ehtinyt antaa tyttärelle nimeä, mutta kirjoittaja on sen tehnyt, tytär on Tytti. Tarina etenee vuoroin Tyttiä seuraten, vuoroin puujumalan ajatuksissa. Puusta veistetty jumala tietää paljon ja sillä on voimaa, väkeä. Se tietää, että kadonnut tytär on elossa, mutta missä, sitä se ei tiedä.  Jumala ajattelee ja kaipaa, mutta ei puhu, sillä sille ei ole veistetty suuta.

Myyttinen hämärän neito

Malinen on yhdistänyt usealla aikatasolla elävään Tyttiin monta myyttistä neitohahmoa. Tytti on Hyinen tytti, joka ei palele. Orjana Kyllikin pirtissä hänen tehtävänään on sytyttää tuli aamuisin ennen kuin muut nousevat. Tuli ei tottele häntä niin helposti kuin muita, eikä Tytti nauti tulen lämmöstä, vaan vilvoittaa käsiään jääpalalla.

Tytti on Kiputyttö, tuonen neito, joka voi tuoda kipuja mutta myös ottaa niitä pois. Hän on myös metsänneito, joka antaa pyytäjälle saalista, johdattaa jäniksen ansaan tai käy metsämiehen nuotiolla. Kohtalottaren tapaan Tytti kehrää näkymätöntä lankaa, jolla hän ohjaa, sitoo ja päästää.

Juhani Aholle hämärikkö on mystinen hämärän aika.

Hämärikkö on iltahämärän hetki, jolloin kaikki on mahdollista. Juhani Aho on kuvannut hämärikköä lastussaan ”Terve tuloa, talvinen pimeä”. Aholle hämärikkö on mystinen hämärän aika, jolloin tavallisen maailman huolet väistyvät ja metsät ovat täynnä olentoja, joita eivät muut näe. Metsä kutsuu luokseen ja tervehtii tulijaa ystävänään.

Anna Malisen Tytille hämärikkö on turvallinen hetki, jolloin hän on piilossa katseilta.
”Oli hämärikkö. Sinä hetkenä päivä kääntyi illaksi ja kaikki muukin saattoi muuttua, hävitä, kadota ja muuttua toiseksi. Tytti kuuli, kuinka ämmä huhuili, ja näki tämän katselavan pihaa laidasta toiseen näkemättä häntä, Huomaamatta kenenkään seisovan keskellä polkua vain muutaman askeleen päässä.” (s. 19.)

Tytti itsekin on kuin personoitunut hämärikkö, joka voi kasvaa koivuna kedolla ja kulkea lumella jälkiä jättämättä. Hän elää kuitenkin enimmäkseen ihmishahmossa, kaikin puolin ihmisten tavoin. Ihmisten luona elettyään hän on alkanut kaivata ihmisten rakkautta. Häneen on tehnyt vaikutuksen mies, joka ei pyytänyt mitään. Miehestä tulee suorastaan pakkomielle nykyajan kaupungissa asuvalle naiselle, jolla on käytettävissään metsän ja maan voimat.

Kalevalainen kieli ja mieli

Olento, joka on kaikkein eniten äänessä, on museon vitriinissä ajatteleva kalajumala, jonka pohdinnat on kirjassa merkitty kursiivilla. Jumala sitoo tarinaa yhteen ja selvittää aukkoja. Hämärikkö on vyyhti, jossa on monia langanpäitä, vihjeitä ja mahdollisuuksia, leikittelyäkin. Kaikkea ei kuitenkaan kerrota auki, osa jää pelkästään lukijan mielikuvituksen varaan niin kuin parasta onkin.

Romaanissa kietoutuvat yhteen luonnon, äitiyden ja menetyksen teemat.

Anna Malinen on kirjoittanut vaikuttavan romaanin, jossa kietoutuvat yhteen luonnon, äitiyden, menetyksen, rakkauden ja kuoleman teemat. Yksilön kohdalla jotkut asiat päättyvät hyvin, monet huonosti. Maailma jatkaa silti kulkuaan, ajalla ei ole merkitystä, mutta se ei pysähdy.